Sivumäärä: 148
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Kirjablogeissa on jonkin verran kohkattu Arto Salmisesta. En tiedä mistä villitys on lähtöisin, koska minusta se alkoi jo ennen Varasto -elokuvan ilmestymistä. Arto Salmisen kirjoista löytyy useampia arvioita esimerkiksi Kaiken voi lukea!, Sallan lukupäiväkirja ja Booking it some more -blogeista.
Minä en nyt tästä niin kovin innostunut. Olen lukenut paljon huonompaakin, mutta paljon parempaakin. Ehkä odotinkin liikoja? Tämä oli siis silkasta uteliaisuudesta napattava kirjastosta. Kovin paksukaan tämä ei ole eikä vaikeatajuinen, joten luin tämän lähes yhdeltä istumalta.
Tarina kertoo Antero Rouskusta, joka on töissä maalivarastolla. Eletään 1990-luvun laman aikoja ja elämä on synkkää ja ilotonta. Antero panee Karitaa, myymälän myyjää, joka sitten tulee raskaaksi. Antero pöllii myös varastolta tavaraa ja myy sitä pimeästi. Syyn hän röyhkeästi vierittää toisen ihmisen niskaan.
Loppu pääsi vähän yllättämään hienoisella imelyydellään (kontekstin huomioonottaen), joka ei oikein tuntunut sopivan koko romaaniin.
Varasto ei ole hyvän mielen kirja. Tiesin etukäteen odottaa tylyä, lakonista ja synkkääkin juttua. Silti tämä pääsi yllättämään. Salmisen kieli on karkeaa, suoraa ja hyvin päähenkilöidensä suuhun sopivaa.
-Mä menen tohon pubiin ottamaan pari tuoppia, minä sanoin.
-Mäkin tulen, sanoi Karita.
-Et helvetissä tule. Sun maha näkyy jo. Ei sen kanssa kaljalle voi lähteä. Sähän poltat tupakkaakin. Nehän soittaa sosiaalitädit perään, ja poliisit ja tv-lupatarkastajat. Enkä mä sitä paitsi halua mitään vammaista jälkeläistä. Vaikka vammainenhan siitä tulee kun sä olet sen äiti.
(s. 89)
Kukaan päähenkilöistä ei ole järin miellyttävä eikä edes myötätuntoa herättävä. Salminen on tuskin mitään sellaista hakenutkaan. Salminen tylyttää oikein ankaralla kädellä.
Tästä tuli minulle jollakin tapaa Hotakaismainen olo, mutta tämä jää silti siitä kauas. Arto Salminen on tylympi, lohduttomampi, ankarampi ja suorastaan ilkeämpi. Hänen kielensä on terävää, mutta ei niin nokkelaa ja oivaltavaa kuin Hotakaisen.
Oikeastaan ihmettelen vähän, miksi tämä ei toiminut. Minähän pidän realismista ja naturalismista, jota tämä lähentelee. Pidän yhteiskuntakriittisyydestä, jota tässä totisesti on. Jään ehkä kuitenkin kaipaamaan edes jotakuta miellyttävää henkilöhahmoa.
Tuskin tulen palaamaan Salmisen teoksiin enempää. En vain koe tarvetta.
Kommentit
Lähetä kommentti