Sivumäärä: 299
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Tutkimusmatkani historiallisten dekkarien parissa jatkuu ja Kupoli oli ihan mukava tuttavuus. Kyseessä on Pekka Matilaisen (ei tietääkseni sukua) esikoisteos, jota on muistaakseni jossakin jo ehditty vertaamaan Da Vinci -koodiin.
Seikkailu sijoittuu 1400-luvun Firenzeen, Italiaan. Pimeältä kujalta löydetään ruumis. Kaveri oli ylhäisen suvun nuori mies, rahakukkaro on tallessa, mutta mystinen käsikirjoitus on kadonnut. Syytetyksi joutuu hieman kyseenalaisessa maineessa oleva pappi ja silminnäkijöitäkin löytyy. Pappi vannoo syyttömyyttään, mutta paavin lupaamaa asianajajaakaan ei kuulu eikä näy.
Paikalle sattuu onneksi papin vanha ystävä, Antonio Loschi, mutta hänkään ei taida olla kavereista luotetuin Firenzessä. Mukanaan Antoniolla on sattumalta mukaan päätynyt kaima, Pikku-Toni, joka tarinaa kertoo.
Kupoli seikkailee jo mainitun Da Vinci -koodin, Ruusun nimen ja Sherlock Holmes -tarinoiden jalanjäljissä. Historiallinen tunnelma ja tietämys, nokkelat ratkomiset ja kadonneet käsikirjoitukset virittivät em. mestareiden taajuudelle ja viihdyttävä tarinahan tämä oli. Eli jos pidät tuosta kolmikosta, niin viihdyt varmasti Kupolin parissa myös.
Hienoinen esikoisuusmaisuus tästä kuitenkin näkyi. Tarinan kupoli jäi varsin löyhäksi kehykseksi. Olisin toivonut sille hiukan selvempää ja isompaa roolia – ottaen huomioon, että se on nostettu ihan teoksen nimeksi asti.
Pikku-Tonia kehutaan kirjassa tarkkasilmäiseksi kaveriksi ja sitä hän totisesti on! Hän kuvailee tapaamiaan ihmisiä niin tarkasti (lihaksien ja nenien muodot, silmien värit, eleet, liikkeet...), että välillä se tuntui hiukan epäuskottavalta. En oikein aina nähnyt pointtiakaan henkilöiden tarkoille ulkomuotokuvauksille, sillä niitä oli paljon, niihin ei palattu ikinä myöhemmin ja ne eivät tuntuneet merkittäviltä. Minulla ei esimerkiksi ole enää aavistustakaan minkä näköinen toinen päähenkilö, Antonio Loschi, mahtoikaan olla.
Antonio Loschi jätti sellaisen vaikutelman, että häneen palataan vielä. Jotain salaisuuksia sillä kaverilla on ja Matilainen onnistui luomaan hänestä sellaisen, että kiinnostukseni kyllä heräsi. Ovelasti kaikkea ei paljastettu, Loschin menneisyyttä raotettiin vain hieman. Minulle jäi vaikutelma, ettei hän ole ehkä niitä kaikkein perinteisimpiä dekkarisankareita, mutta toisaalta minun lajiperehtyneisyyteni on auttamattomasti vajavainen.
Kaiken kaikkiaan Kupoli ei ottanut kupoliin (olinpas sukkela!), vaan viihdyin tarinan parissa hienosti. Ei erityisen säväyttävä tai maata mullistava teos, mutta iloinen yllätys.
Kommentit
Lähetä kommentti