Lucilla Lin: Kuolema on ikuista unta (2013)

Kustantamo: Kuoriaiskirjat
Sivumäärä: 99
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kuoriaskirjat on kotimaisen spekulatiivisen fiktion saralla uusi kustantamo, jolla on ihan oma konseptinsa. Se julkaisee soman pieniä kirjasia ja genreinä ovat seikkailu- ja kauhukirjallisuus. Kuoriaskirjoja on ilmestynyt vasta kolme, joten tämä on nyt ihan uusinta uutta ja kuuminta hottia!

Yksi näistä kolmesta on siis Lucilla Linin Kuolema on ikuista unta. Se kertoo Jehan Marotista, kuolemattomuuden lahjan (tai kirouksen – miten sen nyt kukin ottaa) saaneesta nuorukaisesta. Hän jakaa lahjaansa sukulaisilleen eri aikakausina. Hänelläkin on kuitenkin vastapelurinsa, sillä yksi lahjan saaneista ei ollut niin ihastunut kuolemattomuuteensa...

Lukumaraton-päivityksessäni jo kerroinkin tämän olleen minulle valitettava pettymys. Kaikken eniten mätti tämän pituus. Teos olisi ollut selkeämpi kokonaisuus joko reilusti pidempänä tai reilusti lyhyempänä. Nyt tällaisenaan tämä jäi vähän hankalaan välitilaan.

Tarina etenee ikään kuin novellimaisina lukuina, joissa aina vaihdetaan aikakautta. Mitään selkeitä vuosilukuja ei anneta, vaan vihjeet ajankohdasta tulee muuta kautta. Hiukan nolostellen tunnustan, että ne vihjeet olivat kyllä sellaisia, etteivät ne minua auttaneet juurikaan. Esimerkiksi yhdessä kohdassa puhuttiin satanismin tutkimisesta. Tiedän, että nimitystä käytti ennen kaikkea LaVey 1960-luvulla, mutta tässä tarinassa ollaan kyllä jossakin muussa vuosisadassa. LaVey ei toki varsinaisesti keksinyt satanismia, mutta en osaa ajoittaa milloin nimitys varsinaisesti on ensimmäistä kertaa otettu käyttöön.
Kieltämättä tällainen jäi ärsyttämään, vaikka vika on tietysti oman sivistymättömyyteni. Haluan aina historiallisia juttuja lukiessani tietää melko tarkan ajankohdan. Edes vuosisadan tarkkuudella.

Lucilla Lin on kuitenkin hyvä kertoja. Teksti on sujuvaa ja konstailematonta. Tarina kulkee hyvällä rytmillä eteenpäin. Vaikka tämä on tiivis kokonaisuus ja minun makuuni liian sirpaleinen, ei tässä ole kuitenkaan hosumisen makua.

Henkilöt jäivät turhan etäisiksi. Jehan Marotista en saanut oikein mitään otetta, vaikka hän jokaisessa luvussa esiintyikin. Muut taas vaihtelivat tietysti ajan kuluessa. Jehanin vastapelurikin jäi vähän turhan vähälle huomiolle ja loppu se vasta hämärä olikin. En saanut oikein tolkkua siitä mitä Jehanille lopulta kävi.


Ihastuttavana yksityiskohtana mainitsen piirrokset. Ne toivat kirjaan jotakin vanhahtavaa ja arvokasta tunnelmaa. Piirrokset ovat vieläpä ihan mielettömän hienoja ja aivan täysin tyyliltään minun makuuni. Ne ovat, kuten kansikin, Lucilla Linin omaa käsialaa.

Kuolema on ikuista unta ei siis osunut makuhermooni kokonaisuutensa vuoksi. Lukisin kuitenkin mielelläni Liniltä jotakin muuta vielä. Potentiaalia selvästi kuitenkin on.

Kommentit

  1. Tämä kiinnostaisi siinä mielessä, että lukemissani Lucillan novelleissa on ihan omanlaisensa tunnelma. Pitänee kaivaa esiin jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmassa ei tosiaan moitittavaa ja siinä on persoonallisuutta. Ja jokin henkilöiden käytöksessä onnistuu vakuuttamaan historiallisuudellaan.

      Poista
    2. Kiitokset Morrelle arvostelusta! Ja Calendula, Kuoriaiskirjojen ensimmäiset julkaisut tulevat tässä syksyn mittaan myös e-kirjoina, eli ne on ulkosuomalaisen helpompi hankkia. Toki painettujakin versioita voi tilata ulkomaille. :)

      Poista
    3. Taidan hyökätä e-kirjan kimppuun kun sellainen ulos tulee. Takanreunus pursuaa jo nyt URS:ia ja Osuuskummaa :D

      Poista
  2. Täytyy kyllä nostaa kirjailijalle hattua, kun on tehnyt kannet ja piirustuksetkin! Itse en ole vielä ehtinyt tätä lukea, mutta aion kyllä. Saa nähdä, miltä kokonaisuus itsestä tuntuu. Kenties pienoisromaani (ja vieläpä tuollaisista novellimaisista luvuista rakentuva) on haastellinen tehdä niin, että se tuntuu "juuri sopivalta" ja eheältä kokonaisuudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienoiromaani tosiaan tuntuu ajatustasolla ainakin hyvin haasteelliselta. Mistä tietää oikean mitan jne.

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta arvostelusta!

    Tämä on ensimmäinen negatiivinen arvostelu, mitä olen saanut ja nautin aina kovasta kritiikistä, koska sellaisesta on suuri hyöty kirjoittajalle.

    Alunperin tarinassani oli jopa alaviitteitä selittämään 1700-luvun opettavaisia painokuvia ja 1800-luvun lopun satanismia sun muuta, mutta otin ne myöhemmin pois. Tämä kritiikki vihjaa siihen suuntaan, että vähemmän tunnettuja historiaan liittyviä asioita kannattaa kuitenkin avata enemmän eikä vain kiusata lukijoita oman alani nippelitiedolla.

    Olen erityisen otettu siitä, että pidät kuvituksesta :) Minulle kuvitus on todella tärkeä osa tarinaa.

    Olisihan tuota tietysti voinut kirjoittaa laajemmin romaanimitassa ja kehittää taustoitusta henkilöille (tai heittää parisataa sivua dialogia taidehistoriasta!) mutta tämä kirja on kokoelma novelleja, joista yksi on julkaistu aiemmin URS:n lehdessä. Pidempänä tässä muodossaan se olisi mennyt toiston puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit kommentoimassa! Arvostan sitä aina, kun kirjailija itse käy täällä :)

      Alaviitteet olisivat tosiaan voineet toimia tässä. Niistä olisi ehkä tullut vielä enemmän sellainen "vanhahtava" tunnelma. Älä kysy miksi... :D
      Mutta helppohan se on jälkiviisastella. Ja toisia taas ärsyttää alaviitteet kaunokirjallisuudessa suunnattomasti.

      Kuvitus oli todellakin aivan upea! Mielelläni ottaisin seinälle kehyksiin juuri tuota tyyliä (hiilikynäpiirroksia vai mitä nuo on?) olevia kuvia!

      Juuri eilen luin myös Pimeyden reunalla -antologiasta novellisi, joka sekin taisi olla tätä maailmaa. Oli jännää lukea sitä tämän jälkeen! :)

      Poista

Lähetä kommentti