Stephen King: 22.11.63 (2011 / 2013)

11/22/63
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 869
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

22.11.63 päivämäärä ei ennen tätä romaania olisi sanonut minulle mitään. Tämä on myös sellainen teos, johon en ikimaailmassa olisi tarttunut, jollei tätä olisi kirjoittanut Stephen King.
En ole järin kiinnostunut aikamatkustustarinoista. Eikä minua kiinnosta juurikaan 1960-luku eikä sen ajan amerikkalainen kulttuurikaan. Vielä vähemmän minua kiinnostaa John F. Kennedyn murha salaliittoteorioinen. Olisin ennen tätä romaania osannut ajoittaa Kennedyn murhan oikealle vuosikymmenelle, pinnistellen muistaa murhaajan nimen (paitsi että olisin ehkä sotkenut sen Chapmaniin, joka murhasi John Lennonin) ja sanoa, että Kennedyn Jackie-vaimo oli aikansa tyyli-ikoni. Siinäpä se.
Joten tämä teos vaati ehdottomasti Stephen Kingin kirjoittajakseen. Ja siltikin tartuin tähän tympääntyneenä mulkoillen. Miksei King voinut kirjoittaa jotain kiinnostavampaa?

4. maaliskuuta 2013 kirjoitin Morren maailman FB-sivuilla näin: "Okei. Kirjassa on lähes 900 sivua. Ensimmäiset 50 sivua kuluu, kun päähenkilö korjaa äidinkielen ainekirjoituksia ja astuu hampurilaismestan ruokakomeroon. Kuulostaa hyvin vauhdikkaalta ja koukuttavalta. Ja... Olen koukussa. Olen hienosti koukussa. Eihän tähän pysty kuin yksi mies..."
King vei ja Morre vikisi. Rimpuilin vastaakin vähän, sillä en halunnut kirjan loppuvan. Siksi vitkuttelin tämän kanssa 20 päivää. Kyllä 869 sivun lukemiseen kuluu tovi jos toinenkin, mutta nopeamminkin tämän olisi saanut ahmittua. En halunnut. En halunnut tarinan loppuvan. Halusin pysyä Jake/Georgen seurassa 1960-luvun Amerikassa.

Mielestäni tämä on Kingin amerikkalaisin teos ikinä. Luultavasti pitäisi olla amerikkalainen ja ehkä hiukan vanhempi kuin 1980-luvulla syntynyt ymmärtääkseen tätä romaania täysin ja sitä, mitä Kennedyn murha merkitsi. Jälkipuheessaan King sanoi halunneensa kirjoittaa tämän jo 1970-luvulla, mutta ei silloin kyennyt tekemään tarpeellisen laajaa taustatutkimusta (hän teki tuolloin opettajan töitä) ja piti "haavaa liian tuoreena". En kuitenkaan perusta mielipidettäni pelkkään Kennedyn hahmoon (joka sivumennen sanoen jää tässä aika etäiseksi), vaan koko amerikkalaisen kulttuurin muutosprosessin katsaukseen. King selvästi ihannoi 1960-lukua, vaikka ei romantisoi sitä ja näkee sen puutteet. 60-luvulla ei ollut lökäpöksyjä, käytöstavat olivat kohdillaan ja bensakin halvempaa. Ruoka ja juomakin maistuivat erilaisille, aidoille. Autot olivat hienoja, naiset naisia ja ihmiset välittivät toisistaan.
King viljelee laajalti vanhoja tuotenimiä, yrityksiä, ohjelmia, musiikkikappaleita... Hän vahvistaa sillä 1960-luvun tuntua ja korostaa sitä, kuinka päähenkilö Jake/George on todellakin oman aikansa ulkopuolella. Näin nuorehkona eurooppalaisena osa näistä jutuista menee ohi, mutta King onnistuu silti tunnelman luomisessa todella hyvin.

En tiedä kumpi meistä on vanhoilla päivillään ryhtynyt herkistelemään; minä vai King. Joka tapauksessa tirautin lopussa pari kyyneltä. Tällä tarinalla ei ole onnellista loppua – tavallaan. Jake/George tekee juuri sen virheen, mistä hampurilaismestan omistaja Al häntä varoittaa. Hän rakastuu. Ei ollut yllätys, ettei tarina saa onnellista loppua. Onhan kyseessä Kingin teos. Itketti silti. Olen sanonut, että Liseyn tarina on Kingin romanttisin kirja. Olen yhä sitä mieltä, mutta tämä on kyllä toiseksi romanttisin.

Olen pohtinut 22.11.63:n suhdetta myös kauhuun, Kingin varsinaiseen genreen. Tämä on ensisijaisesti aikamatkustustarina, toissijaisesti trilleri, mutta kolmanneksi lasken tämän olevan kyllä kauhua. Tarina itsessään on jo yliluonnollinen, mutta mitään hirviötä tässä ei ole. Tai oikeastaan on. Se hirviö on Aika. Kingimäistä hyytävyyttä on luvassa mystisen Keltaisen kortin äijän ja erään psykopaatin kautta. Tarinan varsinainen pahis on tietysti Kennedyn murhaaja Lee Harvey Oswald, mutta hän on lähinnä säälittävä reppana.

22.11.63:n punaisena lankana on muuttaa historian kulkua siten, että John F. Kennedy ei kuolekaan. Tarinassa tapahtuu kuitenkin paljon, paljon muutakin. Ja siihen tämän viehätys perustuu. Tämä on siitäkin harvinainen Kingin teos, että uskoisin tämän taipuvan hyvin tv-sarjaksi. Toivon sitä jopa! (Näen niiiiiin vahvasti Sadien roolissa Kristen Johnstonin.)

Eräs asia minua jäi kyllä tässä hämmentämään. Miksei 1960-luvulle matkaava Jake Epping (alias George Amberson) ole kiinnostunut omasta suvustaan? Hän ei kertaakaan edes pohdi käyvänsä katsomassa esim. omia vanhempiaan tai isovanhempiaan menneessä ajassa. Eikö muka sitä tulisi ajatelleeksi? King sivuuttaa asian täysin. Eppingiä kiinnostavat ihan muut ihmiset.

Olen höpöttänyt tästä jo ihan liikaa. Mutta suosittelen tätä niillekin, jotka eivät rohkene tarttua Kingin perinteisempään kauhuun, mutta haluavat lukea edes jotakin tältä kuuluisalta kirjailijalta. 22.11.63 ei ole tavanomaisinta Kingiä, mutta hieno teos joka tapauksessa.
Päätän juttuni In the Mood -kappaleeseen. Teoksen luettuasi ymmärrät miksi.

Kommentit

  1. Alkoipa kiinnostamaan, vaikka alunperin en ollut ajatellut lukea.

    VastaaPoista
  2. In the mood <3. Ja Kristen Johnson, kyllä!
    Minä pidin tästä myös paljon, vaikka muuten en ole Kingiä-ihmisiä. Kertoohan se jo aika paljon kirjasta, jos se miellyttää sekä uusia että vanhoja lukijoita.
    Hyvä huomio tuo, että miksi Jake ei ole kiinnostunut perheestään. Itse mietin ajattelin, ettei hänellä tainnut olla kovin läheisiä välejä kehenkään, koska oli valmis lähtemään 60-luvulle vuosikausiksi ( tai myös vain minuuteiksi

    VastaaPoista
  3. <3! King...

    Olen Amman kanssa samaa mieltä, Jake on aika irrallinen ihminen. Se on ehkä osasyy rakkaustarinan traagisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma ja Booksy:
      Jake on tosiaan hyvin irrallinen omasta ajastaan ja siksi homma toimikin. Mutta jotenkin sitä kuvittelisi, että perhe ja/tai suvun vaiheet kiinnostaisivat? Tai että kiinnostuksen puute tuotaisiin jotenkin esiin.
      Kuitenkaan Jakella ei tuntunut olevan mitään varsinaisia traumoja vanhempiaan kohtaan.

      No sattuuhan sitä. Ja on tietysti aivan mahdollista, että alussa on tästä jotain ohimennen mainittukin, mutta tohkeissani en vain enää muistanut asiaa.

      Poista
  4. Mainio valinta Sadien rooliin! :)
    Olen samaa mieltä kirjan amerikkalaisuuden suhteen, mutta onneksi tarina tosiaan toimii myös muun maalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toimi. Jäin vain miettimään, että mikä olisikaan ollut vielä tästäkin kolahduskerroin, jos olisin amerikkalainen? Vai kolahtiko tämä toisaalta juuri siksi, että pystyn etäämmältä eurooppalaisena katsomaan asiaa?

      Poista
  5. En ole koskaan lukenut Kingiä (vaikka sitä on hyllyssäkin), koska pelkään niin kovasti kauhua. Aikamatkailu sen sijaan kiinnostaa, joten voi olla että tästä tulee ensimmäinen Kingini. Salaa jopa toivon etten tykkäisi, ettei minun tarvitsisi menettää yöuniani kyseisen kirjailijan seurauksena... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D
      Tämä on tosiaan minusta enemmän jännittävä kuin pelottava. Ja vähän haikea...

      Poista
  6. Odottelen tätä kirjaston varausjonosta, ja siksi vain silmäilin arviosi - joka kyllä pikaisen silmäilynkin jälkeen lupaa hyvää. :) En ole tainnut lukea Kingiltä kuin kirjan, pari, ja niistäkin on aikaa, mutta tämä Kennedy-aihe kiinnostaa ihan hirmuisen paljon. Olen ollut Kennedyn murhasta ja siihen liittyvistä salaliittoteorioista miltei pakonomaisen kiinnostunut ihan teinistä lähtien (sarjassamme noloja tunnustuksia :D ), Costnerin JFK-leffankin katsoin niin moneen kertaan että VHS-kasetin nauha meni pilalle. :D

    Tulen lukemaan arviosi uudelleen, jahka saan kirjan luettua (kunhan nyt saisinkin sen ensin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin välttämään pahoja spoilereita, mutta minäkin vain silmäilen ne bloggaukset, jotka käsittelevät kirjoja jotka aion lukea :)
      Uh! Pitäisköhän mun katsoa tuo Costnerin leffa... Ei se JFK, vaan se Costner (sarjassamme noloja tunnustuksia, osa 2 :D ) ;)

      Poista
    2. No hei, pitää! :D Ja tässä kun tunnustuslinjalla ollaan, niin katsopa joskus Nicholas Sparksin lällyyn kirjaan pohjautuva elokuva Viesti mereltä, UH! Costner on siinä... erittäin pätevä näyttelijä! :D (Täällä siis toinen nolo Costner-fani, hei vaan! :D)

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Minä olen kiertänyt tätä kirjaa arpoen, luenko vaiko en. King-fanina olen ollut tismailleen samoissa mietteissä kuin sinä ennen kirjan lukemista. Juttusi jälkeen päätin nyt, että luen kirjan, muttan hoppuile tämä hankkimisessa kuitenkaan kun luettavaa jo jonossakin aika tavalla.

    VastaaPoista
  9. HEI, olet yksi niistä harvoista (minun mielestäni), jotka ovat ymmärtäneet kirjan viehätyksen! Myös sen kauhun ja miksi mies haluaa yhä uudelleen ja uudelleen menneisyyteen :) Harva on tämän tajunnut. Toki tämä liittyy myös USA:n sisä- ja ulkopolitiikkaan myös nykytilannetta peilaten, mutta tässä on niin monta päällekkäistarinaa, että harva on lukenut sitä asenteella. Hienoa! :D
    Ja toki pitää mainita, että ei Kingiä ilman mainintaa Derrystä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Derry bongattu! Tuli hillitön hinku lukea SE -kirjat uudestaan. Olisiko jo niissä viitteitä tähän, jos kerran King on suunnitellut tätä jo 70-luvulta alkaen.
      Rakastan tätä Kingin tapaa kutoa omaa todellisuuttaan...

      Ja tosiaan tämä on ehkä omalla tavalla vaativakin Kingin kirja. Tämä täytyy oivaltaa ihan toisella tavalla kuin monet herran aiemmat romaanit :)

      Poista
    2. Unensieppaajassa muuten oli jonkinlainen viittaus tähän aiheeseen, JFK:n murhaan tai siihen mitä olisi tapahtunut jos hän ei olisi kuollut. Tarkkaan en viittausta muista, mutta heti tuli tämä kirja mieleen (uudelleenluin Unensieppaajan joulukuussa).

      Poista
  10. Luin arviosi vain harppaillen. Jättiläinen odottelee hyllyssä, mutta useampi Kingin kirja on vielä lukuvuorossa ennen tätä. On kuitenkin pakko kommentoida sen verran, että minäkään en varmasti lukisi tätä aiheensa perusteella, mutta kun kyseessä on Kingin kirja ei lukupäätöstä tarvitse sen kummemmin pohtia tai perustella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joihinkin kirjailijoihin vaan uskaltaa luottaa – aiheesta riippumatta! :D

      Poista
    2. Palasin nyt lukemaan arviosi ihan ajatuksen kanssa. King sai hienosti luotua tarinaansa menneen ajan amerikkalaisen tunnelman, tai ainakin se tuntui minusta kovin uskottavalta. Jännä kuinka pieneen osaan JFK lopulta jäi tarinassa, minulle se sopi hyvin. Nautin Kingin kerronnasta, vaikka tässä olisi mielestäni ollut hieman tiivistämisen varaa. 22.11.63 ei missään nimessä nouse King-suosikkieni joukkoon, mutta pidin tästä silti kovasti. Ja totta, kyllähän tässä kauhuelementtejä on (jotenkin miellän edelleen että kauhun pitää pelottaa, vaikka genre sisältää muutakin "kummaa") ja tämä on ehdottomasti rakkaustarina. Voi Sadie :´(

      Poista
  11. Minulle tämä oli vain sellainen perus King-kirja. Kohtuullisen hyvä, mutta ei sellainen, joka olisi hurmannut minut täysin. Toki luin mielelläni Paksukaista, mutta vähän hyydyin siinä kirjan keskivaiheilla, kun Jake viettää sitä pikkukaupunkielämäänsä loputtomiin... =D Ja minua rakkaustarina ei sykähdyttänyt mihinkään suuntaan, mutta mitä muutakaan voi odottaa näin epäromanttiselta ihmiseltä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaijai :D
      Olisihan tässä(kin) varmasti vähän ollut tiivistämisen varaa. King on lörppö.

      Poista
  12. Linkkasin blogiisi, koska arviosi oli mainio!

    VastaaPoista
  13. Otin minäkin blogisi seurantaan, ystävän suosituksesta ü

    Nuorena luin paljon kingiä, mutta sitten siihen tuli pitkäksi aikaa stoppi, kun kaikki kauhu alkoi vain kyllästyttää. Mutta kun kuulin tästä teoksesta, tiesin heti että tämä pitää lukea. Luin kirjan ihan amerikaksi, koska luulin että suomennoksella kestää ilmestyä pitkäänkin ja koska toisaalta ajattelin että tunnelma voi olla aidompi kun puhutaan 60-luvusta. No lopulta luettiin tätä kaverin kanssa yhtä aikaa, hän suomalaista versiota, ja vertailtiin tunnelmia. Tuli sellainen olo että alkuperäinen kieli teki kirjasta vielä painostavamman kuin mitä se ehkä suomennoksessa on.

    Viimeiseksi tunteeksi kirjasta jäi tosiaan kaiho - ja joku kumma tyhjyys.. sivuistaan huolimatta kirja loppui liian aikaisin. Jo pelkästään 60-luvun kuvauksen tähden suosittelen lukemaan. Kunpa King kirjoittaisi tällaista lisää!

    onko King muuten maininnut Derryn jossain toisesa teoksessaan, vai ymmärsinkö kommenteista oikein? Minulla on tosiaan kulunut pitkä aika viimeisestä Kingin kirjasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Morren maailmaan, Pankin talkkarit! :)

      Voin vain kuvitella, että tämä on tosiaan englanniksi vielä vahvempi lukukokemus. Suomennoksessa on kivasti tavoitettu puhekielisyyden ero eri ajoissa, mutta englanniksi se varmaan on vielä korostuneempi.

      Derry on yksi näistä "Kingin universumin" kaupungeista, joka on keskeisessä roolissa etenkin SE (IT) -romaanissa.
      Varsinainen aarreaitta King-fanille: http://stephenking.wikia.com/wiki/Main_Page

      Tässä esim. juttua Derrystä: http://stephenking.wikia.com/wiki/Derry,_Maine

      Poista
  14. Kirja alkaa lauseella: "Minulla ei ole koskaan ollut niin sanoakseni itku herkässä."
    No ei minullakaan. Mutta kirjan lopussa itkin, tai ainakin kyynelehdin. Minä, keski-ikäinen mies :-o

    VastaaPoista
  15. Anteeksi, että kommentoin yhtä Nimettömänä, kuin A. Hidelin mahdolliset takapirut tai "kuplan" juopot.

    Sain juuri luettua kirjan - ja oli kyllä mielestäni Kingin parhaimmistoa, ellei jopa paras. Kaikkea tuotantoa en Kingiltä toki ole lukenut...

    Aiheeltaan kirja on jotain aivan muuta, kuin mitä nykyään ehkä jo harhaanjohtavasti yhä "kauhun mestariksi" tituleeratulta kirjailijalta yleensä odotetaan. Aikoinaan luin paljonkin Kingiä, mutta jossain vaiheessa kiinnostus "selittämättömään yliluonnollisuuteen" lopahti. Liekö iän tai muun tuoma muutos, mutta vapaa-ajan lukemisen painopiste siirtyi enemmän filosofiseen, historialliseen tai tieteelliseen faktakirjallisuuteen. Ja tietysti kaikki "realistista" scifia hyvin edustavat julkaisut otin ilolla vastaan.

    Kingin JFK-seikkailu herättikin uudelleen kiinnostukseni kirjailijaa kohtaan. Tällä kertaa tiesin, jo etukäteen yhtäkään arvostelua lukematta, että aihepiiri on juuri sellainen, että tätä ei voi ohittaa. Ja niinhän siinä kävi. Lukemista ei voinut lopettaa, kun kirjan kannen kerran avasi. Voin suositella kirjaa kaikille, joilla on pääpirteittäin luettelemani genret lähellä sydäntä - tai luutuneita käsityksiä Kingin tyylilajista.

    Yllättyin positiivisesti, että arvostelija piti kirjasta, vaikkei Kennedyn elämään ja kohtaloon tai 60-luvun politiikkaan tahi kylmänsodan kiemuroihin ollut aiemmin syvemmin perehtynyt. Pieni pohjatieto ei kuitenkaan olisi pahasta, uskon.

    Joten sallikaa rikokseni suositella kirjojen ystäville elokuvaa pohjaksi: Oliver Stonen "JFK". Sekin on hengästyttävä teos, kuten kirjakin, mutta tarjonnee kolmessa tunnissa riittävän tarkan, joskin myös salaliittoteorioissaan hieman lipsuvan ja osin kiistanalaisenkin kuvauksen siitä, mitä todennäköisimmin todella tapahtui 22.11.63. Monia faktakirjoja olen aiheesta lukenut, mutta Stonen elokuva oikeastaan tiivistää kaiken oleellisen, jos aihe on kokonaan uusi.

    Kuten arvostelijakin totesi, kirja on ehkä Kingin amerikkalaisin teos. Juuri siksi King ei käyne turhan tarkasti läpi sitä, mikä on lähes kaikille amerikkalaisille lukijoillensa selvää. He kyllä tuntevat tämän luvun lähihistoriastaan sanomattakin. Ja hyvä niin. Näin tämä tiiliskivi ei käy liian raskaaksi, vaan on mitä viihteellisin tuotos. Siksi pieni tiedonjyvä pohjamausteeksi vain syventänee lukukokemusta.

    Hyvä kirja. Selvästikin. Harvemmin kun tällaisia nettiin kirjoittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Kiitos pitkästä kommentistasi ja tietysti leffasuosituksesta! Tämän kirjan myötä Kennedyn juttu alkoi kuitenkin himpun verran kiinnostamaankin :)

      Minustakin olisi ollut tosiaan tarpeetonta ja turhan raskasta ryhtyä vääntämään Kennedy-juttuja merkityksineen lisää auki. Kyllä kärryillä pysyi hyvin vähemmälläkin rautalangalla!

      Poista
  16. Hei,
    hienoa kun arvostelet Kingin teoksia tänne, sillä pelottaa tarttua mihinkään mikä ei ole loistoa häneltä, sen verran rakastan tiettyjä hänen teoksiaan eli Hohto, Piina, Liseyn tarina(kyllä, romanttisin tarina, täysin unohtumaton, hirvittävä ja syvästi koskettava, en tiennyt ettö King kykenee sellaiseen. Pitkä poika pysyy mirlessä..) , Duma key (alku loistava, loppu pettymys, mutta en voi unohtaa tämänkään maisemia,piiiitkää hiekkarantaa) ja tämä Kennedyn aikamatka teos. Aloitin sen vain siksi,kun kyse Kingistä ja aikamatkailusta. Luin kirjan heti kun suomennos tuli. Mutta vasta viimeeksi tällä viikolla muistelin tarinaa pojalleni...juttu herättää paljon tunteita,ja lopussa itkee monesta syystä, King porautuu lukijankin alitajuntaan niin,ettei osaa erotella kaikkea sitä hienosäikeistä melodiaa mitä kirjan pintataso,syvätaso ja oma elämä yhtyessään synnyttää. Hirmuinen haikeus,ja onni yhtä aikaa. Musiikki se parhaiten kuvastaa,ilman sanoja... Viimeinen tanssi yhdessä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti