Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa (1852 / 1893)

Uncle Tom's Cabin
Suomennos: Aatto S.
Kustantamo: WSOY / Project Gutenberg
Sivumäärä: -
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: ilmainen e-kirja

Onnistuin sitten haalimaan käsiini ilmeisesti jonkinlaisen lyhennelmän, kuten tuossa kuvassa lukeekin: "Beecher Stowen alkuteoksesta nuorisolle sovittanut A. H. Fogowitz" ja suomennos on Aatto S. (kuka lie...). Tämä nimittäin tuntui epäilyttävän lyhyeltä ja kömpelöltäkin. Tämä versio on siis ilmaiseksi saatavilla Project Gutenbergista. Toivottavasti tämä kelpaa silti osaksi So American -haastetta (korvaan Alex Haleyn Juuret tällä).

Oikeastaan mietin ensin, että kirjoitanko tästä postausta ollenkaan. Nimittäin tämä vaikutti jotenkin niin kömpelöltä, että en tiedä paljonko se on alkuperäisyyttä, paljonko käännöstä ja paljonko tätä "nuorisolle sovittamista". Tai paljonko se on sitä, että tämäkin on alun alkaen julkaistu jatkokertomuksena lehdessä. Melkein harmittaa, että tulin tämän lukeneeksi, mutta kun se oli niin näppärästi saatavilla ja tajusin vasta tämän Kindleen ladattuani, että kyse onkin tällaisesta versiosta.

Setä Tuomon tupa kertoo siis Yhdysvaltain mustaihoisten orjuudesta. Keskiössä on Tuomo -niminen orja ja hänen surullinen tarinansa. Ensinnäkin minua nyppii jo tuo nimien kääntäminen, mutta se on tietysti ajan henki ollut tätä suomennettaessa. Rinnalla kulkee toinen, hiukan onnellisemmin päättyvä orjatarina.

Suomennoksen kieli oli tietysti vanhaa ja hullunkurista 2000-lukulaisen korviin: myömään (so. myymään), sydämmellinen (kaksi m-kirjainta), orjain (orjien), kiihkoinen pelaaja...
Lisäksi yksi kohta huvitti:

"Näetkös, vanha noita, se auttaa paremmin kuin salmiakki!" ivasi Sambo ja kääntyi sitte heti Cassyyn päin rankaisemaan häntäkin.

Epäilen vahvasti, että Beecher Stowe ei ole alkuperäisessä tekstissä puhunut salmiakista mitään...

Teoksessa on hyvin, hyvin vahva uskonnollinen ja moraalinen sävy. Korostan taas sitä, etten tiedä paljonko siihen vaikuttaa tämä lukemani sovitus. Olen ymmärtänyt, että alkuperäistekstikin on orjuutta vastustava ja järjestelmää kyseenalaistava. Näin se on tässäkin. Ideaa korostetaan huonoilla isännillä. Kuka on huono saamattomuuttaan ja kuka julmuuttaan. Pari hyväkin valkoista miestä löytyy, mutta heidän harvinaisuuttaan korostetaan. Tekstissä tuodaan esiin eettisiä kysymyksiä perheen hajoittamisesta, oikeudesta piestä orjia ja kuinka orjan voi oikeastaan tappaakin, vaikka se ei näennäisesti laillista olekaan.

Ymmärrän teoksen klassikkoarvon. Näen Beecher Stowen tavallaan Yhdysvaltain Minna Canthina tässä suhteessa. Setä Tuomon tuvan onkin sanottu vaikuttavan jopa orjuuden lakkauttamiseen.
Mutta kirjalliselta tyyliltään tämä ei minua vakuuttanut. En ole uskonnollisten tekstien ystävä ja vielä vähemmän näin vahvan moraalisen asettelun ystävä. Tokihan Canth tekee samaa (vähemmän uskonnollisesti tosin), mutta tässä se oli jotenkin niin kömpelöä ja mustavalkoista; valkoiset pahoja (paria poikkeusta lukuunottamatta), mustat hyviä.

Ehkä saatan joskus lukea alkuperäisen tekstin päästäkseni selvyyteen tästä. Mutta ainakaan tämä nuorisoversio ei nyt kolahtanut, vaikka teoksen teema tärkeä olikin aikanaan. Ja on kyllä yhä.