Anna Karenina -elokuva (2012)

(kuva: Filmofilia.com)

Anna Kareninasta on tehty moniakin filmatisointeja, mutta en ole onnistunut näkemään yhtäkään. Tämä osui oivalliseen saumaan, kun Anna Karenina lukukokemuksena on vielä aika tuoreessa muistissa. Pitihän siis tämä kehuttukin elokuva käydä katsomassa.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kului sopeutuessa. Kävi hyvin selväksi, että tämä on lavastukseltaan jotakin muuta kuin perinteinen Hollywood-spektaakkeli. En olen aina ilahtunut niistäkään, mutta tämäkin tyyli aiheutti hämmennystä aluksi. Kuitenkin elokuvan loppuun mennessä pidin ratkaisua suorastaan nerokkaana.
Uusimmassa Anna Karenina elokuvassa siis lavasteet näkyvät. Niitä siirellään ja teatterikulissit ovat oleellinen osa elokuvaa. Minusta se tuo kirjan ideaa hienosti esiin. Sitä, kuinka tärkeitä kulissit ovatkaan...

Huomiota kiinnitti myös hiukan poikkeava näyttelijätyö aina ajoittain. Mieleen tuli suorastaan musikaalit, vaikka tässä ei lauletakaan. Tanssilla on varsinkin aluksi tärkeä merkitys ja kohtaus, jossa Anna ja Vronski tanssivat ensimmäistä kertaa yhdessä, on merkittävä ja hyvä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että Annan ja Vronskin näyttelijävalinnat lässäyttivät elokuvasta paljon. Keira Knightleylla ei ole karismaa nimeksikään. (Elokuvan on ohjannut Joe Wright ja ilmeisesti Knightley kuuluu hänen luottonäyttelijöihinsä. En ymmärrä tosin miksi.) Hän on nätti, mutta Anna Kareninan pitäisi olla komea ja näyttävä nainen. Anna Kareninaa on näytellyt aiemmin esimerkiksi Vivien Leigh, jolla onkin varmasti riittänyt potkua Annan rooliin.
Vronskin astuessa esiin olin kirkaista! "Mikä TUO on??" Aaron Taylor-Johnson oli poikamaisen söpö. Ei siis sinänsä mitään vikaa, mutta kun kreivi Aleksei Vronski ei missään tapauksessa ole poikamainen ja söpö. Hän on tumma, sotilaallinen, charmantti, hiukan kovakin komistus. Minun olisi tehnyt mieli itkeä suorastaan.
Pääpari siis vaikutti lähinnä teiniromanssiparilta.

Onneksi sivuhenkilöt pelastivat hyvin paljon. Erityisesti Aleksei Kareninia näytellyt Jude Law vakuutti. Hän oli ehkä hiukan pehmeämpi kuin kirjan Karenin, mutta ei niin paljoa ettäkö se olisi ollut epäuskottavaa. Toinen mestari oli Oblonski "Stivaa" näytellyt Matthew Macfadyen. Hän onnistui olemaan juuri niin huoleton, höpsö ja toivoton kuin Stivan pitääkin.
Pakko on vielä kehua Konstantin Levinin näyttelijää Domhnall Gleesonia, joka sai hahmoonsa sitä suloista kömpelyyttä, vakavuutta ja surumielisyyttäkin. Näyttelijän tuttuus aiheutti päänvaivaa, mutta näin kotona Google pelasti; tämä kaveri on tehnyt myös Bill Weasleyn roolin Harry Potter -elokuvissa!

Kokonaisuudessaan siis Anna Kareninasta jäi kuitenkin hyvä maku, vaikka harmittaa, että itse pääparin kohdalla mentiin minun makuuni niin pahasti mönkään. Kirjan henki oli tavoitettu hienosti ja arvostan paljon sitä, ettei tässä alleviivattu asioita, vaan katsoja sai ihan itsekin päätellä tarinan kulkua. Olin ihastunut myös siihen, kuinka esim. junan merkityksellisyys tuotiin elokuvassa esiin. Voin siis suositella erityisesti niille, jotka haluavat elokuvaltaan vähän enemmän kuin mitä perinteinen Hollywood-spektaakkeli tarjoaa.

--

Näin gallupina voisin kysellä, että kiinnostaako nämä kirjoihin liittyvät leffa- ja teatteriarviot? Myös vanhemmat elokuvat? Niiden osalta tarjoilen kyllä todellista mutuhuttua, sillä katson kumminkin elokuvia varsin vähän enkä käy teatterissakaan kovin usein. Lisäksi minulla ei ole elokuvien ja teatterin osalta minkäänlaista koulutusta, mutta en tiedä näkyykö koulutukseni kirja-arvioissakaan yhtään sen paremmin.