Sivumäärä: 283
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Ensin tuli Ihmisen osa, sitten Jumalan sana ja nyt trilogian päättää Luonnon laki. Luonnon laki on vahvasti omaelämäkerrallinen romaani, vaikka päähenkilö ei olekaan Kari Hotakainen vaan auto-onnettomuuteen joutunut maalämpöyrittäjä Rautala. Teos kertoo Rautalan selviytymisestä sairaalan teho-osastolta aina kotiin saakka, jonne lopussa tuleekin yllätyskummipoika.
Täytyy myöntää, että Luonnon laki oli hienoinen pettymys. Hotakaista kohtaan on tietysti aina melkoiset odotukset ja trilogian kaksi aiempaa osaa ovat olleet aivan huippuja lukukokemuksia. Joten voi olla, että odotin vain liikoja ja siksi pettymys tuntuu suhteettoman suurelta.
Puitteet romaanissa ovat kohdillaan. Sairaalaympäristö on hyvin todentuntuinen, Rautalan vanhempien arki on kiinnostavaa ja luo taas yhden erilaisen näkökulman, tytär Mira vihreine aatteineen on oivallinen eikä edes liiallisella kärjistämisellä pilattu. Mutta kerrontatyyli ei nyt vain kolahtanut minuun, vaikka tyylivalinta onkin mielestäni perusteltu.
Tällä kertaa Hotakainen on valinnut hiukan tajunnanvirtamaisen tekniikan. Se sopii niin Rautalalle itselleen kuin hänen Väinö-isälleen. Se on uskottavaa, koska toinen on voimakkaan lääkityksen alainen ja toinen taas kuulolaitteen varassa oleva vanhuudenhöperö. Mutta se on myös tyyli, josta en tykkää. En saa sellaisesta kunnolla otetta enkä tolkkua. Herpaannun ja kiukustun.
Lisäksi välissä oli muutamia luvunomaisia pätkiä kursiivilla, joista en saanut otetta aluksi lainkaan. Niiden merkitys kyllä kirkastui loppua kohden, mutta olin jo niihin tympiintynyt. Ne kompastuttelivat lisää lukemistani. Siksi siis niin iso pettymys.
Sairaanhoitaja Laura nousi suosikkihenkilökseni. Ei vain siksi, että hän kuuntelee Megadethia, vaan siksi, että on vain niin mielettömän hyvä hahmo, josta olisin lukenut mieluusti lisää. Laura antoi aika hyvän kuvan yhdenlaisesta sairaanhoitajasta ja muistutti siitä, että sairaanhoitajakin on ihminen – ihminen, jolla on rajansa ja kestokykynsä.
Mutta pidin minä Rautalastakin. Rakastan sitä, kuinka Hotakaisen henkilöt ovat jotenkin niin aidon oloisia. Kuten Rautalakin. Hänen maalämpöyrittäjyytensä ei ole sujunut aivan puhtain paperein ja Luonnon lain yksi teema onkin pohdinta siitä, että ovatko ihan kaikki ansainneet lähes ilmaisen sairaanhoidon. Rautalasta ei tehdä vain kärsivää, putipuhtoista uhriressukkaa, joka on kaikensa antanut. Ehei... Ei Hotakainen mene niin helppoon – eikä anna lukijansakaan mennä.
Luonnon laki ei siis täyttänyt odotuksiani, mutta eihän se nyt tietenkään kelvotonkaan ole. Hotakaisen sanansäilä sivaltaa edelleen terävästi tajunnanvirran keskeltäkin. Teos vain ei osunut nyt minuun täysillä sillä tavoin kuin pari edeltäjäänsä. Sellaista sattuu. Aina ei voi voittaa. Se on yhdenlainen luonnon laki sekin.
Kommentit
Lähetä kommentti