Suomennos: Heikki Karjalainen
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 220
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Sydäntorni on niitä kirjoja, joista kiinnostuin osin muiden blogien vuoksi. Ymmärsin, että kyseessä olisi vähän fantastisten elementtien kanssa flirttaileva teos. Lisäksi tietysti tarinan sijoittaminen vanhaan linnaan kutkutti. Eganin Aika suuri hämäys keräsi myös paljon kehuja.
Teoksen kuuluminen Keltaiseen kirjastoon on minulle merkki laadusta, mutta toisaalta merkki korkeakirjallisuudesta, joka taas ei niin... Noh... Minä ja Keltainen kirjasto emme aina tule juttuun keskenämme. Tunnen oloni joskus todella tyhmäksi sarjaan kuuluvien kirjojen kanssa. Joitakin taas toki rakastan! Esimerkiksi Kerro minulle, Zorbas sellainen hyvin kolahtanut juttu.
Sydäntorni jäi keikkumaan jonnekin sinne "vaikutuin" ja "en tajunnut" -ääripäiden välimaastoon. Minun on vaikea sanoa tätä keskinkertaiseksikaan, koska minusta tuntuu, etten vain tavoittanut tästä kaikkea sitä, mitä olisi pitänyt.
Aluksi tarina lähtee liikkeelle Dannysta, joka päätyy tuntemattomaksi jäävään paikkaan Itä-Euroopassa. Hän on auttamassa serkkuaan Howardia, rikastunutta liikemiestä, vanhan linnan kunnostamisessa. Linnassa on yksi salaperäinen torni, jossa asuu sekopäiseltä vaikuttava vanha paronitar.
Tarinaan tulee ovela kiepsahdus jo alkuvaiheissa, kun lukijalle käy ilmi, että tarinaa kirjoittaakin Ray. Ray istuu vankilassa murhasta ja päätyi kirjoittajapiiriin. Piiriä vetää Holly, jolla on omat luurankonsa kaapissaan.
Nämä kaksi tarinaa kietoutuvat ovelalla tavalla yhteen.
En oikein tiedä mikä tässä ei kolahtanut. Ehkä odotusten pettäminen vaikutti. Ei tässä nimittäin oikein ollut mitään fantastista tai kummaa. En oikein laske unia tai muita harhanäkyjä sellaisiksi. Kumma on kummaa, jos se on kokijan maailmassa todellisuutta eikä humalaa, väsymystä tai esim. peloissaan kuviteltuja juttuja.
Egan pelailee aika paljon pelon avulla juurikin (tämä ei silti ole kauhukirjallisuuttakaan). Howardilla ja Dannylla on nimittäin eräs yhteinen juttu lapsuudessaan, jossa nimenomaan pelko oli pääroolissa.
Pidin henkilöistä paljon. Danny ja Howard, sekä vankilassa istuva Ray kolahtivat kaikki. Jokainen oli oma vinkeä persoonansa ja he tuntuivat hyvin eläviltä, aidoilta.
Paronittaren osuus jäi mielestäni turhan vajaaksi. Hänestä olisi saanut ammennettua vielä paljon lisää. Ja taas loppupuolella oleva Hollyn osuus tuntui lähinnä turhanpäiväiseltä pitkittämiseltä.
Rakenteellisesti tästä jäi vähän turhanaikaisen kikkailun maku. Dannyn osuuksissa tarinaa kirjoittava Ray välillä kommentoi tekstiä. Ja makuasiahan se on, mutta minä en pidä luetteloista yhtään kaunokirjallisuudessa. Siis siten, että käytetään numerointia, ranskalaisia viivoja tai kirjaimia.
Sydäntorni sai siis minut lähinnä kallistelemaan päätäni hiukan kummastuneena. En tavoittanut tästä mitään erityisen hienoa, mutta en tätä voi oikein lytätäkään. Viihdyin kuitenkin tarinan mukana ihan kivasti.
Katja Lumiomena-blogista suosittelee tätä nyrjähtäneiden tarinoiden ystäville. Ehkä vika olikin kohdallani juuri siinä! Enhän tule juttuun kunnolla Irvingin teostenkaan kanssa. Niissä on jotain, josta pidän ja siksi ne kiinnostavat edelleen, mutta samalla myös jotakin, jota en vain tavoita.
Sydäntorni muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Oota, mä luen tän eka loppuun
Ilselä
*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa
Kommentit
Lähetä kommentti