Suomennos: Aune Brotherus
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 339
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Muistanette ylpeyteni murtumisen Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin edessä? Nyt sitten rohkaistuin tarttumaan siihen pahamaineiseen Järki ja tunteet -teokseen. Ei tarvinnut katua, mutta ymmärrän hiukan paremmin 15-vuotiasta Morrea.
Dashwoodin perheen sisaruksista kertova teos muistuttaa aika paljon seuraajaansa (Y&E). Päähenkilöinä ovat Elinor (järki) ja Marianne (tunteet). Dashwoodin perheeseen kuuluu vielä pikkusisko Margaret, joka jää varsin sivuun, ja äiti Dashwood. Perheen isä on kuollut aiemmin ja nyt perhe on hieman sukulaisten armoilla. Hyvät naimakaupat olisivat siis tarpeen!
Tarinan miehiä ovat taas vaitonainen ja ehkä hiukan tylsäkin eversti Brandon, hienostunut Edward Ferrars ja vilkas John Willoughby.
Lisäksi mukana seikkailevat Steelen sisarukset Lucy ja Nancy, sekä rouva Jennings, joka on varmasti jollakin tavalla rouva Bennettin esikuva.
Jane Austenin vahvuus on ehdottomasti jo tässä teoksessa terävääkin terävämpi ihmiskuvaus. Mielenkiintoiseksi sen tekee juuri tuo tarkkuus ja suorasukaisuus, mutta se ei tunnu ilkeilyltä. Austen ei sorru mustavalkoisiin henkilöhahmoihin lainkaan. Ilkeydelle on usein jokin syy, kun pintaa vähän raaputtaa. Hyvyyden syyt taas voivat olla hyvinkin itsekkäitä ja ei-niin-jaloja. Rakastan tällaista! Aivan liian usein etenkin romanttisessa kirjallisuudessa tyydytään hyvin pinnallisiin ja yksiulotteisiin henkilöihin.
Tietyllä tapaa suosikkihahmokseni nousi Lucy Steele ja tämä ehkä hiukan erikoisesta syystä. Minusta Lucyn hahmo on todellinen taidonnäyte henkilöhahmon motiivien ja luonteen hitaasta avautumisesta, joka kuitenkin koukuttaa, mutta ei toisaalta ole ennalta-arvattavaa eikä käännä juttua ihan päälaelleen (säilyttäen siten myös uskottavuutensa). Lucy on kaksinaamaisuuden mestari, jonka onnistuu olemaan hyvinkin häijy, mutta käyttäytymään kaiken kohteliaisuuden ja etiketin säännöstön mukaisesti.
Aikalaiskuvaus on tietysti vallan herkullista luettavaa. Hilpeänä hykertelin esimerkiksi sille, että nuoren miehen ja nuoren naisen välinen kirjeenvaihto on vallan sopimatonta, elleivät he ole kihloissa/naimisissa tai sukua keskenään. Yllätyin kuitenkin hiukan siitä, että jo tuolloin on voitu mennä salaa (ja ilmeisen juridisesti pätevästi) kihloihin ilman vanhempien lupaa.
Kokonaisuudessaan Järki ja tunteet oli aavistuksen tylsempi kuin Y&E. Ehkä se johtui myös hiukan samankaltaisesta asetelmasta. Välillä tuli tunne siitä, että olen jo tämän lukenut, enkä viittaa teiniaikaisiin muistikuviin. Enhän silloin päässyt tämän kanssa puusta pitkään. Ymmärrän nyt kuitenkin paremmin itseäni ja sitä, miksi tämä silloin tuntui niin ylivoimaiselta. Tietysti mukana oli varmasti silkkaa kapinointia kapinoinnin ilosta, mutta koin tämän hiukan vaativammaksi – ja tässä mielessä nyt toisaalta antoisammaksi.
Järki ja tunteet päättyy tietysti onnellisesti ja jätti jälkeensä aivan ihanan romanttisen tunnelman. Siitä tulee vallan hyvälle mielelle, ja se on upea osoitus hyvästä romanttisesta kirjallisuudesta. Oman hauskan lisäni sain pohdiskellessani omaa asemoitumistani järjen ja tunteiden välissä...
Pyrin ehdottomasti jossakin vaiheessa katsomaan tästä tehdyn elokuvan. Koitan kestää Hugh Grantia ja keskityn nauttimaan Alan Rickmanista...
Järki ja tunteet muissa kirjablogeissa: Saran kirjat ja Ofelia Outolintu
Kommentit
Lähetä kommentti