Ritva Toivola: Tuomas Karhumieli (2009)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 260
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Kotimaisen fantasiakirjan tutkimusretkellä taas. Kirjastosta tarttui tällainen, ihan tyystin tuntematon opus matkaan. Symppaan karhuja monestakin syystä, ehkä eniten siksi, että tyttönimeni on Karhu.

Tuomas Karhumieli kertoo nuoresta, rippikouluikää lähestyvästä Tuomaksesta, joka pääsee erääseen kievariin töihin. Kievarista löytyy mystinen karhunnahka eikä kukaan oikein tiedä miten se sinne on päätynyt tai kenen se on. Kievarissa Tuomaksen ystävänä on isäntäparin tytär Anni, omalaatuinen nuori neito. Kun kyytimieheksi palkataan vahvaakin vahvempi Juko, käy Tuomaksen elo vähän inhaksi. Ja onko Suo-Saara oikeasti noita?
Tarina sijoittuu Suomeen, 1800-luvun puolivälin tienoille, jolloin rautatiet tekivät tuloaan. Sitä Tuomaskin hiukan murehtii.

Luin tämän yhden päivän aikana. Sade ropisi ikkunaan ja olin käpertyneenä mukavasti nojatuoliin. Tuomas Karhumieli siivitti minut myös lukijuustunnelmaltaan niihin kouluaikojen kesälomiin, jolloin sadepäivät kulutettiin sisällä lukemassa – toiseen maailmaan täysin uppoutuen. Tunnelma oli aivan ihana!

Toivola kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Kieli on nuortenkirjoille tyypillisesti päälausevoittoista ja yksinkertaista. Erityisen paljon minua ihastutti Toivolan tapa taivuttaa Tuomaksen nimi vanhahtavaan tyyliin; Tuomaan, Tuomaalle jne. Se oli oivallinen tehokeino aikalaisuutta korostamaan.
Tähän on kyllä kerrottava pikkuanekdootti. Pikkuveljeni nimi on Tuomas ja kun opin kirjoittamaan, niin ylpeänä kirjoitin johonkin korttiin tai piirustukseen että "Tuomaslle". Isosiskoni sitten korjasi, että se kirjoitetaan "Tuomakselle".  Olin kovasti näreissäni. Eikö sisko ollut koulussa tarkkana? Ensin tulee nimi ja sitten -lle -pääte; Hannalle, Outille, Lauralle ja tietysti myös Tuomaslle. Ei siihen mitään k:ta tule kun ei Tuomaksen nimessä ole k:ta, mokoma pölvästi! Tästä kehkeytyi pienoinen kiistakin, mutta myöhemmin minun oli annettava periksi vaikkei siinä mitään järkeä tuntunut olevan. Onneksi sen sai pitkään kierrettyä ja kirjoitettua vain "Tumppille" (vaikka jostakin p:stä siinäkin jupistiin). Hähhää!
Se siitä. Asiaan taas.

Tuomas Karhumieli suorastaan vilisi myös jännittäviä sivuhenkilöitä. Suo-Saara ja Räpylä-Nieminen olivat suosikkejani. Pidin kovasti myös Annista, tytöstä, joka kapinoi aikaistaan naismuottia vastaan. Anni haluaa matkustaa ja nähdä maailmaa. Hän ei voi ymmärtää Tuomasta, joka haluaisi olla vain kievarin kyytimies ja hoitaa hevosia.

Fantastisia elementtejä tuli mukaan, paitsi karhunnahan kautta, myös haltiauskon myötä. Ihana juttu! Toivola hyödyntää muutenkin paljon kansanperinnettä ja siinä suhteessa Tuomas Karhumieli on suorastaan sivistävä nuortenkirja. Pääsääntöisesti tämä on kuitenkin realistinen tarina, joten ihan perusfantasiaksi en tätä laskisi vaan oikeastaan reaalifantasiaksi (täytyy ottaa taas se tunniste käyttöön). Mutta genrejaottelu ei tietenkään aina ole niin yksinkertaista ja suoraviivaista.

Tuomas Karhumieli on mukava, hyvänfiiliksen nuortenkirja. Mitään moitittavaa en löydä, mutta en itse ollut ihan täysin tämän kohderyhmää ehkä juuri ikäni vuoksi. Mitään tarkkoja ikäsuosituksia en kuitenkaan osaa sanoa. Aika pienikin voisi lukea tätä turvallisin mielin, mutta jaksaako kiinnostua jutuista, on asia sitten erikseen. Mutta ainakin esimerkiksi omalle 9-vuotiaalleni tätä voisin tarjota (ja tarjosinkin, mutta ainakaan juuri nyt ei hän tarttunut täkyyn).