Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 223
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kuten olen useasti todennut, eivät dekkarit ole oikein kiinnostukseni ensisijaisia kohteita, vaan tarvitsevat kiinnostavan miljöön tms., jotta minä innostuisin. Nina Hurman esikoisteos Yönpunainen höyhen on sellainen, jossa se muu kiinnosti enemmän.

Tarina sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Ravintoloitsija Armas Gustafsson löydetään kuolleena ja kapakkalaulajatar Rougen rakas veli näyttäytyy varsin epäilyttävässä valossa. Asiaa tutkii kaksi poliisia, Korpela ja Mustaoja, joista toinen saa oikeastaan potkut heti kättelyssä. Romantiikkaa ja erotiikkaakin on luvassa Rougen ja yhden poliisin välillä...

Yönpunainen höyhen oli varsin viihdyttävä tapaus. Takakannessa mainitaan "sensuelli erotiikka" ja se toimii tässä erinomaisen hyvin. Rougen ja poliisin suhde etenee kutkuttavan hyvin ja jää avoimeksi sillä tavalla, että jatkoa voisi olla luvassa. Sitä kiinnostuneena odotellen!

Vaikka minua dekkareissa kiinnostaa se muu kuin varsinainen rikosjuoni, niin se jäi tässä kuitenkin jopa minun makuuni turhan kulissimaiseksi. Keskiössä on selvästi Rouge ja hänen suhteensa, rikostapaus on sivuseikka. Olisin kaivannut sille lisää tilaa ja se olisi voinut kasvattaa vähän sivumäärääkin.

Hurman käyttämä kieli ja nimistö istuvat todella hyvin 1920-luvun henkeen. Pienillä yksityiskohdilla vahvistetaan historiallista uskottavuutta ja esimerkiksi kieltolain vaikutus näkyy hyvin. Puhuttelutavat, puhekieli ja taitava dialogin käyttö saivat janoamaan tekstiä lisää. Siksikin tämä tuntui hiukan liian lyhyeltä (tai sitten olen vain ahne).

"Mitä teillä on sitä vastaan?" Rouge kysyi. "Sehän vaikutti hauskalta." Ja miten hassut silmät, toinen oli kuin tummaa meripihkaa.
Toivo valui selkänojaansa alaspäin kunnes pitkät jalat osuivat vastapäiseen tuoliin.
"Mä trokaan yökaudet sen lasteja ja olen sen paras mies, se on vissi. Ja silti se kohtelee mua kuin märkäkorvatsupparia saatana ja juonii selän takana. Mä olen kattelut sitä riittävän pitkään. Ehkä sun ei pitäis tulla niihin juhliin."
Tarjoilija ojensi ruokalistat. Häränhäntää, pateeta, vasikkaa. Toivo ja Heikki nostivat merkitsevästi tyhjiä lasejaan. Rouge muisti, miten valkeilla sokerikiharoilla koristeltu tuhatlehtikakku murtui hampaissa.
"Kyllä mä tulen", hän sanoi ja hymyili tarjoilijalle, joka kaatoi hänen lasiinsa vettä. Toivo hulmautti lautasliinan auki ja kätkeytyi ruokalistansa taakse.
"Kääri sitten lahja edes nättiin pakettiin."
(s. 17)

Erityiskehut haluan antaa kansikuvasta, joka sopii ajan henkeen ja teoksen tyyliin oikein hyvin. Kannen suunnittelusta vastaa Tuomo Parikka. Olisin halunnut kuvata kannen punaisiksi lakattujen kynsien kera, mutta laiskuus iski. Kynteni ovat tällä hetkellä turkoosit.

Yönpunainen höyhen sopii niille, jotka hakevat kevyttä ja vain hitusen jännittävää viihdettä. Niille, jotka eivät erotiikkaa säiky ja jotka haluavat tunnelmoida 1920-luvun hengessä. Sopii taatusti hyvin leppoisaan kesäiltaan rannalle.

Teoksesta juttua myös Kirjavassa kammarissa ja Kirsin kirjanurkassa.