John Polidori: Vampyyri (1819 / 2005)

The Vampyre
Suomennos: Sami Jansson
Kustantamo: Faros
Sivumäärä: 83
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Hassu kuva tuossa johtuu siitä, että halusin näyttää miten pieni tämä söpö kirjanen on! Tuo vaaleanpunainen hässäkkä on siis post it -lappujen pinkka. Tämä on siis noin kaksi kertaa post it -lapun kokoinen ja sivumäärästä voi päätellä, ettei tämä ole mikään minitiiliskivi. Tuossa sivumäärässä on vielä Christopher Fraylingin esipuhe.

John Polidorin (jep, se sama, joka esiintyi Hurskaat sisaret -kirjassa) Vampyyri on tiettävästi ensimmäinen vampyyriromaani. Nykymittapuulla tätä kaiketi tosin kutsuttaisiin novelliksi, mutta käytän termiä romaani, koska sellaiseksi se on alunperin tarkoitettu.

Vampyyri kertoo hyväuskoisesta ja hiukan hölmöstä Aubrey -nimisestä aatelismiehestä ja synkän salaperäisestä lordi Ruthvenista. Ruthven ilmestyy Lontoon seurapiireihin ja herättää kiinnostusta. Myös Aubrey kiinnostuu oudosta miehestä ja yllättyy, kun lordi ehdottaa, että he voisivat samaa matkaa kierrellä ympäri Eurooppaa. He lähtevät sitten reissuun, mutta vähitellen Aubreyta alkaa epäilyttää. Reissu saa karun lopun, kun Aubrey palaa kotiin sisarensa luo.

Kääntäjä Sami Jansson on tavoittanut hienosti hiukan vanhahtavan kielen ja rytmin. Vampyyri on nopeasti luettu tarina. Ei mitenkään erityisen syvällinen, mutta siinä on hieno tunnelma ja tietynlainen modernismin tuntu ilmestymisaikansa huomioonottaen. Tarina itsessään on kuitenkin minusta vähän tylsä ja hätäisen oloinen. Esipuheen mukaan tämä on kirjoitettu "muutaman joutilaan aamun aikana". Olisi ehkä kannattanut käyttää enemmän niitä aamuja.

Tästä huolimatta on helppo ymmärtää, miksi tämä on klassikko – ja miksi tämä on vähän unohdettukin verrattuna vaikkapa Draculaan. Kreivi Dracula on kuin viimeistelty lordi Ruthven ja neitsyiden osuuskin voidaan jäljittää tähän. Polidorin Vampyyrin vaikutusta ei voi kiistää ja siksi aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tämä lukaista. Huomaa, että tästä se ajatus sitten lähti... Eikä vampyyrin kuva ole juuri näihin aikoihin tultaessa muuttunut; synkkyys, salaperäisyys, kiehtovuus, tummuus (kuvainnollisesti), rikkaus... Kyllä, kyllä. Tutulta kuulostaa.

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että villit huhut kertovat Aubreyn kuvastavan Polidoria itseään ja Ruthvenin esikuva on puolestaan lordi Byron. Mene ja tiedä!