Ursula K. Le Guin: Pimeälipas ja muita kertomuksia (1975 / 2005)

The Wind's Twelve Quarters
Suomennos: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Kustantamo: Kirjava
Sivumäärä: 179 (pokkari)
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos

Oikeastaan hävettää, että tämä on ollut lukemattomana hyllyssäni niin pitkään. Nyt luettuani hävettää melkein vielä enemmän! Ja sekin vähän hävettää, että tunnen Ursula K. Le Guinin tuotantoa kovin huonosti. Minulla on vain hämäriä muistikuvia lapsena luetuista Maamerentarinoista. Nyt siis asia korjataan.

Pimeälipas ja muita kertomuksia sisältää yhdeksän novellia ja esipuheen tähän on tehnyt Vesa Sisättö. Yhdeksän novellia on valikoima The Wind's Twelve Quartersista.
Novellit ovat:
Pimeälipas
Päästösana
Nimien laki
Talven kuningas
Yhdeksän henkeä
Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi
Aliset tähdet
Tien suunta
Jotka Omelasista poistuvat (suom. Veikko Rekunen)

Minun on pakko aluksi kertoa tästä novellikokoelmasta vähän erikoisemmalla tavalla. En muulla tavalla osaa ilmaista sitä, miltä minusta tuntui.
Tarttuessani tähän kirjaan, tunsin seisovani polun päässä. Polku johdatti kohti metsää, jossa kasvoi suuria, paksurunkoisia tammia. Metsä näytti valoisalta, vaikka tammet kasvoivat tiheässä. Polku oli kapea, enkä nähnyt sitä, mihin se päättyisi. Se herätti vähän epäluuloa, mutta muistan hämärästi käyneeni tässä metsässä ennenkin. Mieltä kalvoi uteliaisuus.
Rohkeasti astun metsään. Kun puut tihentyvät taas takanani, näen maassa kolikon. Se näyttää tummalta ja kuluneelta, arvottomalta penniltä. Pyörittelen sitä käsissäni hetken ja se kirkastuu. Oikea kultaraha! Jatkan matkaani ja näen taas kolikon. Se ei ole ihan niin tummunut kuin se aiempi, mutta huomaan senkin kirkastuvan käsissäni. Joudutan askeleitani ja kolikoita on polulla lisää. Osa niistä hohtaa kirkkaasti jo maassa maatessaan, osa tarvitsee pyörittelyä.
Polku päättyy. Metsä on takanani ja olen tupsahtanut tähän tietokoneen ääreen. Käsissäni on kourallinen kirkkaasti hohtavia kultakolikoita. Juuri sen verran, kun kämmenelleni mahtuu. En oikeastaan kaipaakaan enempää, vaan olen kerrankin tyytyväinen tähän. Ne hohtavat vielä kauan.

Joskohan nyt saisin sanottua vähän sisällöistäkin. Novellit ovat niin fantasiaa, scifiä kuin jotain kummaakin. Kunkin novellin alussa on Le Guinin pieni taustoitus. On aivan pakko lainata teille niminovellin Pimeälipas taustoitus:

Kun tyttäreni Caroline oli kolmen, hän tuli kerran luokseni pieni puinen lipas pienissä käsissään ja sanoi: "Aavaa mitä tässä vasiassa on!" Minä arvasin kaalimatoja, hiirulaisia, norsuja ja sen sellaista. Hän pudisti päätään sanoinkuvaamattoman aavemaisesti hymyillen, raotti lipasta niin, että pystyin juuri ja juuri kurkistamaan sisälle ja kertoi: "Pimeä."
(s. 10)

Olo oli todella hyytävä jo valmiiksi tämän jälkeen!

Jokainen novelli itsessään on viiden pisteen arvoinen. Jos antaisin arvosanoja 5+, niin yksi novelli voisi yltää siiihen; Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi. Ja arvatkaapa mitä? Se on vielä scifiä. Minun pitäisi inhota sellaista. Ollaan jossain aluksella ja puhutaan tekniikkaa. Muttta siinä on muutakin. Jotain surumielisyyttä, kauneutta, inhimillisyyttä ja siten raadollisuuttakin. Ja kauneutta. Jo novellin nimikin on todella hieno!

Pidän tavattomasti Le Guinin tyylistä. Hän ei tee asioista turhan vaikeita, mutta jättää lukijalle tilaa oivaltaa. Tyyliä voisi kuvata lempeän haastavaksi. Teksti on älykästä, mutta hän ei sorru brassailemaan sivistyssanoilla (edes niillä teknisillä!).
Le Guin kuljettaa tarinaa novelleissaan taidolla. Jokainen novelli ei kaavamaisesti pääty johonkin yllätykseen, mutta silti päätökset ovat hienoja huippuja. Yllätyksen sijaan se voi olla oivallus, tunnelma tai mieliala (erityisesti novellissa Aliset tähdet).

Hehkutusta hehkutusta, mutta tekee hyvää parin edellisen lukukokemuksen jälkeen. Pimeälipas ja muita kertomuksia on yksi vaikuttavimpia ja hienoimpia novellikokoelmia ikinä. Oikeesti.