Arto Salminen: Varasto (1998)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 148
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto

Kirjablogeissa on jonkin verran kohkattu Arto Salmisesta. En tiedä mistä villitys on lähtöisin, koska minusta se alkoi jo ennen Varasto -elokuvan ilmestymistä. Arto Salmisen kirjoista löytyy useampia arvioita esimerkiksi Kaiken voi lukea!, Sallan lukupäiväkirja ja Booking it some more -blogeista.

Minä en nyt tästä niin kovin innostunut. Olen lukenut paljon huonompaakin, mutta paljon parempaakin. Ehkä odotinkin liikoja? Tämä oli siis silkasta uteliaisuudesta napattava kirjastosta. Kovin paksukaan tämä ei ole eikä vaikeatajuinen, joten luin tämän lähes yhdeltä istumalta.

Tarina kertoo Antero Rouskusta, joka on töissä maalivarastolla. Eletään 1990-luvun laman aikoja ja elämä on synkkää ja ilotonta. Antero panee Karitaa, myymälän myyjää, joka sitten tulee raskaaksi. Antero pöllii myös varastolta tavaraa ja myy sitä pimeästi. Syyn hän röyhkeästi vierittää toisen ihmisen niskaan.
Loppu pääsi vähän yllättämään hienoisella imelyydellään (kontekstin huomioonottaen), joka ei oikein tuntunut sopivan koko romaaniin.

Varasto ei ole hyvän mielen kirja. Tiesin etukäteen odottaa tylyä, lakonista ja synkkääkin juttua. Silti tämä pääsi yllättämään. Salmisen kieli on karkeaa, suoraa ja hyvin päähenkilöidensä suuhun sopivaa.
-Mä menen tohon pubiin ottamaan pari tuoppia, minä sanoin.
-Mäkin tulen, sanoi Karita.
-Et helvetissä tule. Sun maha näkyy jo. Ei sen kanssa kaljalle voi lähteä. Sähän poltat tupakkaakin. Nehän soittaa sosiaalitädit perään, ja poliisit ja tv-lupatarkastajat. Enkä mä sitä paitsi halua mitään vammaista jälkeläistä. Vaikka vammainenhan siitä tulee kun sä olet sen äiti.

(s. 89)

Kukaan päähenkilöistä ei ole järin miellyttävä eikä edes myötätuntoa herättävä. Salminen on tuskin mitään sellaista hakenutkaan. Salminen tylyttää oikein ankaralla kädellä.

Tästä tuli minulle jollakin tapaa Hotakaismainen olo, mutta tämä jää silti siitä kauas. Arto Salminen on tylympi, lohduttomampi, ankarampi ja suorastaan ilkeämpi. Hänen kielensä on terävää, mutta ei niin nokkelaa ja oivaltavaa kuin Hotakaisen.
Oikeastaan ihmettelen vähän, miksi tämä ei toiminut. Minähän pidän realismista ja naturalismista, jota tämä lähentelee. Pidän yhteiskuntakriittisyydestä, jota tässä totisesti on. Jään ehkä kuitenkin kaipaamaan edes jotakuta miellyttävää henkilöhahmoa.

Tuskin tulen palaamaan Salmisen teoksiin enempää. En vain koe tarvetta.

Kommentit

  1. Hmmm, isäntä sai jouluna DHLltä "Varasto"-elokuvan dvd'n. Perustuukohan se tähän ? Täytyy kaivaa jostain esille ja tarkistaa jossain välissä.

    Minä en ainakaan mitään suomalaista synkistelyä oikein nyt jaksaisi - mieluummin jotain kevyttä hömppää...

    Tämä kirjakaan ei nyt oikein houkuta. Mikä siinä on, että suomalaiset haluavat niin usein kuvata rumuutta ja ankeutta ? Eikö Suomesta muka löydy kauniita asioita ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kuten Margit alla vahvistaa, se Varasto -elokuva perustuu tähän. En ole elokuvaa nähnyt, mutta Wikipedian mukaan tyyli on komediamaisempi. Tässä romaanissa taas ei komediaa juuri ollut.

      Poista
  2. Elokuva Varasto perustuu tähän kirjaan. Luin Varaston äskettäin ja olen siitä aika lailla samaa mieltä kuin Morre.

    VastaaPoista
  3. Minäkään en tästä aluksi pitänyt ja oli jäädä lukeminen kesken, ihmishahmot kun olivat enemmän tai vähemmän surkeita oman edun tavoittelijoita kaikki, mutta jotakin karhean kaunista tässä silti olin aistivinani, vaikka tiukkaa se teki. Jälkeenpäin teoksen tarinasta avautui pohdintoja suuntaan jos toiseen, se jäi askarruttamaan, ihan toisin kuin kevyet lopussa-kaikki-hyvin -romaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleenpainuva tämä kyllä on. Eikä sillä tavalla helppo kirja.

      Poista
  4. Minä kaipaan juuri nyt jotain röyhkeää. Ihan vain oppimisen takia. Jotenka kiinnostuin tästä!

    VastaaPoista
  5. Morre, olen täysin samaa mieltä tästä kirjasta. Kirja oli pettymys, vaikka oli itse valitsemani lukupiirikirja. Viime vuonna ilmestyi niin paljon hyvää kotimaista kirjallisuutta, että tämä vain huononee vertailussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pettymys tosiaan voimistaa sitä huonommuuden tunnetta, vaikka kirja ei sitten oikeasti niin huono olisikaan. Ja ne muut hyvät.

      Poista
  6. Olen pitkäaikainen Salmis-fani. Olen lukenut ne kaikki. Varasto ei ole parasta Salmista, ehkä jopa kepoisin, vaikka pidän siitäkin. Ja harvinaista kyllä, minusta elokuvaversiokin toimi.

    Ei kaikessa rajussa ja rujossa tarvitse olla huumoria. Lieventämässä silminnäkijän tuskaa. Itse vertaisin Salmista toiseen suosikkiini Juha Seppälään. Jonka kieli on myös terävää ja kirkasta. Ja nuoreen Rosa Liksomiin. Ja Kreeta Onkeliin. Ja Leea Klemolaan.

    Itselläni on historiaa vähemmän hyvin voivien ja käyttäytyvien elämän seuraamisesta - (erityis)lapset ja -nuoret, sossu, kasvatusneuvola, sovittelu, kriminaalit jne.
    Joskus elämä on niin karua kuin Salminenkin antaa ymmärtää. Oikeesti.

    Aikanaan Salminen nousi otsikoihin kirjallaan Paskateoria. Joka oli siihen aikaan, vuonna 2001, hurjahko juttu. Sen jälkeen on tullut muitakin yhteiskuntakriittisiä kirjoja samastakin aiheesta, siis median vallasta.

    Harmi, ettei Salminen enää kirjoita. Häntä ei enää ole. Salminen oli myös aika persoonallinen kirjailija. Hän heittääntyi ihan muista hommista taksikuskiksi ja todentotta pystyi bongaamaan ihmiselämän eri puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumoria en niinkään kaivannut. Ei se tuohon olisi sopinut ja toisaalta taas hymähdin muutamille oivallisille sanavalinnoille.

      Mutta vertailusi avaa ymmärrystä siihen miksi tästä en pitänyt! Nimittäin Juha Seppälä ja Rosa Liksom eivät todella kuulu suosikkeihini. Tämän romaanin kokemuksella vertauksesi on todella hyvä.

      En halua avata omaa henkilökohtaista historiaani tarkemmin, mutta sen sanon, että tuota Salmisenkin esittelemää puolta on tullut nähtyä ja koettuakin. Ehkä siinäkin lisäsyy ei-tykkäämiselle. Osui liiankin lähelle. Tämä on nähty; ei tarvitse enää lukea.

      Poista
    2. Ymmärrän, Morre. Itse en historiani takia lue enää dekkareita. Enkä paljon muitakaan kärsimysnäytelmiä. Esim. sodanaikaisia tai toisista kulttuureista. Vaikka olisivat kuinka hyviä.

      Jään miettimään, miksi silti luen Salmista, Seppälää ja vaikkapa Aki Ollikaista. Heidän tarkkanäköisyydessään ja kielessään on jotain tiivistettyä kauneutta.

      En malta olla laittamatta muutamaa huikeaa riviä Salmiselta:

      "Muurientakainen maaperä kasvatti tummanvihreitä, vähäeleisiä kuusia. Hautakivet olivat jonoissa kuin matkalaukut lähtöselvityksessä, kaikissa nimi, ei osoitetta."
      "En tiedä oliko Kasperi huomannut, että tuuli ei mahtunut meren ylle. Se tunki mantereen puolelle, viskoi roskia ja käpyjä, silitti nurmea vastakarvaan. Rannan lehmuksia se hakkasi olalle kuin olisi tuntenut ne pitkään."
      (Kalavale)

      Poista
    3. Voi kerttuli minkä teit! Pitäisikö minun nyt kumminkin lukea vielä vaikka tuo Kalavale...

      Poista
  7. Salmisen kirjoista on turha hakea miellyttäviä henkilöhahmoja, kun niitä ei ole. Ihmiset voivat kyllä tehdä joskus joillekin myös hyviä tekoja, mutta pohjimmiltaan kaikki ovat ahneita ja itsekkäitä, juuri kuten todellisuudessakin. Juuri se rehellisyys minua näissä viehättää, vaikkei se olekaan kivaa tai kaunista.

    Salmisen mittapuulla Varastossa on onnellinen loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tyyli kävi selväksi kirjan loppua kohden. Miellyttävien henkilöiden etsintä oli turhaa. Tiedän (mahdollisella) seuraavalla kerralla ;)

      Poista

Lähetä kommentti