Finncon 2013

Nyt se on ohi. Elämäni toinen Finncon. Euroopan suurimmaksi kasvanut scifi- ja fantasiakulttuurin tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Helsingissä ja teemana oli vastavoimat. Se kuvasti myös hyvin omaa Finncon-kokemustani, joka oli ihana ja katastrofaalinen.

Viime vuonna Tampereella olin vain yhden päivän, mutta tänä vuonna omistin Finnconille kaikki kolme päivää. Kokemus oli intensiivinen ja antoisa – siltä osin kun se oli onnistunut.
Iso osa ajastani meni tietysti Osuuskumman mukavassa joukossa.

Kummaa joukkoa: Jussi Katajala ja Tarja Sipiläinen

Perjantaina olin katsomassa kahta ohjelmaa.

Ensin puhuttiin Suomesta fantasiamiljöönä. Voiko Suomi toimia vampyyrien, ihmissusien, faunoidien ja muiden öttiäisten maailmana uskottavasti? Paneelin puheenjohtajana toimi Sini Neuvonen (vasemmalla) ja puhujina (vasemmalta oikealle) Maria Turtschaninoff, Elina Rouhiainen ja Annukka Salama.

Keskustelu oli tietysti kiinnostava. Maria Turtschaninoff kertoi taustoittamisestaan romaaniaan Helsingin alla varten. Teos kertoo Helsingin alla olevasta maailmasta, jossa mm. peikot asuvat. Elina Rouhiainen taas puhui romaanistaan Kesytön, joka avaa Susiraja -sarjan. Se kertoo Kainuussa elävistä ihmissusista. Tämä jäi kiinnostamaan minua eniten, sillä jostain syystä koko kirja on mennyt minulta ihan ohi korvien. Annukka Salama puhui Käärmeenlumoojasta ja hieman myös juuri ilmestyneestä jatko-osasta Piraijakuiskaajasta. Salaman teokset erottuivat joukosta eniten siinä mielessä, että Salama on kehitellyt faunoidit itse eikä nojaa juuri minkäänlaiseen kansanperinteeseen – luonnonuskonnoista hän on toki ottanut vaikutteita.

Kaikilla kolmella oli vakaa usko siihen, että Suomi voi toimia tapahtumapaikkana fantasiassa siinä missä mikä tahansa muukin maa. Enkä minäkään sitä kiistä. Olen lukenut tästä kolmikosta vain Salaman kirjan, jossa Suomi toimi hienosti, vaikka hiukan etäännytetysti (missään ei muistaakseni edes mainita tapahtumamaata).
Siinä mielessä olin hiukan pettynyt, että olisin toivonut paikalle edes yhtä aikuisille suunnatun kirjan edustajaa. Nämä kaikki olivat lanu-kirjailijoita. En halua väheksyä sitä mitenkään, mutta keskustelusta olisi voinut tulla vielä monipuolisempi.

Sitten höyryä koneeseen ja puhuttiin suomalaisesta steampunkista. Panelistit vasemmalta oikealle: Magdalena Hai, Boris Hurtta, J. S. Meresmaa ja Siri Kolu.
Tämän paneelin aikana koin varsinaisia ahaa-elämyksiä siitä, mitä steampunk oikeastaan on. Se ei ole pelkästään sitä, että lisäillään pari ratasta, korsettia ja höyrypumppua. Oleellista on myös se viktoriaanisen ajan tunnelma tietynlaisine vastakkainasetteluineen. Lyhyesti pohdittiin myös sitä, miksi steampunk tekee Suomessa nousuaan juuri nyt. Tähän oli Siri Kolulla erinomainen pointti; yhteiskunnan jakautuminen. Harva on voinut olla huomaamatta sitä, kuinka Suomessa(kin) kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Tämä muistuttaa 1800-luvun yhteiskunnasta. Steampunk ei ole PUNK syyttä suotta: punk on kapinaa. Se näkyy (ja sen täytyy näkyä) myös steampunk-kirjallisuudessa.
Tätä paneelia olisi seurannut sujuvasti vielä toisenkin tunnin...

Loppuperjantai kuluikin seurustellessa, shoppaillessa ja kahden kovan Osuuskumman kirjan julkkareissa.

Lauantaiaamu valkeni kauniina ja rauhallisena. Vietin pari tuntia Osuuskumman tiskin takana ja onnistuin samaan Perhonen ja jaguaari -novellikokoelmaan Aliette de Bodard'n, Finnconin kunniavieraan, nimikirjoituksenkin!
Mutta sitten iski katastrofi. Migreeni. Hiukan väsynyt olotila, painostava ilma, kuumuus, korsetti... Siinä kai ne isoimmat syyt. Oli pakko lähteä kotiin ennen kuin päivä oli ehtinyt kunnolla alkaakaan ja se oli siinä. Voi perkeleen perkele.

Sunnuntai valkenikin parempana päivänä. Olin varannut päivän vain yhdelle ohjelmalle, sillä äidinvelvollisuudet kutsuivat ja menin iltapäivästä saattamaan lasta kesäleirireissulle.

Päivän polttava ohjelma olikin tietysti kirjabloggarit vs. kriitikot. Vastakkainasettelu oli hiukan leikkimielinen ja noudatti Finnconin teemaa.
Panelistit vasemmalta oikealle: Liina Poropudas (Sivukirjasto), Anmari Viljamaa (Booking it some more), Markku Soikkeli, Vesa Sisättö ja Jussi Ahlroth.
Paneeli lähti liikkeelle väittämillä, joita puolustettiin ja kritisoitiin ajastetusti. Väittämät olivat tarkoituksella kärjistettyjä ja niitä käsiteltiin erityisen humoristisesti, mutta ei kuitenkaan vedetty hommaa ihan lekkeriksi.

Kirjabloggareita kyllä nauratti – mutta niin myös yleisöä. Lisäksi pidin Ahlrothin tyylistä vetää paneelia – tosin sisäinen nipottajani ei malta olla sanomasta, että "Jussi! Purkka pois suusta kun vedetään keskustelua!". Kaikella kunnioituksella kumminkin. Hauskaa silti oli!

Ennen alueelta poistumistani jäin kuuntelemaan Juha Jyrkästä, joka soitti heviä sähkökanteleella.

En hoksannut kysyä, että mahtaakohan tätä musiikkia olla ihan levytettynä. Pitää selvittää asia. Kuulosti nimittäin aivan mahtavalta ja suorastaan inspiroivalta kirjoitusmusiikilta.

Tältä näyttää Finncon-saaliini. Olen yhä ihan täpinöissäni ja tästä on hyvä lähteä taas kirjoitushommiin.

Huomaan yhä vahvemmin sen, kuinka kovasti olen suomalaiseen sf-fandomiin kiinnittynyt ja kiintynyt. On jotenkin vinkeä tunne, kun on löytänyt sen oman porukkansa, joka tuntuu lähes perheeltä. Ei samalla tavalla kuin se oikea (juridinen) perhe, vaan ikään kuin sellainen sieluperhe.
Nyt menee korkealentoiseksi, joten raportti on hyvä päättää tähän. Parempilaatuisia tunnelmakuvia voi käydä ällistelemässä täällä. Siellä oli hauskempaa, mitä ilmeeni antaa tässä ymmärtää:

Kuva: Henry Söderlund / Finncon 2013

Ensi vuonna sitten taas ja sillä kertaa suunnistetaankin Jyväskylään!