Mia Vänskä: Musta kuu (2012)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 294
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Viime vuonna ilmestyi Vänskän esikoisteos Saattaja, joka ei täysin vakuuttanut, mutta sen verran, etttä kiinnostuin tästäkin. Musta kuu onkin mielestäni kehittyneempi ja tietyllä tapaa vahvempi teos.

Lomamökkialueella tapahtuu kummia. On rakastunut senioripariskunta, matalaa profiilia viettävä bändi, autuasta yksinlomaa viettävä perheenäiti, ja eronnut isä pikkutyttärensä kanssa. Alun prologi jo kertoo lukijalle, että ruumiita on tiedossa. Se on tietysti kauhugenressä odotettavissa ilman prologejakin, mutta Kirsin arvion tavoin minäkin koin sen vähän turhana. Tai olisin valinnut toisen kohdan.

Saattajan kohdalla kritisoin henkilöitä, mutta tässä siihen ei ole oikeastaan juuri tarvetta. Yksin lomaileva Annukka, tarinan yksi keskeisimmistä henkilöistä, oli mielestäni täysin onnistunut hahmo aivan viime loppuun saakka. Samoin Jake, bändin katastrofiotsikoita aiheuttava raikulipoika. Myös Aurora jää juuri sopivalla ja tyylinsä sopivalla tavalla etäiseksi ja vähän arvoitukseksikin. Pidin myös 1600-luvulla eläneestä Aune Tuomaantyttärestä ja hänen tarinastaan. Tarkka lukija voi muuten myös bongata tutun hahmon Saattajasta! (Olen aivan hulluna näihin kirjailijan viittauksiin omiin teoksiinsa. Saan niistä jotain lapsellista löytämisen riemua. Kikkaa käyttää tehokkaasti myös Stephen King.)
Henkilöistä häiritsi vain muutama selvä täytehenkilö, joita tarvittiin ruumiiksi. Ja Erkan muuttuminen lopussa jäi vähän turhan perustelemattomaksi ja äkkinäiseksi. Muutoin Erkkakin oli oikein oivallinen ja hieno vastapari Jakelle.

Mustan kuun isoin ongelma minulle oli koukun puute. Enkä vilpittömästi osaa sanoa miksi. Saatoin lukeaa kirjaa väärään aikaan, väärässä mielentilassa tms. Luin kirjaa yli kuukauden vaikka tämä ei missään tapauksessa ole hidaslukuinen kirja. Vänskän teksti on hyvin sujuvaa, suoraviivaista ja helppoa. Tarinassa ei ole edes mitään suvantovaihetta tai muuta turhaa jaarittelua. Tai jos haluaa hakemalla hakea, niin ehkä tapahtumia oli aavistuksen venytetty ja loppurytinä taas turhan tiivis ja miltei hätäinen.

Kaikkiaan Musta kuu oli kuitenkin ihan mukava lukukokemus. En pelännyt ihan niin paljon kuin Maija Kirjojen keskellä enkä ollut ihan niin ihastunut kuin Järjellä ja tunteella -blogin Susa. Tunnelmien rakentamisessa Vänskä on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Etenkin metsätunnelmakuvaukset herättävät minussa kunnioittavaa ihailua.

Ei muuta sitten kuin seuraavaa teosta odottelemaan!