Koko bloggaamisen ajan olen asunut Espoossa. En ole täältä kotoisin. En oikeastaan ole mistään kotoisin, vaan perheeni on muuttanut kymmeniä kertoja ja yksinänikin olen ollut levoton sielu enkä ole kotiutunut mihinkään. Viihtynyt kyllä olen monissakin paikoissa, mutta kotiutuminen... Se ei olekaan ollut niin helppoa. En ole kotiutunut Espooseenkaan. En ole edes erityisemmin viihtynyt täällä, mutta tämä on ollut ihan mukava paikka asua.
Nyt sitten keväällä loksahti monikin palanen kohdalleen ja totesimme, että on aika lähteä. On aika kääntää se kortti, mitä olemme varovasti tutkailleet, mutta emme uskaltaneet kokeilla. Vaihdamme Espoon kerrostaloasunnosta Saloon omakotitaloon.
Emme tunne Salosta ketään. Meillä ei ole mitään siteitä sinne ennestään eikä oikeastaan koko Varsinais-Suomeen. Turku on kaupunkina tuttu, mutta etäinen. Salo ihan tuntematon. Päädyimme Saloon ihan puhtaasti hintapoliittisista syistä; omakotitalot olivat edullisempia kuin täällä pk-seudulla, mutta Helsinkiin ei ole pitkä matka. Sanoisin, että Salon sijainti on loistava!
Nyt kuitenkin vaikuttaa aika hurjalta. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu siltä, että nyt minullakin voisi olla mahdollisuus kotiutua. Salo vaikuttaa avoimelta, sopivan kokoiselta ja viihtyisältä pikkukaupungilta. Emme asu maalla, mutta emme keskustassakaan. Asumme rauhassa, muttemme yksin.
Ja odotan innolla tutustumista Salon kirjastoon. Se näyttää oikeasti vielä houkuttelevammalta kuin tuossa. Teen siitä sitten varmaan jonkinlaisen raportin tännekin...
Omakotitalo mahdollistaa meille monta unelmaa. Saamme omat työhuoneet (teemme miehen kanssa molemmat pääosin etätöitä) – minun työhuoneestani tulee samalla kirjastohuone! Saamme terassin, joka on iso, viihtyisä ja suojaisa. Saan koiran (menee ensi vuoteen...). Olen ns. koiraihminen, mutta ollut yli kymmenen vuotta koiraton. Se ei ole ihan niin kamala kuin ajatus kirjattomasta elämästä, mutta melkein. Saamme myös musiikkihuoneen. Saamme autotallin, jossa puolisko pääsee toteuttamaan itseään. Saamme oman saunan – puusaunan vieläpä! Takka! Kaunis keittiö! Piha! En ole puutarhaihmisiä, mutta pikkusiskoni opastuksella saamme varmaan jonkun meille sopivan kokonaisuuden. Lisäksi kilpikonnamme Tikru saa vihdoin ulkoaitauksen.
Tottakai on paljon jännitettävääkin. Eniten tietysti lapsen uusi koulu ja kaverit. Ja viihdymmekö oikeasti? Osaammeko asua omakotitalossa? Vaikka meillä on vaaleanpunaiset lasit nyt hiukan silmillä, niin kyllä me olemme koittaneet varautua myös niihin ei-niin-nautinnollisiin hetkiin.
Niinpä Morren maailma voi olla syyskuussa vielä hiljaisempi. Muutto vie paljon aikaa ja energiaa, jonkun aikaa pitää olla ilman tätä pöytäkonettakin. Täppärillä bloggaaminen on ärsyttävää. Täppäri onneksi mahdollistaa sen, että voin lukea (minkä joudan) vaikka kirjat ovatkin pakattuina! Eläköön e-kirjat!
Kirjamäärämme on herättänyt muuttomiehissä pelonsekaista kunnioitusta jo valmiiksi... Päätimmekin siis antaa homman ammattilaisten käsiin. Tehtävää on muutenkin tarpeeksi.
Syyskuussa blogimaailmassakin vähän tapahtuu. Kirjabloggaajat lukevat lukutaitoa! Minäkin osallistun tuohon, vaikka ajankohta onkin em. syistä hankalin mahdollinen. Onneksi moni muukin aikoo osallistua, joten toivottavasti tavoite täytyy. Lukutaito on apu, jonka arvoa on vaikea mitata. Niin hieno asia se on.
Moni bloggaaja on lähipäivinä muistellut kesää. Minun kesäni meni asuntokuvioita jännittäessä ja tuntuu, että se meni vähän ohi. Se ei kuitenkaan harmita, sillä uusi koti odottaa jo!
Kesän kohokohtana vinkkaan kuitenkin uusimman Reginan numeron. Meikäläisen kolumni nimittäin ilmestyi siinä!
Näiden kuulumisten myötä toivotan kaikille kaunista syksyä! Pysykää linjoilla, vaikka minä olenkin tavallista hiljaisempi. En sentään aio kokonaan vaieta...
Kommentit
Lähetä kommentti