Sivumäärä: 136
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Taskunovellit -kokoelma on yksi osa Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanketta, jota Karistokin on tukemassa. Innolla siis tartuin tähän kokoelmaan, jonka takakannessa toimittaja Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo haastaneensa yksitoista kirjailijaa ja yhden sarjakuvataiteilijan kirjoittamaan hyvin lyhyitä novelleja.
Taskunovellit sisältää seuraavat novellit:
Riku Korhonen: Leipäjono
Rosa Meriläinen: Pieni naiskaartilainen
Tuomas Kyrö: Kaksijakoinen Raimo
Petri Tamminen: Erään ihailijan päiväkirjasta
Eino Santanen: Nyt ulos ja tapaamaan ihmisiä, Pekka!
Tommi Musturi: Musta kappale
Anu Holopainen: Yksi kaksi kolme neljä viisi NYT!
Tiina Raevaara: Puutarhurin tyttäret
Ville Hytönen: Sellaisena iltana
Sirpa Kähkönen: Sorbettisydän
Taija Tuominen: Elämä ei ole kebab-passi
Laura Lindstedt: SLAM BOOK eli kertomus siitä kuinka sinun isäsi nussi hänen äitiänsä
Syntyi pieni, taskukokoinen kirja. Novellit tosiaan ovat hyvin lyhyitä ja siten ehkä vaativiakin. Rehellisesti sanottuna en ole niin vakuuttunut siitä, että tämä kokoelma innostaisi ihmisiä lukemaan novelleja lisää. Jos olisin törmännyt tähän silloin kun novellit olivat vielä kohtuullisen vieraita minulle, niin kyllä olisi taatusti tyssähtänyt. Iso osa nimittäin kokoelman novelleista korostaa sitä ennakkoluuloa, että novellit ovat vaikeita, tulkintaa kovasti vaativia kirjoitelmia.
Isoimman pettymyksen aiheutti Tuomas Kyrön novelli Kaksijakoinen Raimo. Odotin innolla, mitä tuleman pitää. Olenhan pitänyt kovastikin niistä kirjoista, joita olen Kyröltä lukenut. Kaksijakoinen Raimo kertoo siis hyyyyyvin lihavasta miehestä.
Raimo oli niin lihava mies, että hänen piti asua kahdessa asunnossa. Lapset asettelivat Raimon vatsan ensimmäiseen asuntoon ja toiseen Raimo peräytti takamuksensa. Käsivarsille oli varattu työhuone ja kirjastohuone.Sitaatti on novellin alku ja tekee selväksi, että kyseessä on satu-tyyppinen tarina. Hain tästä jotakin vertauskuvaa koko ajan, mutta en kyllä tavoittanut sitä. Novelli tuntui aika tyhjänpäiväiseltä ja typerältä. En tajunnut tarinan ideaa ollenkaan.
Petri Tammisen novelli Erään ihailijan päiväkirjasta koostuu Petri Tamminen -nimistä kirjailijaa suuresti ihailevan naisen päiväkirjamerkinnöistä ja siten (kuvitellusta) salasuhteesta. "Jaha?", oli reaktioni. Jotain ironiaa tästä olin aistivinani, mutta siinäpä se. Ja hitunen halvan makuista "usko itseesi" -filosofiaa.
Suosikeiksini nousivat naisten novellit. Erityisesti Tiina Raevaaran Puutarhurin tyttäret oli kaunis, mutta tavallaan vähän hyytäväkin tarina sisaruksista, joista toinen lähtee ja toinen jää. Raevaaran tuotantoon minun on pitänyt tutustua jo jonkin aikaa ja tämä antoi sille aikeelle mojovaa lisäpotkua.
Sirpa Kähköseltä oli erittäin kiinnostavaa lukea jotakin muuta kuin Kuopio-sarjaan liittyvää tekstiä. Ja novelli Sorbettisydän oli aivan ihana ja haikea tarina teini-ihastumisesta! Tarina jäi jollakin oudolla tavalla soimaan päähäni. Flip-flop!
Laura Lindstedtin novellilla on vähän turhan raflaava nimi, mutta tarina siivitti minut muistelemaan omia slämäriaikojani. Joskaan minulle ei kyllä tapahtunut sellaista kuin novellin päähenkilölle, mutta rakenteellisesti tarina oli aidosti vinkeä ja erottui joukosta hienosti.
Taskunovellit sisälsi minun makuuni muutaman helmen, mutta liikaa mitäänsanomattomia novelleja. Siksi sen kokonaisarvosanakin on niin alhainen. Hyvää kokoelmassa on se, että se näyttää eri novellityylejä, mutta toisaalta tuntuu siltä, että pituutta on rajoitettu liikaa. Joihinkin tarinoihin lyhyys sopii, mutta joistakin tulee mieleen, että se on väkisin väännetty sille sopimattomaan muotoon.
Suosittelen novelleista kiinnostuneille, mutta en ehkä ensimmäiseksi novellikokoelmaksi.
Hmm..enpä taida tähän tarttua ainakaan mitenkään tarkoituksella. Luen mieluummin taas hyllyyn hankkimaani Munroa ja Murakamia :)
VastaaPoistaSuosittelen ehkä tosiaan pysymään niissä :D
Poista(Pitäisi itsekin perehtyä...)
Mun suosikkeja oli pitkälti samat novellit kuin sulla, mm. Kähkösen ja Raevaaran. Mä en kokenu näitä liian kryptisiksi, jotkut oli jopa turhankin simppeleitä (lukijan pääteltäväksi ei jäänyt mitään), mutta myönnän, etten minäkään osannut tuota Kyrön novellia tulkita :D. Mutta hyvä kysymys, että pitääkö novellissa aina olla joku kätketty merkitys vai vois
VastaaPoista...vai voisko novelli kertoa "vain" tarinan, kuvata hetkeä elämässä? Tästä antologiasta mielestäni vähän näkyi, että se oli pitkälti tilaustyö yläkoulun ja lukion äikänopetukseen.
PoistaEi novellissa tosiaan tarvitse olla aina mitään kätkettyä merkitystä tai tulkintaa vaativaa. Onhan esim. suosimani kauhunovellit aika suoraviivaisia juttuja :)
PoistaMutta haluan, että tarinalla on POINTTI. Toki on mahdollista (suorastaan todennäköistä) että kaikilla oli sellainen, mutta en vain oikein saavuttanut sitä.
Avoimet loput, selittämättömyydet... Kaikki ne on ok, ja silti tarinalla voi olla selvä pointti. Syy kertoa.
Olen sitä mieltä että jos ei kohtalaisella älykkyydellä varustettu ihminen ymmärrä kirjoitettua novellia, runoa, teosta niin ei se ainakaan hyvä tuote ole. Kirjoittaa voi lyhyesti ytimekkäästi ja selvästi kertomatta joka tiilen latomista ja jättää lukijalle hoksattavaa, mutta riittävästi vihjeitä tajuta. En väitä itse osaavani, mutta...
VastaaPoistaNäin minäkin ajattelen. Ei se lyhyys synti ole (eikä pituuskaan), mutta jos tarina tungetaan väkisin johonkin muottiin ja koitetaan saada sitten siitä syvällisen hankala, niin jokin on pielessä.
PoistaMorre
VastaaPoistaMie luen omalaatuisesti kaikkea kirjallisuutta: vanhemmiten on siihen vara, kun ei tarvii miettii pätkääkään oonko oikeessa vai väärässä tai meneekö jonkin hyväksytyn teorian mukaan arviointi. Vaikuttavuus ennen kaikkea ja kauneus: Volter Kilpeä ei kukaan voita. Se on niin turvallistakin.
Ite pisteytin kouluarvosanoin tuota novellikokoelman satoa seuraavan tyyppisesti:
Taija Tuominen 7
Tuomas Kyrö 6
Riku Korhonen 9
Petri Tamminen 9½
Sirpa Kähkönen 8
Rosa Meriläinen 9
Ville Hytönen 8½
... ;)
Aijaijai minua. Alastalon sali on yhä lukematta!
PoistaKyröstä oltiin ainakin samaa mieltä!