Stephen King: Dolores Claiborne (1992)

Kustantamo: Hodder & Stoughton
Sivumäärä: 307 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Dolores Claiborne sai jostakin syystä odottaa lukemistaan varsin pitkään. Onhan minulla vielä monta Kingiä lukematta (se äijä on niin riivatun tuottelias!), mutta en tiedä miksi olen tämän kanssa vetkutellut. Lopulta rohkaistun tarttumaan tähän englanniksi, kun se kotihyllyssä nökötti.

Dolores Claiborne (suom. Doloreksen tunnustus) on mielestäni ennen kaikkea iso moraalinen dilemma ja feministinen teos. Doloreksen mies on väkivaltainen alkoholisti, joka ahdistelee seksuaalisesti tytärtään. Eletään 1960-luvun Little Tall Islandilla Pohjois-Amerikassa ja Doloreksella ei juuri ole mahdollisuuksia saada oikeutta itselleen ja tyttärelleen juridisin keinoin. Mies se on perheen pää ja vaimon kuritus on Dolorekselle jo lapsuudesta tuttua. Dolores päätyy murhaan. Vaan onko se oikein? Oikeuttaako väkivaltaisuus ja lapsen seksuaalinen ahdistelu tappamaan? Siihen ei vastausta anneta.

Tarinan kertomishetkellä kuitenkin ollaan nykyajassa. Dolores on jo kuusikymppinen, mutta istuu murhasta syytettynä poliisin kuulusteltavana. Veikeys tuleekin siitä, että ei Doloresta miehensä murhasta nyt enää syytetä, vaan työnantajansa Vera Donovanin. Vera oli vittumainen ämmä, jolla oli omituisia oikkuja – ja pelkoja. Hän oli sikarikas, mutta vaikeasti sairas. Pyörätuolissa ja lähes sokea. Ja kun hän putosi portaista, läsnä oli vain Dolores. Yksi plus yksi on...

Dolores Claibornen lukeminen sujui hitaasti kolmesta syystä. Kesken oli muitakin kirjoja, englanniksi lukeminen on vielä hidasta ja luvuttomuus teki tästä raskasta. Koko teksti on nimittäin aivan yhtä pötköä koko reilut kolmesataa sivua. Se sopii kyllä tarinan henkeen. Kerronta on Doloreksen pitkää monologia aina lapsuudesta palvelusvuosiin Veran hommissa ja avioliitosta Joe St Georgen kanssa Selena-tyttären avautumiseen. Tunnelma on vapautuneisuus. Vihdoin Dolores saa kertoa jollekin kaiken. Rakenneratkaisusta tuli mieleen Lessingin Viides lapsi.

Mitään yliluonnollista tässä ei ole. Varsinaisesti. Näyt, telepatia ja tunnot kun voidaan laittaa psyyken tiliin. Se oikeastaan tekee Dolores Claibornesta astetta karmeamman. Kaikki tämä voisi tapahtua ihan oikeasti. Uhkana on jälleen ihminen itse. Karmivuus tulee ennen kaikkea Doloreksen tilanteesta ja seurauksista. Hän kuulee jatkuvasti miehensä huudot vanhasta kaivosta... Help meeee pleeease... Duh-lorrrrr-isss... Dolores tuntee Joen käden tarttuvan nilkkaansa ja yöt täyttyvät painajaisista. Murhalla on korkea hinta.

Dolores Claiborne on täynnä vahvoja naisia ja heikkoja miehiä. Olin aika yllättynytkin tästä asettelusta vaikka tiedänkin, ettei Kingin tyyliin kuulu naisten käyttäminen vain tyhjäpäisinä kirkujina. Dolores ja Vera ovat molemmat lopulta kovia kokeneita naisia.

This is how. This is how you pay off bein a bitch. And it ain't no use sayin if you hadn't been a bitch you wouldn't've had to pay, because sometimes the world makes you be a bitch. When it's all doom n dark outside and only you inside to first make a light n then tend it, you have to be a bitch. But oh, the price. The terrible price.
(s. 255)

Miinusta tulee pitkästä ja vähän puuduttavastakin alusta. Lisäksi vaikka toisaalta ymmärrän tiiviin rakenneratkaisun, ei se ihan näin paksussa kirjassa toimi (vrt. tuo Lessingin Viides lapsi). Tarinan tiivistämiseenkin olisi ollut vähän varaa.

Kokonaisuudessaan kuitenkin Dolores Claiborne on hieno kirja raskaasta aiheesta. Alkoholismi, perheväkivalta, lasten puolesta taistelu, naisen asema ja moraalinen dilemma. King näyttää jälleen, kuin ihminen on ihmisen pahin vihollinen.