Jenny Kangasvuo: Sudenveri (2012)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 313
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Teos järjesti aikanaan fantasiakirjoituskilpailun. Sen voitti Emmi Itäranta teoksellaan Teemestarin kirja. Jenny Kangasvuon Sudenveri on saman kilpailun satoa. Minun silmissäni tämä oli näistä kahdesta parempi.

Teoksen teemana ovat ah niin trendikkäät ihmissudet. Toivon sydämestäni, että kukaan ei jätä tätä lukematta, koska on kyllästynyt romanttisiin teiniromaaneihin tästä aiheesta. Sudenveri on ihan jotakin muuta. Tässä on rakkautta, mutta ei romantiikkaa. Tässä on teinejäkin, mutta vain siksi, että kun kuvataan eri sukupolvia niin väistämättä käydään läpi ikäluokkia vauvasta vaariin.

Kerronta etenee kolmen naisen kautta. Martta on Lauman vanhin, johtajanarttu. Martta on henkilöistä onnistunein ja syvin. Hän kertoo siitä, mitä kaikkea Lauman, ihmissusien, suojeleminen vaatii. Martalta se vaatii isoja uhrauksia ja ne selittävät paljon sitä, miksi Martta on sellainen kun on.

Varga on Laumasta ovet pakkuen lähtenyt nainen. Traagiset tapahtumat saivat hänet hylkäämään koko entisen elämänsä, mutta menneisyys ei päästä irti. Se purkautuu tauluihin ja tekee Vargasta etäisen ja välinpitämättömän oloisen ihmisen. Anteeksi antaminen on vaikeaa.

Marraskuu, eli Siiri, on rakastunut Vargaan. Hän on pakanakommuunin jäsen. Hänellä ja Vargalla on suhdekin, vaikka Marraskuu sitä epäileekin. Miten voi sitoutua ihmiseen, josta ei tiedä mitään ja joka selvästi salaa ja valehtelee. Äkkiä Vargalle ilmestyy hoitoon koira, Rasmus. Koirassa on jotakin omituista...

Sudenveren ansioita ovat taitava kerronta ja tietynlainen eleettömyys. Ihmissusiaiheella ei varsinaisesti mässäillä, vaan se on hyvin luontainen osa Martan ja Vargan elämää. Marraskuun pakanuus ja siihen liittyvät riitit Kangasvuo kuvaa todella kauniisti ja uskon, että hän on hyvin perehtynytkin aiheeseen. Vargan ja Marraskuun lesbolainen suhdekin ei saa sen kummempia alleviivauksia osakseen. Varga ja Marraskuu ovat molemmat aika sukupuolettoman oloisia hahmoja. Molemmissa on keskeisessä osassa identiteetti, joka rakentuu ihan muun asian kautta kuin sukupuolen; Marraskuulla se on pakanuus, Vargalla ihmissuteus.

Kangasvuon ihmissudet eivät ole mitään sellaista kuin vaikkapa Charlaine Harrisin True blood -kirjojen ihmissudet. Täysikuu ei liity asiaan mitenkään, vaan suteus on geeneissä. Minulla on tunne, että Kangasvuo on  tehnyt taustatyötä huolellisesti. Sudenveressä ihmissudet käyttäytyvät susina ollessaan kuin oikeatkin sudet. Laumadynamiikka ja susien kommunikaatio (alistuminen, nuoleminen ja muu käytös) saavat paljon tilaa.

Tyylillisesti Sudenveri onkin siis lähempänä kotimaisia ihmissusiromaaneja, kuten Sudenmorsian ja Susi ja surupukuinen nainen, kuin amerikkalaisia spefiviihderomaaneja. On jännittävä ilmiö, että naiskirjailijat ovat niin vahvasti ihmissusiromaanien takana täällä Suomessa. Kuten Sudenmorsiamessa ja Susi ja surupukuinen nainen -romaaneissa, on Sudenveressäkin keskiössä naishahmot.

Moitittavaa tässä romaanissa ei paljoa ole. Lähinnä pikkujuttuja, jotka ovat pitkälti myös makuasioita. Menin usein nimissä sekaisin. Henkilöitä on paljon ja välillä olikin pihalla esim. siitä, kuka se Ulla nyt olikaan ja oliko Marko hänen poikansa vai veljensä vai kumppaninsa. Nimisoppaa sakensi vielä tuplanimet; Varga on myös Hanna, ja Marraskuu on oikeasti Siiri. Vargan nimimuutos on ihan perusteltu ja oleellinen, mutta Marraskuu/Siiri -nimikikkailu tuntui vähän turhalta.
Alussa varsinkin Marraskuun ja hänen pakanakommuuninsa jäsenten Idunin ja Altamiran loitsuriitit toivat vähän ikävän tunnelman jostakin Siskoni on noita -tyyppisestä noitaviihdesarjasta. Vaikka pidin pakanuuskuviosta paljon riitteineen, niin se ei varsinaisesti oikein antanut romaanille mitään pointtia vaan tuntui irralliselta ja spefi-elementtien korostamistarpeeseen haetulta jutulta.

Sudenveri on haikea, kaunis, tyylikäs ja omaleimainen ihmissusiromaani. Se kertoo valtataistelusta niin sukulaisten, Lauman kuin oman itsensä kanssa.

Pidän muuten tämän kansitaiteesta ja graafisesta asusta valtavasti. Ville Tiihonen on tämän kansisuunnittelun takana. Tyylikäs kansi korostaa Sudenveren eroa spefiviihteestä, ja on synkän kaunis.

Sama tyyli jatkuu kirjan sivuillakin.

Sudenveri on luettu myös Vinttikamarissa, Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa ja Lukukausi -blogissa.