Kon-Tiki -elokuva (2012)

Kuva: Atlantic Film Finland Oy

*liput elokuvan katsomiseksi saatu blogiyhteistyönmerkeissä Atlantic Film Finland Oy:lta*

Kon-Tiki -elokuva! Voitte kuvitella kuinka täpinöissäni olin. Olinhan juuri tätä silmällä pitäen lukenut sen Thor Heyerdahlin Kon-Tiki -kirjan, johon tämä perustuu.
Norjassakin tämä elokuva on ollut merkkitapaus. Kyllä. Suureksi riemukseni elokuva on vieläpä norjalaistuotantoa eikä Hollywood-tauhkaa. Elokuvan on ohjannut kaksikkoJoachim Rønning ja Espen Sandberg. Kyllä nyt kelpaa...

Ei kelvannut. Kon-Tiki oli varsinainen pettymys. Käykö sitä aina näin kun kirjasta tehdään elokuva? Siltä on nyt viime aikoina tuntunut. Norjaankin on ilmeisesti iskenyt Hollywood-tauti.

Kon-Tiki -elokuva keskittyi pariin näyttävään (tai... no... "näyttävään") Tappajahai-kohtaukseen, miehistön väliseen skismaan ja romantiikkadraamaan. Kirjassa näitä ei ollut. Ja ne kirjan jännittävät kohtaukset loistivat poissaolollaan.

On tietysti selvää, että kun kirjaa muutetaan elokuvaksi, täytyy jotakin karsia. Mutta miksi pitää karsia niin paljon, että sekaan pitää mennä tunkemaan jotakin muuta, joka ei sinne sovi eikä kuulu? Ja miksi se romantiikka on väkisin tungettava mukaan? Kuka sitä haluaa? Yleisesti kai syytetään naisia, mutta en minä halua mitään pakkoromantiikkaa. Enkä usko olevani mielipiteeni kanssa mikään harvinaisuus.

Elokuvan alussa ollaan Fatuhivan saarelta, jossa Thor ja Liv-vaimo ovat. Tiedän, että ovat siellä ikään kuin häämatkalla vaikka sitä ei elokuvassa sanota (pitääkin lukea Heyerdahlin Fatuhiva piakkoin). Rakennetaan siis tällä Livin ja Thorin välille jännitettä. Sitten siirrytään Thorin rahoitustavoitteisiin lauttaretkeä varten. Moni tarjoaa ei-oo:ta ja tyrmää idean hulluna itsemurharetkenä. Heyerdahlin tavoite on siis todistaa, että Polynesian saaret asutettiin Etelä-Amerikasta käsin eikä Aasiasta. Todistaakseen väitteensä, hän aikoo purjehtia lautalla Tyynenmeren yli. Rahoitus lopulta järjestyy, miehistö löytyy ja reissuun päästään. Thor ilmoitti vaimolleen ettei tule jouluksi kotiin. Lisää draamaa... Kirjassa on vielä monia mutkia (esim. balsapuiden hankinnasta), mutta elokuvassa ne sivuutetaan.

Miehistön välit ovat hyvin kireät. Kon-Tiki -kirjassa tästä ei puhuta, mutta se ei tarkoita tietenkään etteikö niin olisi ollut. Mitään kunnon motiivia ei välien kireydelle oikein annettu. Herman huolehtii erityisen paljon köysien kestävyydestä. Köydet kun näyttävät syövyttävän tukkeja ja jos lautta leviää kasaan, niin huonosti käy. Köysistä saadaankin iso episodi kun hain veressä rypevä Herman anelee Thoria vahvistamaan köysiä metallilangalla, jota on salaa ottanut mukaan. Siis mit vit?! Ei kirjassa ollut mitään tuollaista kohtausta. Tämän episodin jälkeen koko köysijuttu unohtuu. Täh?
Kirjassa köydet todella aiheuttivat huolta koko miehistössä, mutta asia selvisi – toisin kuin elokuvassa. Köydet syöpyivät tukkeihin, mutta juuri se piti ne sitten ehjinä. Kun köysi oli painunut tukin rungon sisään, ne lakkasivat hinkkaamasta toisiaan ja siksi ne kestivät. Jos niihin olisi laittanut metallilankaa, se olisi syöpynyt tukin läpi kokonaan.

Herman Watzingerista tehtiin elokuvassa ylipäätään varsinainen syntipukki vähän joka asiaan. Otan tähän sitaatin Kon-Tiki -kirjasta ja sen jälkeen kerron miten kohtaus tehtiin elokuvaan.

Todellisuudessa valashai kierteli meitä tuskin tunnin, mutta meistä se tuntui kokonaiselta päivältä. Lopulta Erik, joka seisoi lautan kulmalla, kiihtyi niin että tarttui puolenkolmatta metrin käsiharppuunaan. Kehoitushuutojemme rohkaisemana hän kohotti sen päänsä yläpuolelle. Kun hai liukui hitaasti häntä kohden ja oli saanut leveän päänsä aivan lautan kulman alle, Erik sytemällä syti harppuunan suoraan alas ja sai sen tunkeutumaan syvälle pedon rustopäähän.
s. 105

Hai keikauttaa vielä lauttaa ja kolme miestä kaatuu. Yksikään ei putoa veteen ja hai katoaa matkoihinsa.

Elokuvassa Herman tarttuu harppuunaan vaikka muut ärjyen estelevät häntä. Paniikissa Herman iskee harppuunan vasarahain päähän, hai suuttuu ja yksi miehistä tipahtaa veteen (unohdin jo kuka). Mies nipin napin selviää hengissä ja muut ovat hyvin vihaisia Hermanille. Thor vähän koittaa pitää Hermanin puolta, mutta hänkin on vihainen. Lähinnä siksi, että muut komensivat Hermania laskemaan harppuunan. Lautalla kun käskyjä jakaa vain Thor.

Siis miksi tämäkin kohtaus piti vääristää?

Lautan ohjaaminen aiheutti myös pulmia ja sitäkin elokuvassa murehdittiin. Lautta ajatui liian pohjoiseen. Erään dramaattisen myrskyn seurauksena lautta sitten päätyikin vahingossa oikealle reitille hyvään virtaukseen ja ohjauspulmatkin unohdetaan.
Höpöhöpö! Elokuvassa sivuutettiin se, kuinka miehistö lopulta keksi miten lauttaa ohjattiinkaan. Keksiminen tapahtui kyllä myrskyn aikana sattumalta, mutta oli hyvin oleellinen osa lauttamatkan onnistumista jatkossakin.

Tämän jälkeen hypättiin yli sata päivää, eli lähes koko lauttamatka. Pois jäivät ne kiinnostavat selitykset miksi Thor Heyerdahl uskoi Polynesian asutuksen tulevan Etelä-Amerikasta, miten lauttamatka todennäköisesti sujui 1500 vuotta sitten, arkielämän kuvaus lautalla, merenelämän seuraaminen (esim. luotsikalojen tärkeä merkitys) – eli kaikki kiinnostava jäi pois.
Elokuvassa keskityttiin erittäin paljon haiden aiheuttamaan jännitykseen. Elokuvassa hai jopa nappaa lautan maskottipapukaijan. Kirjan mukaan lautalla tosiaan oli maskottipapukaija, mutta se katosi myrskyn yhteydessä. Kirjassa ylipäätään hait ovat aika pienessä roolissa ja niiden merkitys korostuu lähinnä paistinpannulla.

Sitten saadaan viimeinen dramaattinen kohtaus: Raroian riutan ylitys. Se olikin tehty varsin kirjauskollisesti, sillä se oli todella hengenvaarallinen paikka.
Tosin ennen Raroian riuttaa Kon-Tiki yritti rantautua erääseen toiseen saareen, mutta se ei onnistunut. Knut piipahti saarella sen alkuasukkaiden kajakilla, mutta oli jäädä jumiin sinne ikään kuin panttivangiksi. Tämä oikeastikin jännittävä juttu jäi sekin elokuvasta pois! Miksi?!

Raroian riutan takana olevalla saarella Thor saa vaimoltaan kirjeen (joka oli pitänyt antaa jo maissa, mutta jostakin syystä miehistötoveri pimitti sitä saarelle asti), jossa Liv kertoo hakevansa avioeroa. Elokuvan lopussa kerrotaan, että he erosivat lauttamatkan jälkeen. Se on totta, mutta se tapahtui kylläkin kaksi vuotta myöhemmin.

Huh! Pitkäksi venynyt postaus ja pelkkää solvausta. Oli Kon-Tiki -elokuvassa hyvääkin. Esimerkiksi musiikista pidin paljon. Siitä vastasi Johan Söderqvist.
Pidin myös näyttelijöistä. Thoria näytteli Pål Sverre Hagen,  Bengt Danielssonia näytteli Gustaf Skarsgård, eli True Blood -sarjan Eric-vampyyriä näyttelevän Alexander Skarsgårdin pikkuveli. Pikkuveikan tosin täytyy kasvattaa karismaansa vielä, mutta oikein söpö hää oli. Herman Watzingeria näytteli Anders Baasmo Christiansen, Knut Hauglandia näytteli Tobias Santelmann, Erik Hesselbergia Odd Magnus Williamson ja Torstein Raabya Jacob Oftebro. Thorin Liv-vaimoa näytteli Agnes Kittelsen ja hänkin teki roolinsa oikein hyvin.
Hyvää oli myös se, että elokuvan lopussa kerrottiin lyhyesti mitä kukin teki elämässään myöhemmin.

Olin katsomassa elokuvaa mieheni ja poikani (9v.) kanssa. Mies oli vielä tuohtuneempi kuin minä elokuvan suhteesta kirjaan. Lari (ei kirjaa lukenut) taas piti elokuvaa ihan okei -tasoisena ja antaisi elokuvalle kolme tähteä.
Minusta tämä olisi ollut ihan okei, jos tämä ei perustuisi kirjaan. Tarinana keskitasoinen, paikoin vähän yliampuva, mutta ihan ok. Mutta koska tämä sivuutti kirjan oleellisia asioita ja painottui ihan muihin juttuihin, en voi sanoa olevani järin tyytyväinen.
Pitäisi kaivaa se alkuperäinen dokumenttielokuva vuodelta 1950. Se voitti Oscarinkin. Tämä oli kaiketi ehdolla, mutta ei voittanut. Ei olisi ansainnutkaan.