Suomennos: Aira Buffa
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 624 + liitteet (pokkari)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Ruusun nimi on teos, joka minun on pitänyt lukea pitkään. Se kuului viime vuotiseen 10 Klassikkoa -haasteeseeni, mutta en saanut aikaiseksi. Sitten Lukeminen.fi -sivustolla käynnistyi haaste, jossa Ruusun nimi luettiin helmikuun aikana. Ihan en pysynyt aikataulussa, sillä luin tämän eilen loppuun.
Tällä nappaan lisäksi Ikkunat auki Eurooppaan -projektistani Italian ja oman hyllyn TBR 100 -projektikin täydentyy. Hyötyarvo on siis melkoinen!
Teoshan on klassikko. Juonesta lyhyesti sen verran, että keskiaikaisesssa munkkiluostarissa tapahtuu murhia, joita isä William Baskerville (kyllä, nimi viittaa juuri siihen mihin luulettekin sen viittaavan) ja hänen oppipoikansa Adson selvittävät. Tarinaa kertoo vanha Adson ja mukana on runsaasti teologista pohdintaa ja muuta höpinää kristinuskon suuntauksien välisistä kiistoista. Lisää viittauksista ja juonesta voi kurkata vaikka Wikipediasta. Teos on myös filmatisoitu ja Williamin roolia näytteli upeasti (kuinkas muuten?) Sean Connery. Ja sanonpa vain, että tämä on toinen lukemani ja katsomani tapaus, jossa filmi voittaa kirjan. Se on harvinaista.
Tiivistetysti sanoen olen sitä mieltä, että tämä olisi ollut parempi, jos teologisia höpinöitä olisi karsittu. Tästä syystä taidan pitää tuosta filmatisoinnista enemmän. Ne höpinät puuduttivat, tylsistyttivät ja ärsyttivät. Ja olen joskus jopa harkinnut teologiksi ryhtymistä (en halunnut papiksi, kuten kaikki automaattisesti luulivat – olinhan jo lukioikäisenä ateisti, mutta tieteenä asia kiinnosti), joten minulla ei ole teologiaa vastaan mitään. Lisäksi lukuisat latinankieliset sitaatit (siksi tässä on liiteosa) alkoivat pidemmän päälle maistua aivan turhanaikaiselta kikkailulta ja snobailulta.
Dan Brownin Da Vinci -koodia on usein verrattu Ruusun nimeen ja samalta pohjaltahan Brown ponnistaa. Huomaankin pitäneeni Da Vinci -koodista hitusen enemmän! Mutta on sanottava, että Econ teos on älykkäämpi ja korkeakirjallisempi, Brownin teos on leimallisesti viihteellisempi. Ruusun nimi myös päättyy tyylikkäämmin.
Tämä ei ole älykkäämpi viitaustensa ja latinan vuoksi, vaan siksi, että tässä on ovelampi juoni ja paljon hienosti rakennettua ratkaisemisen tematiikkaa. Arvostan sitä ja sen pohjalta ymmärrän miksi tämä on klassikko.
C. J. Sansomin Luostarin varjot -teosta (Shardlake-sarja) on myös verrattu tähän. Samankaltaisuus onkin suorastaan silmiin pistävää aluksi. Murhat luostarissa, sokea munkki, mukana kulkeva oppipoika... Vähän liikaa matkimista. Sansomkin kuitenkin näemmä veti hiukan pidemmän korren ehkä juuri tuon viihteellisyyden vuoksi.
En siis voi sanoa viihtyneeni Ruusun nimen parissa. Sillä on kiistattomat ansionsa ja hienovarainen huumori pääsi yllättämään positiivisesti. Ylenpalttisen filosofian, teologian ja suoranaisen kirkkohistoriallisen infodumppauksen vuoksi teos oli kuitenkin enemmän rasitus kuin nautinto.
Minua ärsyttää aina suunnattomasti, jos kirjasta tulee sellainen olo, että se on romaaniksi naamioitu oppikirja, ja Ruusun nimi on kyllä vähän sellainen. Ja siihen vielä tuo snobbailu päälle, niin kyllä tämä kirja onnistui ärsyttämään minua melkoisen paljon. Eikä se murhamysteerikään ollut minusta hirveän kiinnostava, loppujen lopuksi.
VastaaPoistaMinä en ärsyyntynyt, mutta tiedän kyllä sen fiiliksen! Mulla ärsytyskynnys ylittyy, kun romaanilla halutaan moraalisaarnata tms.
PoistaMinä en ole koskaan lukenut Ruusun nimeä dekkarina, mutta Econ tapa kirjoittaa on kieltämättä mieleeni. Ecoa ei erityisesti arvosteta italialaisissa kirjallisuuspiireissä nimenomaan kirjailijana, mutta semiootikkona ja semiotiikan popularisoijana myös kirjojensa kautta hän on hyvin arvostettu. Ruusun nimihän on Econ kirjoista (Kuinka kirjoittaa loppututkielma -kirjan ohessa) helpoin, muut ovat jo kuulemma vähän vaikeampia :D Foucaultin heilurista sanotaan aina Italiasa, että se on kaikilla kirjahyllyssä, mutta kukaan ei ole sitä kyennyt lukemaan. Isäni sentään on lukenut suomeksi, minä aina aloitan italiankielisen ja se jää pariin sivuun :D Ehkä minunkin pitäisi kokeilla suomenkielistä versiota :) Mutta Ruusun nimi on minulle samanlainen kuin Sinuhe egyptiläinen, kumpikin nuoruuden innolla luettuja, ja kumpaankaan en ehkä siksi ole uskaltanut myöhemmin tarttua.
VastaaPoistaOlen myös kuullut pelottelutarinoita Foucaultin heilurista :D En tiedä kyllä uskaltaisinko sitä kokeilla...
PoistaFoucaaultin heiluri oli ihan mielenkiintoinen kunhan pääsi niistä Econ kirotuista listoista yli joita sinne oli viljelty. :)
PoistaFoucaultin heiluri on minulle erikoistapaus... ensimmäinen kirja, jonka jätin kesken! Mutta tästä Ruusun nimestä kyllä tykkäsin, pienin varauksin. :-)
PoistaKun Dan Brownia verrataan Ecoon, yleensä tarkoitetaankin juuri Foucaultin heiluria; usein kuulemani tulkinnan mukaan Eco teoksessaan dekonstruhioi länsimaisen salaseura-mystis-okkultisuuden pari vuosikymmentä ennen kuin Dan Brown meni ja kodifioi samaisen genren (minulla oli koko Da Vinci -kohun aikana outo olo, ikään kuin tosielämä olisi alkanut parodioida taidetta ts. ko. Econ opusta). Olen lukenut Foucaultin heilurin kaksi kertaa, en ole varma ymmärsinkö paljonkaan; mainittu tulkinta voi olla oikea, mutten usko että se on kuitenkaan kirjan olennaisin sisältö.
PoistaMonien mielestä Ecolla on tapana briljeerata "hieman" liikaa intertekstuaalisella kikkailuilla ja hämärillä kirjaviittauksilla, ja Foucaultin heiluri on ehkä kaikista pahin (tai paras), ei vähiten aihepiirinsä takia. (Tai näin oli kunnes Eco kirjoitti "Prahan kalmiston", joka romaanina on sitten heikompi...) Ymmärrän hyvin miksi se joidenkin mielestä oli raskaslukuinen.
Joka tapauksessa mielestäni Foucault oli hyvin hauska kirja ja pidin siitä kovasti; toisaalta harrastan H. P. Lovecraftia, että jottia tuota olenko paras makutuomari.
Lovecraftin harrastajathan ovat tuomaristojen aatelia! :)
PoistaMutta piti vain vielä kommentoida, että Eco ei mielestäni kyllä yhtään snobbaile, päinvastoin, hän nimenomaan yrittää popularisoida :) Mutta hän ei ole kirjojaan kevyeksi viihteeksi tarkoittanutkaan, Ruusun nimen suosio yllätti kaikki juuri siksi, että sitä ei ollut suurta yleisöä ajatellen edes kirjoitettu.
VastaaPoistaMinulle kirja on myös vahvasti tieteenfilosofiaa dekkarin asuun puettuna - ja onnistuneesti! Pohjimmiltaan kahden erillaisen näkökulman yhteentörmäämisestä, jossa Baskerville edustaa tulevaisuutta. En myöskään muista, että lukukokemus olisi ollut mitenkään puiseva. Sen sijaan on mieleen jäänyt, että vaikka kirjasta tehty elokuva olikin tunnelmaltaan ja muutenkin onnistunut, niin kirja vei vain kaikessa hieman pidemmän korren. Jos Econ kirja on kattava kokonaisesitys niin sen rinnalla Brownin kirjat ovat lähinnä anekdoottien tasolle jäävää sujuvaa viihdettä.
PoistaRupesinkin miettimään, kuinka mielekästä on edes vertailla Da Vinci -koodia Ruusun nimeen. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin kahdesta eri genrestä, osittainen temaattinen yhtenäisyyshän ei tarkoita, että genre olisi sama aivan kuten en lue Orwellin 1984 -kirjaa samaan genreen Nälkäpeli-trilogian kanssa, tai Bramstokserin Draculaa Twilight-sarjan kanssa. Ruusun nimi on kuitenkin pyrkimys popularisoida mm. keskiaikaista tieteellistä maailmankuvaa ajanjaksosta kiinnostuneille, kun taas Da Vinci -koodin tarkoitus lienee vain ja ainoastaan viihdyttäminen. Tai jos Dan Brownilla on ollut jotain muitakin päämääriä, ne menivät minun kohdallani täysin ohi, viihdyttävänä jännärinä Da Vinci sen sijaan on genrensä huipulla. Kuten Ruusun nimi on minulle ikkunana keskiaikaisiin filosofisiin ja teologisiin näkemyksiin kertakaikkinen ykkönen. Ongelma tuossa kahden genren sekoittamisessa keskenään on tietenkin se, että odotukset eivät välttämättä täyty, jos lukee historiallisen, tiedettä popularisoivan romaanin jännärinä tai jännärin johonkin "hienostuneempaan/vakavampaan (huonoja määritelmiä kumpikin)" genreen kuuluvana.
PoistaEhkä tässä oli omakin odotus tosiaan jonkin verran pielessä. Tiesin kyllä odottaa filosofiaa ja teologiaa, ja tiesin, että tämä ei ole ihan perinteinen viihdedekkari eikä sellaiseksi tarkoitettu. Ehkä elokuva kangasteli mielessäni niin vahvasti?
PoistaEcon tyyli popularisoida ei kyllä toiminut minulle, vaan sai sen näyttämään silmissäni juuri snobbailulta. Ymmärrän pointin latinankielen käyttämisestä ja joissakin kohdissa (esim. kun luettiin jotakin kirjaa) se toimi. Useimmissa kuitenkaan ei, koska lauseiden väliin sijoitetut latinat tuntuvat tarkoituksettomilta. Miksi juuri tämä kohta piti sanoa latinaksi? jne. Ja kun tarkoitus puuttuu (tai siis en tajunnut sitä), niin selitykseksi jää se snobbailu. Vähän sama, kun jotkut snobbailevat sivistyssanoja viljelemällä, kun asian voisi sanoa yhtä simppelisti suomeksikin.
Olen Veran kanssa kuitenkin samaa mieltä tuosta Da Vinci -koodin ja Ruusun nimen vertailusta. Tulin tehneeksi vertailun ihan vain kun niitä on vertailtu keskenään.
Ruusun Nimi oli minusta ihana, luin sen viime vuonna ja oli vaikuttunut pitkän aikaa. Minusta kirjan vahvuus oli juuri ihan muualla kuin dekkarijuonessa: luostarielämän ja ennen kaikkea keskiaikaisen ajatusmaailman kuvauksessa. Minusta oli upeaa päästä ikään kuin toisen aikakauden ihmisen päähän niin syvästi. Pidin jopa niistä anakronisista osuuksista, kuten kohdasta, jossa William tulee keksineeksi kirkon ja valtion eron aika lailla aikaisemmin, kuin tavallisesti on ajateltu... Tulen kyllä lukemaan kirjan varmasti uudelleen tulevaisuudessa.
VastaaPoista- Eleonora
Minä taas olisin oikeastaan kaivannut nimenomaan lisää sitä luostarielämän kuvausta. Se jäi yllättävän vähälle!
PoistaRuusun nimi on yksi suuri suosikkejani. Tosin pitäisi varmaan lukea uudelleen - edellisestä kerrasta on päässyt vierähtämään useampi vuosi. DaVinci koodista en itse asiassa oikein pitänyt, minusta se oli tylsä. Shardlaken koko sarjan olen myös lukenut. Se parani huomattavasti ensimmäisen osan jälkeen, kun tosiaan päästiin eroon liiasta Ruusun nimen "kopioinnista"
VastaaPoistaShardlake-sarjaa on tarkoitus jatkaa täälläkin kun vaan ehtisi :)
PoistaLuin tämän lukiossa kirjallisuusdiplomiini ja olin aivan myyty. Mielestäni tämä oli hyvin mielenkiintoinen ja juoni oli punottu todella taitavasti. Itse en lukenut tätä nimen omaan dekkarina, vaikka sellaisia piirteitä tässä selkeästi on. Mieleni on jo jonkin aikaa tehnyt lukea tämä uudelleen, mutta en ole uskaltanut: tämä oli niin mieleenpainuva lukukokemus silloin, että en halua nykyisen kriittisemmän lukutapani pilaavan sitä minulta. :p
VastaaPoistaJuonen punonta kyllä on tässä aivan huima ja taiturimainen :)
PoistaJoskus sitä tosiaan pelkää uudelleenlukemista, kun on kokoajan kriittisempi...
Siitä on jo niin paljon aikaa, etten jaksa laskea. Elokuvaa ei silloin vielä ollut tehty, joten vertailukohtaa ei ollut. Luin Ruusun nimen hyvin kiihkeästi enkä mitenkään analyyttisesti, en huomannut sen anakronismejakaan. Se vain oli lukukokomuksena aika hyvä. En ehkä vitosta antaisi kuitenkaan. Elokuva taas oli harvinaisen hyvä toteutus keskiaikaisesta miljööstä ja elämästä. Sean Connery on hyvä:)
VastaaPoistaSean Connery oli kyllä niin loistava siinä(kin) elokuvassa! :)
PoistaMinultakin muuten meni nuo anakronismit ihan ohi.
Olen katsellut vain elokuvan, mutta kynnet on nätit.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaAivan unohdin, upeat kynnet! :)
PoistaMinun pitää laittaa kohta kuvituksiin lakkatiedot :D Muistan itsekin. Tässä Color Clubin Nature Goddess.
PoistaJa vuosia kynsiä pureskeltuani, olen nyt ihastunut omiin kynsiini :D Kynnet ovat somat ja omat.
Aika samanlaiset fiilikset täälläkin. Sama ongelma minulla oli myös edellisen Econi kanssa: itse mysteeri nappasi mutta kaikki muu täyte ei niinkään. Pitänee katsoa se leffa, Sean Connery on suosikkejani. <3
VastaaPoistaSuosittelen elokuvaa lämpimästi!
PoistaOlen niin samaa mieltä tämän arvion kanssa!
VastaaPoistaHieno tarina, mutta puolet lyhyempänä kirjana olisi toiminut paremmin. Luin kirjaa vuoden päivät sen vuoksi, että se jatkuva jaarittelu ja ajatusten syrjäpoluille hyppiminen tylsistitty todella ja ei meinannut mielenkiinto riittää läpikahlaamisen.
t. Laura
Ei voi kuin onnitella pitkäjänteisyydestä, jos on jaksanut puurtaa vuoden yhden romaanin lukemisen kanssa! Vau!
Poista