Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (2006)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 322 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Lumikko ja yhdeksän muuta on ollut aivan liian pitkään "pitäisi lukea" -listallani ja nyt se sitten valikoitui lukumaratonin ensimmäiseksi kirjaksi. Siihen se oli aivan loistava valinta; ei liian pitkä, sopivan haastava ja mukavasti tästä maailmasta poisvievä.

Tarina kertoo Ella Milanasta, Jäniksenselältä kotoisin olevasta äikänopesta, joka huomaa Rikos ja rangaistus -romaanissa jotain outoa. Sen myötä hän tapaa Ingrid Kissalan, oudon kirjastonhoitaja-kirjailijan. Ellan novelli saattaa Ellan yhdeksi jäseneksi huippusuositun kirjailijatar Laura Lumikon perustamaan Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuraan. Sinne ei ole otettu uutta jäsentä 30 vuoteen ja nyt heitä on tasan kymmenen. Taas. Ja he pelaavat Peliä.

Reaalifantasian lokeroon humpsahtava LYM viehättää outoudellaan. Pidin siitä, että asioita ei tehty turhan vaikeiksi. Joskus tulee sellainen tunne, että se outous on väännetty tarinaan väkisin eikä se siihen istu, mutta tämä romaani ei kärsinyt sellaisesta. Outous ja kummalliset asiat nivoutuvat Jäniksenselälle todella luontevasti. Hetkeksi pääsin suorastaan siihen tilaan, että uskoin kirjaruton todella olevan olemassa.

Seuran jäsenet olivat oikein kiinnostavaa porukkaa, joista jokainen tuntui olevan todellinen persoonallisuus. Suurimman roolin, Ellan lisäksi siis, saivat Ingrid Kissala, Martti Talvimaa ja Aura Jokinen. Osa taas jäi aivan sivuun ja se hiukan harmitti. Ehkä kymmenen jäsentä oli kirjateknisistä syistä liikaa, mutta toisaalta ehkä muunlainen jäsenmäärä ei olisi tuntunut täydelliseltä.

Yllättäviä käänteitä ja paljastuksia piisasi. En edes unelmoinut arvailevani, mitä seuraavaksi tapahtuisi, koska se olisi ollut täysin hyödytöntä. Siksi en myös juurikaan halua kirjan tapahtumia valaista. Vähän ylläriä teillekin!
Käänteitä vahvempi tässä oli kuitenkin tunnelma. Voi hyvä elämä... Minulla oli taustatukena toki hienoinen ukkosenjyrinä, mutta kyllä teksti itsessäänkin oli jollakin tapaa hyvin uhkaava ja pelottava. Tässä ei ollut juuri lainkaan väkivaltaa. Jääskeläinen ei tarvinnut tähän sellaista.

Tasan tunnin kuluttua lähdöstään Ingrid Kissala seisahtui kotiportailla. Hän kaivoi esille kotiavaimen ja alkoi sovittaa sitä lukkoon.
Äkkiä jokin liikahti pimeässä.
Hän pyörähti ympäri ja tuijotti pitkään yhtä pensaista. Se näytti liikkuneen puolisen metriä. Typerää, hän ajatteli, ja sitten pensas lähti vierimään häntä kohti.
Hän pudotti avaimensa, sydän hypähti ja alkoi pauhata rinnassa. Hän vilkaisi kelloaan. Se oli 22.01.
Se tapahtuisi taas.
Kädet ja jalat valahtivat verettömiksi ja häntä huimasi, ja hän tunsi olonsa surkeaksi. Hän sulki silmänsä ja kääntyi selin tulijaan, pakottautuen hymyilemään muka rennosti.
Sitten hänen niskaansa osui henkäys, kun joku kuiskasi nuo sanat: Pelataan, Ingrid Kissala.
(s. 99)

Ihan oman vivahteensa toi se seikka, että Laura Lumikosta minulle tuli mieleen J. K. Rowling. Laura Lumikko kirjoitti Otuksela-sarjaa, joka oli sitten niin suosittu, että sitä tuotteistettiin aika paljon. Ei ollut vaikea siltä osin verrata Harry Potter -sarjaan. Laura Lumikon Seurasta tuli mieleen Tylypahka kummallisuuksineen, ja vaikka Tylypahkassa ei kirjaruttoa ollut, niin siellä olisi voinut hyvin sellainen olla. Ei minulla tähän mielleyhtymään tämän järkevämpiä selityksiä ole, mutta jotenkin se karmaisi entisestään.

LYM:n loppu ei mielestäni aivan lunastanut sitä minkä alku ja keskivaihe lupasi. Se oli hiukan sekava ja esimerkiksi Talvimaan puutarhassa tapahtuva koirakohtaus jäi selittämättömäksi, vaikka luin sen kahteen kertaan. En vain tajunnut sen pointtia.

Tästä huolimatta Lumikko ja yhdeksän muuta on kummallisen hieno teos. Syksyllähän Jääskeläiseltä ilmestyy kolmas romaani, Sielut kulkevat sateessa. Ainoa syy toivoa syksyn tulevan hiukan nopeammin.

Lumikko ja yhdeksän muuta on luettu ainakin näissä blogeissa: Taikakirjaimet, Kirjanurkkaus, Kujerruksia, Amman lukuhetki, Kirsin kirjanurkka, Järjellä ja tunteella, ja Sallan lukupäiväkirja.