Sivumäärä: 298
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: kirjasto
Pirkko Saision tuontato on jäänyt aika vähälle lukemiselle. Kainin tyttären luin kauan sitten, mutta siinäpä se. Punainen erokirja tuli luettavaksi elämäkertakurssin myötä, edustaahan se autofiktion lajityyppiä.
Punainen erokirja kertoo Pirkko Saisio -nimisestä fiktiivisestä henkilöstä, joka tosin muistuttaa hyvin paljon kirjailija Pirkko Saisiota. Ymmärtääkseni Saision ratkaisu perustuu siihen ajatukseen, että hänen mielestään elämäkerrat ovat aina fiktiota, koska muistotkin voivat vääristyä, voi muistaa väärin jne. Paha tuota on mennä kiistämään. Saisiolla on pointti.
Tarinassa kerrotaan Pirkon elämästä 1970-luvulta 2000-luvulle. Kerronta on hajanaista, tuokiokuvamaista. Periaatteessa en pidä tällaisesta tyylistä, mutta jollakin tapaa kirjailija Saisio onnistuu tässä hyvin. Ne lyhyet tuokiokuvat onnistuvat kertomaan paljon ja antavat tilaa lukijakin tulkinnalle. Tulee tunne, että Saisio luottaa lukijaansa eikä pidä tätä tyhmänä. Sellaistahan ei voi olla arvostamatta.
Pirkko-hahmon tarinaan mahtuu seksuaali-identiteetin löytäminen, kaksi rakastettua ja kaksi kipeää eroa; klovnisilmäinen tyttö ja Havva, Teatterikorkeakoulu, ja Sunnuntailapsi. Ajankuva on hieno! On jokseenkin karmeaa lukea Pirkon välirikosta vanhempiinsa, jotka pitävät lesboutta sairautena. He olivat valmiita kustantamaan tyttärelleen yksityislääkärinkin, jotta hän pääsisi "tuosta". Ja mikä jännityksen kutkutus olikaan olla rikollinen; homoseksuaali. Ja ollako näyttelijä vaiko kirjoittaja?
Miksi sitten vain 3½? Jossain puolivälin paikkeilla tapahtui notkahdus. Ikään kuin väsyin kirjaan. Erikoinen kerrontatyyli toimii minusta parhaiten hiukan tiiviimissä romaaneissa. Lisäksi homma alkoi mennä hiukan sekavaksi. Siinä vaiheessa kun Pirkko alkaa löytää kirjailijarooliaan Bert Brecht -hahmon kautta, putosin kärryiltä varsin tehokkaasti. Ehkä keskittymiskykyni oli jo herpaantunut ja väsynyt.
Ja vaikka pidän tätä Saision kirjoittamaa tyyliä onnistuneena, ei se silti ole minulle ominta lukijana.
Punainen erokirja palkittiin Finlandia-palkinnolla ja ymmärrän kyllä miksi. Tämä varmasti kestää aikaa, on hyvä aikalaiskuvaus ja taitavasti kerrottu tarina.
Tätä on luettu mm. näissä blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Luettua
Kirjava kammari
Kirjainten virrassa
Lurun luvut
Minä olen lukenut jonkun Saision vuosina ennen blogia (en siis kuollaksenikaan muista minkä). Minulle kävi juuri samoin - ensin tykkäsin ja sitten jotenkin lopahti ja keskittyminen herpaantui. Olisikohan juuri ollut tuo sama kirja.
VastaaPoistaJoo. Joku omituinen suvanto siihen keskikohtaan tuli!
PoistaJäreä kirja! Sekä aiheiltaan että käsittelyltään. En muista, notkahtiko kiinnostus jossain kohtaa, mutta vaikutuksen se joka tapauksessa teki.
VastaaPoistaJäreä on hyvä sana! Kyllä tämä vaikutuksen teki vaikka pistemäärä jäikin siihen nähden alhaiseksi.
PoistaSaisio on yksi suomalaissuosikeistani. Punainen erokirja on vahva kirja, muttei mielestäni parasta Saisiota.
VastaaPoistaMitä kirjaa Saisiolta suosittelisit? :)
PoistaMinä pidin tästä kovasti. Mielenkiintoinen rakenne ja ilmaisu, ja ajankuvakin kiehtoi. Olin aiemmin lukenut Saisiolta Pienimmän yhteisen jaettavan, joten haluaisin lukea omaelämäkerrallisesta kirjakolmikosta vielä Vastavalonkin.
VastaaPoistaRakenne sinänsä erottuu edukseen. Siinä on jotakin ihan omanlaistaan, vaikka vastaavia muistankin joskus jossain lukeneeni. Tajunnanvirtaa, jossa pysyy kumminkin mukana.
PoistaItse pidin tästä loppuun asti. Kiehtova kirja, fragmentaarisuus toimi mielestäni tässä hyvin. :)
VastaaPoistaOlin selvästi vaan liian laiska :D
PoistaMinäkin tykkäsin kovasti viisi vuotta sitten, kirja aiheutti minulle intensiivisen mutta melko lyhyeksi jääneen Saisio-jakson. Mielestäni tämä oli Lurun mainitseman trilogian paras osa, ja muutenkin ehkä paras Saisio (mahdollisesti siksikin, että se oli ensikosketukseni). Myös Elämänmeno ja Sisarukset jäivät mieleen (ja hyllyyn).
VastaaPoistaElämänmeno pitäisi lukea vielä. Minusta sen nimikin on jo niin hyvä!
Poista