Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 223
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kuten olen useasti todennut, eivät dekkarit ole oikein kiinnostukseni ensisijaisia kohteita, vaan tarvitsevat kiinnostavan miljöön tms., jotta minä innostuisin. Nina Hurman esikoisteos Yönpunainen höyhen on sellainen, jossa se muu kiinnosti enemmän.

Tarina sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Ravintoloitsija Armas Gustafsson löydetään kuolleena ja kapakkalaulajatar Rougen rakas veli näyttäytyy varsin epäilyttävässä valossa. Asiaa tutkii kaksi poliisia, Korpela ja Mustaoja, joista toinen saa oikeastaan potkut heti kättelyssä. Romantiikkaa ja erotiikkaakin on luvassa Rougen ja yhden poliisin välillä...

Yönpunainen höyhen oli varsin viihdyttävä tapaus. Takakannessa mainitaan "sensuelli erotiikka" ja se toimii tässä erinomaisen hyvin. Rougen ja poliisin suhde etenee kutkuttavan hyvin ja jää avoimeksi sillä tavalla, että jatkoa voisi olla luvassa. Sitä kiinnostuneena odotellen!

Vaikka minua dekkareissa kiinnostaa se muu kuin varsinainen rikosjuoni, niin se jäi tässä kuitenkin jopa minun makuuni turhan kulissimaiseksi. Keskiössä on selvästi Rouge ja hänen suhteensa, rikostapaus on sivuseikka. Olisin kaivannut sille lisää tilaa ja se olisi voinut kasvattaa vähän sivumäärääkin.

Hurman käyttämä kieli ja nimistö istuvat todella hyvin 1920-luvun henkeen. Pienillä yksityiskohdilla vahvistetaan historiallista uskottavuutta ja esimerkiksi kieltolain vaikutus näkyy hyvin. Puhuttelutavat, puhekieli ja taitava dialogin käyttö saivat janoamaan tekstiä lisää. Siksikin tämä tuntui hiukan liian lyhyeltä (tai sitten olen vain ahne).
"Mitä teillä on sitä vastaan?" Rouge kysyi. "Sehän vaikutti hauskalta." Ja miten hassut silmät, toinen oli kuin tummaa meripihkaa.
Toivo valui selkänojaansa alaspäin kunnes pitkät jalat osuivat vastapäiseen tuoliin.
"Mä trokaan yökaudet sen lasteja ja olen sen paras mies, se on vissi. Ja silti se kohtelee mua kuin märkäkorvatsupparia saatana ja juonii selän takana. Mä olen kattelut sitä riittävän pitkään. Ehkä sun ei pitäis tulla niihin juhliin."
Tarjoilija ojensi ruokalistat. Häränhäntää, pateeta, vasikkaa. Toivo ja Heikki nostivat merkitsevästi tyhjiä lasejaan. Rouge muisti, miten valkeilla sokerikiharoilla koristeltu tuhatlehtikakku murtui hampaissa.
"Kyllä mä tulen", hän sanoi ja hymyili tarjoilijalle, joka kaatoi hänen lasiinsa vettä. Toivo hulmautti lautasliinan auki ja kätkeytyi ruokalistansa taakse.
"Kääri sitten lahja edes nättiin pakettiin."

(s. 17)

Erityiskehut haluan antaa kansikuvasta, joka sopii ajan henkeen ja teoksen tyyliin oikein hyvin. Kannen suunnittelusta vastaa Tuomo Parikka. Olisin halunnut kuvata kannen punaisiksi lakattujen kynsien kera, mutta laiskuus iski. Kynteni ovat tällä hetkellä turkoosit.

Yönpunainen höyhen sopii niille, jotka hakevat kevyttä ja vain hitusen jännittävää viihdettä. Niille, jotka eivät erotiikkaa säiky ja jotka haluavat tunnelmoida 1920-luvun hengessä. Sopii taatusti hyvin leppoisaan kesäiltaan rannalle.

Teoksesta juttua myös Kirjavassa kammarissa ja Kirsin kirjanurkassa.

Kommentit

  1. Minulla on tämä tulossa lukuun ja luulenpa, että tämä on minulle juuri sopivan ihana kevyempi miljöödekkari :)

    VastaaPoista
  2. Minua kiinnostaisi lukea tämä. Nimenomaan tuo 1920-luvun Helsinki kiinnostaa, miksei erotiikkakin, koska se olisi minulle jotain uutta. Jos saan kirjan käsiini, niin luen varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki-kuvaus on tässä kyllä todella onnistunut. Tätä on näemmä verrattu Westöön tässä mielessä ja minä kyllä sanon, että Hurma vetää pidemmän korren. Mutta Westön turistiopastus ei kyllä ollut makuuni alunperinkään ;)

      Ja musta tuo erotiikka oli tässä varsin onnistunutta ja nättiä. Mutta se on tietysti makuasia, jossa taiteillaan varmasti aika kapeallakin alueella.

      Poista
    2. :D En ole - vielä - lukenut Westönkään kirjoja. Mutta Leena Parkkisen ihanassa friikkikirjassa Sinun jälkeesi, Max tuon aikakauden Helsinki on kiehtova paikka.

      Poista
  3. Juuri eilen luin tämän loppuun, oli ihanan kevyttä viihdekirjallissuutta, köykäinen välipala dekkari. Ihastuin kirjan ajankuvaan ja kansikuvaan. Kansi on todella tyylikäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on mielettömän hieno! Jo sen takia tämä houkutteli :)

      Poista
  4. Minusta kirja toimii varsin hyvin, vaikkei suuri erotiikan ystävä olisikaan. Näistä muiden arvioista on muuten herännyt halu sivistää itseään ja lukaista myös Westötä, kun tunnelmaa on siihen verrattu niin paljon. (Johtuuko vain siitä, että 20-luvulle sijoittuvia teoksia on ylipäätään niukasti?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan 1920-luvun juttua vaan on niukasti. Ainakin näin nykykertojilta. Ja tosiaan erotiikkakaan ei ole tässä se isoin juttu, vaikka kaiketi merkittävästi erottavin tekijä muusta kotimaisesta dekkariperinteestä. Ylipäätään tämä on sopivan noir-henkinen ja tunnelma on kohdillaan.

      Poista
  5. Tämä kiinnostaa minuakin, vaikken yleensä jännäreiden ystävä olekaan. Ja juuri tuo totutusta poikkeava miljöö sekä monessa paikassa taidokkaasti toteutetuksi kutsuttu erotiikka houkuttelevat - kuulostaa ainakin perustrillereistä poikkeavalta tapaukselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ja jo poikkeavuutensa takia tämä on ihan raikas lukupala :) Tartu ihmeessä. Tämän lukee oikeastaan yhdeltä istumalta.

      Poista
  6. Hesarin arviossa tätä kritisoitiin nimenomaan köykäisestä dekkarijuonesta. Innostunut blogipalaute on kyllä herättänyt kiinnostuksen tätä kohtaan, joten katellaan tarttuisinko minäkin tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sen ja mietinkin vähän syyllisenä, että vaikuttiko se arvio omaani. En tiedä. Jäin kuitenkin kaipaamaan tekstiin vähän lisää täytettä juuri juonen osalta.

      Poista
  7. Oikeastaan tämä ei ole oikea dekkari, mikä ei ole sinänsä puute, mutta onko genreä kansalaisodan jälkinäytöksille. Ne olivat aika julmia. Siitähän tässäkin mielestäni oli kysymys. Köyhästä pienestä Helsingistä, kieltolain viinavirroista alkavan laman turrutteena ja kansalaissodan hirmutekojen huuhtelijana.Miljöö kuvattu hyvin vanhoine kadunnimineen, slangeineen, teitittelyineen, hattuineen ja käsineineen.
    Erotiikka ja intohimot, joita koston kierteissä pyörivien ihmisten sisällä sittenkin riittää. Isät ja lapset, yhdessä ja enimmäkseen erillään, omillaan, pärjää miten pärjäät...
    Alkuosassa tuntui vahva keinotekoisuus ja hapuilu. Jospa se tästä vielä petraantuu. Odottelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan tiedä, että onko omaa genreä kansalaissodan jälkinäytöksille. Sotienjälkeisestä modernismista on kyllä puhuttu, mutta se on paljon laajempi genre ja kattaa myös talvi- ja jatkosodat.

      Mutta ajankuva tässä on todella uskottavasti tehty ja tasokas. Huomioitu myös pienet yksityiskohdat :)

      Poista

Lähetä kommentti