Michael Ridpath: Varjojen saartama (2010 / 2013)

Where the Shadows Lie
Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Kustantamo: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 362
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Tätä suositeltiin mytologioiden ja Tolkienin tarinoiden ystäville. Vaikka en dekkareista niin piittaa, niin olihan tähän tartuttava, sillä ainekset kiinnostivat sen verran.

Tarina kertoo Bostonissa työskentelevästä poliisista, Magnus Jonsonista, joka joutuu pakenemaan turvaan synnyinmaahansa Islantiin. Magnus on nimittäin tehnyt jotakin sellaista, mitä kunnon poliisi ei ikinä tee: vasikoinut työparistaan. Magnus on jo yritetty tappaa muutaman kerran ja mukaan on vedetty on-off -naisystävä Colby. Siispä Magnus palaa kotikonnuilleen ja saa ryhtyä selvittämään erään professorin murhaa. Professori on etsinyt myyttistä sormusta, Gaukrin sormusta, jonka tarinasta itse J. R. R. Tolkien on ammentanut ideansa Taru sormusten herrasta -eepostaan varten.

Varjojen saartama on ehkä kömpelöin lukemani dekkari ikinä. Mieheni piti tätä ihan viihdyttävänä ja kelpona kesähuttuna, mutta sanoikin ettei tämän kanssa saa ajatella. Ja minä kun en osaa heittää aivojani niin tehokkaasti narikkaan. Liekö ammattitauti? Se joskus nimittäin oikeastikin harmittaa.
Kömpelyydestä kertoo sekin, että arvasin murhaajan varsin pian vaikka se ei varmasti ollut kirjailijan tarkoitus. Olen siis normaalisti tavallistakin huonompi arvaamaan syyllisiä, kun luen dekkareita niin vähän.

Ensinnäkin aivan liian moni seikka perustui sattumalle. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa Magnus etsii Googlen avulla henkilöä, joka käyttää nimimerkkiä Isildur. Ja kas vain, jo ensimmäiseltä Magnuksen löytämältä TSH-foorumilta löytyy juuri se oikea Isildur, Kaliforniassa asuva tyyppi. Ihan oikeasti... Kuinkakohan monta Isildur-nimimerkkistä englanniksi kirjoittelevaa kaveria netissä onkaan? No ei siinä mitään. Magnus pistää tälle tyypille sähköpostia ja kaveri vastaakin kätevästi ihan muutaman minuutin kuluttua. Viis Reykjavikin ja Kalifornian välisestä aikaerosta, puhumattakaan muuten tuollaisen todennäköisyydestä...
Kaikki tämän tyyppinen jää ärsyttämään ihan suunnattomasti enkä voi ottaa tarinaa millään muotoa tosissani.

Dialogi on paikoin todella tökeröä. En usko, että vika on kääntäjän, sillä repliikkien sisällöt eivät ylipäätään vain jotenkin toimi ja ovat lähinnä jotenkin naiivin hölmöjä. Tässä yksi esimerkki (Magnus ihmettelee, miksi hänen äidinpuoleiset isovanhempansa ovat olleet niin ilkeitä hänelle. Sigurbjörg on hänen serkkunsa, jota hän ei ole tavannut 12 vuoteen):

"En käsitä, miksi he olivat niin katkeria", Magnus sanoi. "Tiedän, että isä jätti äidin, mutta äiti teki hänen elämästään helvettiä. Pitää muistaa, että äiti oli alkoholisti."
"Siinäpä se", Sigurbjörg sanoi. "Hän rupesi juomaan saatuaan tietää, että isälläsi oli suhde. Kaikki muu seurasi siitä. Isäsi lähti. Äitisi menetti työnsä. Sitten tapahtui se kauhea onnettomuus. Vaari syyttää isääsi kaikesta, tulee aina syyttämään."
Naisen ja miehen äänekäs seurue istuutui viereiseen pöytään ja alkoi jutella edellisenä iltana katsomastaan televisio-ohjelmasta.
Magnus ei huomannut heitä. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet ilmeettömiksi.
"Mitä nyt?"
Magnus ei vastannut.
"Voi taivas, sinä et tiennyt. Kukaan ei kertonut sinulle!"
"Mikä suhde?"
"Unohda mitä sanoin. Kuule, minun pitää mennä." Sigurbjörg liikahti noustakseen.
Magnus ojensi kätensä ja tarrasi serkkunsa käsivarteen. "Mikä suhde?" Hänen äänestään kuulsi kiukku.
Sigurbjörg istuutui takaisin ja nielaisi. "Isälläsi oli suhde äitisi parhaan ystävättären kanssa. Äitisi sai tietää, heillä oli hirvittävä riita, ja äitisi rupesi juomaan."
"En usko sinua", Magnus sanoi.
Sigurbjörg levitteli käsiään.
"Oletko varma, että tuo on totta?"
"En", Sigurbjörg sanoi. "Mutta luulen että se on. Kuule, heillä täytyi olla muitakin ongelmia. Pidin äidistäsi varsinkin ennen kuin hän alkoi juoda, mutta hän oli aina vähän neuroottinen. Sitä tuskin tarvitsee ihmetellä, kun muistaa, millaisia hänen vanhempansa olivat."
"On se varmaan totta", Magnus huokaisi. "Olet oikeassa, sen täytyy olla. Sitä on vain niin vaikea uskoa."  (s. 145)

Tämän jälkeen Sigurbjörg poistuu ja Magnus ryyppää tajunsa kankaalle märehtien lapsuuttaan. En vain jotenkin onnistu nielemään sitä, että serkku, jota ei ole nähnyt yli 10 vuoteen, kertoo jotain aivan uskomatonta ja tyyppi nielee sen yhdellä vastalauseella vaatimatta lisää selityksiä tms. Plaah ja plääh.

Tarinaan oli liitetty mukaan myös Tolkienin (fiktiivisiä) kirjeitä. Ne kuulostivat lähinnä nykyaikaisilta sähköpostiviesteiltä eikä  1940-luvun englantilaisen herrasmiehen kirjeiltä. Kieleen ei oltu yritettykään saada mitään vanhahtavuutta. En tiedä missä määrin kääntäjä on ollut tässä kohdin osallisena. Yhdessä kirjeessä lukee näin: "Islantilaisista saagoista ei ikinä tiedä. Ne ovat niin realistisia, ja silti tutkijoilla on tapana pitää niitä fiktioina." 'Realistisia' kuulostaa 2000-lukulaiselta, mutta ehkä englanniksi se on kuulostanut uskottavammalta 1940-lukulaiselta.

Oli ihan kiva lukea tarinaa, joka sijoittuu Islantiin. Uskon myös, että Ridpath on tehnyt ihan hyvää taustatyötä aiheesta. Mutta toisaalta kumminkin nyppi se jatkuva islantilaisuuden alleviivaaminen. Kaikki oli niiiiin islantilaista, niin islantilaista. Vähän sama, jos joku kirjoittaisi Suomeen sijoittuvan tarinan, jossa kaikki ovat blondeja, rakastavat ruisleipää ja saunomista, syövät koko ajan salmiakkia, eivät puhuisi mitään paitsi silloin kuin juovat Koskenkorvaa. Lopuksi olisi vain lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe...
Joten näemmä kulttuurin esiintuomisessakin voi liioitella.

Tietysti tähän oli ympätty mukaan pakollinen romanssikuvio. Colby ei suostu lähtemään Islantiin, koska Magnus ei suostu menemään hänen kanssaan naimisiin (tämä oli kanssa kyllä taas sellainen epäuskottavuuskömmähdys). Magnus on suhteessaan Colbyyn kahden vaiheilla, mutta sitten törmääkin Islannissa viehkoon Ingileifiin, joka tietysti liittyy myös rikokseen omalla tavallaan.

Varjojen saartama on hyvin elokuvamainen. Harvoissa romaaneissa se toimii, eikä tämä ole poikkeus. Dramatiikkaa ja toimintaa oli juuri elokuvakohtaustyyppisesti. En olisi yllättynyt, mikäli tämä joskus filmataan. Tämä saattaa jopa toimia elokuvana paremmin.

Kuten varmaan jo oivalsitte, niin en oikein vakuuttunut. Tämä saattaa toimia paremmin, jos osaa olla ajattelematta liikoja lukiessaan. Minä en osaa. Ja kun en sitten ole dekkarien ystävä muutoinkaan, niin lämpeämiseni taisi olla turhan tiukasti kiven alla.

Blogeissa tätä ei juuri ole näkynyt, mutta Kirjasähkökäyrässä Varjojen saartama on luettu.