J. S. Meresmaa: Mifongin aika (2013)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 494
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Mifongin aika jatkaa miltei siitä mihin Mifongin perintö jäi. Joten jos et ole lukenut tuota ensimmäistä osaa, niin kannattaa lopettaa tämän postauksen lukeminen justiinsa tähän ja lukaista Mifongin perintö.

Aikaa on vierähtänyt nelisen vuotta. Ardis elelee tyttärensä kanssa ja onpa hänellä uusi sulhasehdokaskin, vakaa Connail-seppä. Ardisin poika taas kasvaa Elingmarin ja Ulisiaksen hellässä huomassa. Dante ja Ardis eivät ole unohtaneet toisiaan, mutta asiat eivät ole kovin yksinkertaisia. Vauhdissa on myös Danten merirosvosisko Linn ja hänen toverinsa Harben. Toisen mifongin herääminen aiheuttaa pulmia ja siitä sitä menoa ja meininkiä syntyykin.

Ihan ensimmäiseksi kiinnitin huomiotani siihen kuinka Meresmaa on kirjoittajana kehittynyt. Mifongin perinnön kohdalla annoin pyyhkeitä kysymystaudista. Nyt sitä ei ollut. Poissa oli myös kaikenlainen tunteiden vääntäminen rautalangasta. Tästä syystä on hienoa lukea kirjailijan tuotantoa aikajärjestyksessä; kehityksen voi huomata. Iloitsen tietysti aina tällaisesta!

Kaipaan kuitenkin yhä vähemmän vauhtia ja lisää taustoittamista. Tämähän on puhtaasti maku- ja tyylikysymys. Osaa lukijoista Mifonki-sarjan vauhdikkuus taatusti miellyttää. Ja tietysti jos seuraava osa olisikin kovin hidastempoinen ja taustoittava, niin näyttäisihän se pöljältä sarjan muihin osiin nähden.
Mutta samoin kuin edellisen osan kanssa, myös tämän parissa viihtyi ohi järkevän nukkumaanmenoajan. Oli luettava vielä yksi luku, ja yksi ja tämä yksi...
Mifongin aika laukkaa siis reippaasti ja varsin tasaisesti eteenpäin. Muutama onnahdus sieltä löytyy kuitenkin. Esimerkiksi kohtaus, jossa Ardis kertoo Connailille tiettyjä totuuksia, on minun makuuni vähän kömpelö ja kovin töksähtelevä.

Eniten nautin Linnin ja Harbenin seurasta tällä kertaa. Heidän mukaansa lyöttäytyy vielä nuori Mohari, josta kehkeytyy vielä varmasti kiinnostava hahmo. Pikkuryysyläisestä tulee mieleen Eddingsin Eleniumin ja Tamulin -tarujen Talen-poika. Linnin ja Harbenin välissä kipinöi kerrassaan hauskalla tavalla. Linn on niin ihanan pöljä!
Viihdyin erinomaisen hyvin myös pantterikansan parissa. Siinä oli yhteisö, josta lukisi mieluusti lisää ja paljon. Rituaalit ja tavat olivat mielenkiintoisia.
Meresmaalla on yllätyksiä hihassaan eikä oikeastaan mikään mene niin kuin olisin odottanut. Ja minä kun ajattelen tuntevani fantasian kaavat hyvin? Varmaankin. Meresmaa ei vain noudata niitä.

Minulla on aina pöljä tarve verrata jotakin olemassa olevaa kirjaa toiseen. Suokaa se anteeksi. Mifonki-sarjan vauhdikkuus ja tietynlainen "taustoittamattomuus" tuovat minulle mieleen Sapkowskin Noituri-sarjan. Noitureissa ote on vähän ronskimpi, mutta jotain samaa näissä silti on.

Ja niin siinä kävi, että Meresmaan-ryökäle jätti tämän taas sellaiseen kohtaan, että seuraavan osan odottaminen saattaa käydä tuskalliseksi. Odottavan aika on pitkä...

Mifongin aika on käsitelty myös näissä blogeissa:
Kujerruksia
Todella vaiheessa
Hemulin kirjahylly
Nenä kirjassa
Kirjoihin kadonnut

Kommentit

  1. Vauhtia kyllä Meresmaan kyydissä riittää! Minä jotenkin luotan siihen, että seuraavassa osassa saadaan lisää infoa jotenkin järkevässä paketissa. Ja tykkäsin rapsakasta tahdista, kun tätä luki työmatkoilla ja oli pakko saada aivoja nollattua. Mutta ihan totta, makukysymys.

    Mohari oli minun suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivonollaukseen tällainen vauhdikas fantasia on ihan omiaan!

      Poista
  2. Linn on ihanan epänaisellinen :)
    Vauhtia tässä tosiaan riitti, mutta enempikin olisi saanut tapahtua. Tai asiat edetä. Oikein hyvä kirja joka tapauksessa ja jatko on tosiaan pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olisi varmaan pysynyt kyydissä ollenkaan, jos olisi ollut lisääkin menoa :D

      (Kirjailija-parat. Toinen haluaa toista ja toinen toista :D)

      Poista
    2. Mulle tämä kirja jäi itsenäisenä teoksena arvoitukseksi. Siinä missä edellisestä löysin selvästi alun, keskikohdan ja lopun, tästä en niitä osannut erotella. Mutta tosiaan, jos tapahtumia olisi ollut lisää, olisi kai koko kirja levinnyt käsiin...

      Poista

Lähetä kommentti