Simona Ahrnstedt: Unelmia ja yllätyksiä (2010 / 2013)

Överenskommelser
Suomennos: Tytti Träff ja Auli Hurme-Keränen
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 465
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

On yleismaailmallisesti tunnettu tosiasia, että jos kirjailijaa pitää markkinoida jollakin Isolla Nimellä, niin lukija taatusti pettyy ja kirja joutuu vastaamaan kohtuuttomiinkin odotuksiin.
Unelmia ja yllätyksiä on verrattu Jane Austenin tuotantoon enkä käsitä miksi. Minusta yhteneväisyydeksi ei riitä 1800-luvulle sijoittuva rakkaustarina ja päälleliimatut kommentit naisten kouluttautumisesta.

Valitettavasti tämä oli minulle raskas, puuduttava ja paikoin suorastaan tuskallinen kokemus. Myötähäpeästä kiemurtelu kun ottaa ihan pumpusta. Olin luultavasti totaalisen väärää lukijakuntaa, sillä esimerkiksi Goodreadsissa ja LibraryThingissa tämä on saanut runsaasti kiitosta. Kannessakin on Plaza Kvinnan sitaatti "Rakkaus romaani vailla vertaa.". Koitan olla tukehtumatta näihin mielipiteisiin. Tämän kohdalla suosiota on vain kovin vaikea käsittää. Omaa kantaani avatakseni minun täytyy selostaa juonta aika seikkaperäisesti. Joten jos haluat yllättyä tämän suhteen, niin kannattaa päättää postaukseni lukeminen tähän.

Unelmia ja yllätyksiä on yllätyksetön rakkaustarina. Tarinamme sankaritar (punatukkainen tuttupää taas vaihteeksi) Beatrice asuu ilkeän Wilhem-setänsä luona, koska on jäänyt orvoksi. Beatrice kohtaa oopperaillassa salaperäisen, synkän liikemiehen, Seth Hammerstaalin, joka on naistenmiehen maineessa ja tietysti aivan törkyrikas. He rakastuvat heti, mutta Beatricen ilkeä setä ja perverssi serkku asettavat kapuloita rattaisiin. Omapäinen ja samalla niin avuton sankarittaremme naitetaan erittäin ilkeälle, hyvin perverssille, rumalle ja vanhalle kreivi Rosenschiöldille. Tässä kohdin tarinaan saadaan sitä niin sanottua erotiikkaa, sikälimikäli jos väkivaltaista raiskauskohtausta haluaa sellaisena pitää. Minusta se oli lähinnä kuvottavaa.
Lopulta kuitenkin Beatrice ja Seth tietysti saavat toisensa, ja kaikki on kovin ihanata ja yltäkylläistä – unohtamatta seksiä.

Tätä siis kaiketi pidetään Jane Austenin tuotannon ikään kuin eroottisempana versiona. Minusta se on aika törkeä loukkaus Austenin tuotantoa kohtaan. Austenilla on huumoria, yhteiskuntakriittisyyttä, erittäin hienoja henkilöhahmoja ja vahvan uskottava miljöökuvaus (Austenilla on toki tässä aikalaisetu).
Mitään sellaista ei ollut tässä romaanissa. Pahin pettymys oli kaiketi henkilöhahmot, jotka olivat ohuttakin ohuempia, stereotypisiä ja täysin persoonattomia.
Beatricen ja Sethin välille ei ehtinyt tulla minkäänlaista latausta. He suutelevat kiihkeästi jo ensimmäisessä luvussa. Lukijana minulle ei siis jäänyt tavallaan mitään odotettavaa. Suutelukohtaus (aina salaisesti jossakin syrjäisessä huoneessa ja Sethin käsi Beatricen alaselälle painautuneena) toistui samankaltaisena kymmeniä kertoja. Kyllä yli 400 sivun aikana ehtii! Tunnelma siis lässähti alkutekijöihinsä. (Muistanette kyllä millainen lataus Elizabethin ja Darcyn välillä oli ensi kohtaamisesta asti ja suudelma tapahtui vasta ihan Y&E:n loppuvaiheessa! Se oli jotain mieletöntä!)

Lainaan tähän vielä LibraryThingissä ollutta nimimerkki julienne_preacherin arvostelussa ollutta huomiota:

Tässä vielä mieleenpainuvin hetki kirjasta. Saatuaan tietää Beatricen olevan luvattu toiselle, sankarimme Seth ajattelee näin: "- - Seth suojeli itseään sillä toivonkipinällä, jonka hän sai ajatuksesta, että Beatricelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa." Mikä unelmien prinssi!

Kiinnitin huomioni lukiessani samaan kohtaan. Ymmärtänette miksi en niin ihastunut Sethiin.

Inhoan henkilöiden mustavalkoisuutta ja tässä ei oikein muunlaisia hahmoja ollutkaan. Hyvikset olivat läpeensä hyviksiä – ja tietysti hyvin kauniita. Pahikset taas läpeensä pahoja – ja luonnollisesti rumia. Beatrice on aivan jumalainen kaunotar, jonka punaisia kiharoita ihaillaan ainakin kerran per luku (niitä on 43). Romaanissa annetaan ymmärtää, ettei Beatricen näköiset naiset ole in, mutta kummasti häneen rakastuu niin kreivi, prinssi kuin rikas liikemieskin. Näppärää!

1800-luvun tunnelmaa ei ollut. Henkilöt puhuivat ja ajattelivat täysin 2000-lukuisesti. Olkoonkin, että siellä oli nämä häijyt miehet, jotka vastustivat naisten kouluttautumista. Se sopinee aikakauteen jotenkin, mutta koko se asetelma tuntui väkisin romaaniin tungetulta sivujuonteelta.
Aikakauden tunnelman tavoittamiseen ei riitä, että kuvaa pukuja ja koruja (sitä tässä on paljon!), ja että paikasta toiseen liikutaan hevosvaunuilla. Henkilöt pitää saada käyttäytymään uskottavasti. Seth ja Beatrice rikkoivat normeja jatkuvasti eikä siitä oikein seurannut mitään. Välillä muistuteltiin vähän siitä, ettei nainen saisi liikkua vieraan miehen seurassa kahden, mutta sitten se taas unohtui.
Historiallisiin tapahtumiin viitattiin hyvin löyhästi. Jossakin sodassa Seth oli ollut ja siitä vähän traumoja saanut Beatricen hoivavietin herättämiseksi. En huomannut edes miljöiden vaihtumista. Ihan sama oltiinko Tukholmassa, maalla vai Ranskassa (tästä syystä en tägitä mitään maata, koska sillä ei yksinkertaisesti tuntunut olevan mitään merkitystä). Lumimyräkkä sattui pariin otteeseen ja toisella kertaa Seth pääsi leikkimään tosiritaria hakiessaan neidon pulasta mustan Hannibal-ratsunsa (äkäinen ori tietty) kanssa. Kuulostaa ihan hevostyttöaikojeni tekstiltä... Olin ala-asteikäinen.

Minun on vaikea keksiä tästä mitään hyvää. Tekstinä tämä oli ihan sujuvaa, joskin tosiaan toisteiset kohtaukset puuduttivat jo alle sadassa sivussa. Tämä olisi jäänyt hyvin hätäiseen kesken, ellen olisi pyytänyt tästä arvostelukappaletta.
Mutta puolikkaan pisteen tämä ansaitsee siitä, että tässä ei ole inhokkiklisettäni! Odotin sitä, sillä se olisi kruunannut tämän huonouden täydellisesti, mutta ei. Siitä siis kiitos.

Harmittaa kuulostaa näin kohtuuttoman tiukkasanaiselta. Näissä kohdin sitä miettii, että entä jos tämä olisi suomalaisen esikoiskirjailijan teos... Asettaisin ehkä sanani lempeämmin, mutta minun on oltava rehellinen lukukokemukseni kanssa. En nauttinut. Pätkääkään.
En tiedä kenelle tätä edes suosittelisin. Ehkä sellaiselle lukijalle, joka ei ole kiinnostunut esimerkiksi tämän kirjan historiallisesta miljööstä, vaan haluaa vain sen romantiikan, mutta ei kuitenkaan häiriinny raiskauserotiikasta.