Neil Gaiman: Sandman - Ikuiset yöt (2003 / 2006)

The Sandman: Endless Nights
Suomennos: Petri Silas
Kustantamo: Egmont
Sivumäärä: n. 160
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Vuoden viimeiseksi kirjabloggaukseksi päätyikin sarjakuvateos. En ehtinyt joulukuussa lukea ihan niin paljon kuin olisin halunnut, sillä tempaannuin taas pelaamisen pauloihin. Joka tapauksessa olen Ikuiset yöt Sandman-sarjakuvakirjasta ihan hillittömän innoissani ja haluan tätä lisää!

Ikuiset yöt ei ole perinteinen Sandman-albumi. Tämä sisältää seitsemän eri tarinaa Ikuisista. Kaltaistani Sandman-keltanokkaa helpotti tavattomasti Gaimanin esipuhe, jossa hän sanoo:

Jos tämä on ensikosketuksesi Sandmanin maailmaan, kannattaa pitää mielessä, etteivät Ikuiset ole jumalia. Sillä kun ihmiset lakkaavat uskomasta jumaliin, nekin lakkaavat olemasta. Mutta niin kauan kuin ihmiset elävät, uneksivat, kaihoavat, kuumeilevat ja niin edelleen, Ikuisten olemassaolo jatkuu. Niin kauan kuin ihmisten elämät vaikuttavat toisten ihmisten elämiin, Ikuiset täyttävät ikuisia tehtäviään.
Eikä heitä sitä paitsi kiinnosta pastillin vertaa uskommeko me heihin vai emme.

Ikuisia on siis seitsemän kappaletta ja jokainen saa tässä oman tarinansa ja oman kuvittajansa. Ikuisia ovat: Kuolema, Kaiho, Uni, Kurjuus, Kuume, Kato ja Kohtalo. Tarinat eivät ole Ikuisten syntytarinoita, mutta valaisevat hyvin heidän tehtäviään.

Luku 2: Kaiho, piirtäjänä Milo Manara

Ikuiset yöt oli myös hauska tapa päästä kurkistamaan erilaisiin piirrostyyleihin ja näin se vähän vahvisti omaa makua sen suhteen. Esimerkiksi ylläolevasta Kaiho -luvun piirrostyylistä pidin aivan valtavasti. Tyyli on tarkkaa, yksityiskohtaista ja kaunista.

Kaihon tarina on muutenkin kaunis ja... no... kaihoisa. Koko albumia lukiessani ihastelin Gaimanin tarinankerrontataituruutta ja hämmästelin sitä, kuinka vähän olen Gaimania tullut lukeneeksi.

Luku 3: Uni, piirtäjänä Miguelanxo Prado

Lempipiirrostyyliäni on näemmä perinteinen, yksityiskohtainen ja kaunis tyyli. Uni-luvussa (nyt vasta älysin, että kuva on vähän pöljä, kun siinä on Kohtalo eikä Uni, mutta kuvattu luku on Uni) Pradon piirrostyyli ei ollut niin tarkkaa kuin Manaran, mutta kaunista se oli silti.

Luku 4: Kurjuus, piirtäjänä Barron Storey

Luvun 4 piirrostyyli taas ei puhuttele minua ollenkaan. Tässä kohdin huomaa, kuinka paljon piirrostyyli vaikuttaa myös tarinaan. En saanut Kurjuudesta mitään otetta. Tunnelma oli kaoottinen, sekava ja luotaantyöntävä. Sinänsä em. termit kuvaavat kurjuutta hyvin, mutta olisin halunnut saada Kurjuus-hahmosta paremman tolkun.

Kokonaisuudessaan kumminkin Ikuiset yöt jäivät reilusti plussan puolelle. Arvosanaa pudottavat pari lukua, joissa piirrostyyli ei miellyttänyt pätkääkään. Ikuiset hahmoina ovat erinomaisen kiehtovia kaikki ja minun täytyy ehdottomasti perehtyä Sandmanin maailmaan paremmin. Otetaan vastaan suosituksia ja neuvoja siitä, mistä kannattaisi nyt sitten jatkaa.