Katja Kettu: Piippuhylly (2013) + lukupiiri

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 236
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: ilmaiskappale (toiselta bloggaajalta)

Helsingin kirjamessut päättyivät tänään. Minä tosin kotiuduin jo eilen ja messuraporttia on luvassa myöhemmin. Torstaina oli lukupiiri, jossa käsiteltiin Katja Ketun novellikokoelmaa Piippuhylly. Minun lisäkseni mukana edustamassa oli Helsingin yliopiston kirjallisuudenopiskelijoita (kollegoitani siis!) ja lukupiiri Orpana, kustantamon edustaja Lari Mäkelä ja muita lukijoita, jotka olivat piiriin ilmoittautuneet. Sekä tietysti Katja Kettu itse.

Suhtaudun hiukan ristiriitaisin tuntein siihen, että kirjailija on mukana lukupiirissä. Ja siksi lähdin tähän myös mukaan! Tämä oli hauskaa, mutta en tiedä tekisinkö tätä toiste.
Nimittäin ajattelen hiukan niin, että jos kirjailija itse on mukana, niin se hieman rajaa keskustelua – vaikka kukaan ei niin haluaisikaan. On aika korkea kynnys nostaa mitään kielteistä kirjasta esiin (jotakin josta ei pitänyt, jotain mitä olisi toivonut lisää/vähemmän tms.), kun kirjailija itse on paikalla. Huolimatta siitä, että kirjailija rohkaisee tähän – kuten Katja Kettu tekikin. Hänen olemuksensa oli sellainen, että kritiikkiä olisi hyvin voinut esittää.

Toisaalta ei se kuitenkaan aina näin mene. Salla bloggasi omasta kokemuksestaan lukupiirissä, joka käsitteli Kari Hotakaisen Luonnon lakia. Bloggauksen perusteella lukupiirissä oli esitetty kritiikkiäkin.
Tässä lukupiirissä ei oikein esitetty. Koin ainakin olevani ainoa, joka sanoi ääneen jotakin kielteistä. Sitä sitten siteerattiin Helsingin Sanomissakin.
Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa: joko kirja oli muiden mielestä niin hyvä, ettei kritisoitavaa ollut tai sitten osallistujat olivat vain kainoja.

Piippuhylly ei ollut toki huono. Se jätti minulle tunteen siitä, että Kätilö on luettava pian. Lukupiirissä Kätilöön jo siksikin, että tässä teoksessa seikkailee samoja henkilöitä. Kätilön lukemattomuus ei kuitenkaan haitannut lainkaan.

verrattiinkin tätä paljon

En kuitenkaan täysin ihastunut ja vaikuttunut Piippuhyllystä. Olin jo Kätilöstä lukemieni arvioiden perusteella osannut varautua roisiuteen enkä edes pidä itseäni kovin herkkän siveänä kielen suhteen. Silti se roisius pääsi vähän yllättämään niin tapahtumien kuin kielen tasollakin. Esimerkiksi novellissa Orjalaiva prinsessa Kwelelen ja hänen palvelijansa nuolemisleikki oli jotenkin liikaa. Samoin Lapinkoira -novellin panokohtaukset. Eivät ne yksittäisenä, mutta lähes joka novellissa on jotakin vastaavaa (Kristalliyössä ei tainnut olla).
Kaikki eivät jakaneet tuntemuksiani ja selvähän se.

Yllätyksekseni myös moni novelli sijoittui toisen maailmansodan aikoihin ja liipaten tietysti sen tapahtumia. Minulla vain alkaa olla sitä sotaa ja aikakautta kiintiö jo täynnä. Ähky on iskenyt. Ymmärrän toki, miksi siitä kirjoitetaan niin paljon, mutta en vain itse enää jaksaisi lukea niitä juttuja.

Pidin kuitenkin (roisiudesta huolimatta) Katja Ketun kielestä paljon. Sanoinkin lukupiirissä, että suosikki-ilmaisuni oli 'tuulenujeltama hyppymulkku'. Rikas kieli tuntui aidolta ja luontevalta, ei väen väkisin keksityltä ja mukaan ympätyltä.
Lapinkoirassakin, lempinovellini tässä siis, oli tosiaan roisiutta, rosoisuutta ja rumuutta – mutta myös rakkautta, kauneutta ja hyvin latautunut tunnelma.

Pidin myös piipputematiikasta paljon. Se oli hyvä ajatus ja jotenkin kuuluu leppoisaan kerrontaan. Tarinat ovat aivan muuta kuin leppoisia iltasatuja, mutta voin kuvitella ne kerrottavan piippua hitaasti samalla poltellen.

Suosittelen Piippuhyllyä erityisesti niille, jotka pitävät sellaisista novellikokoelmista, joissa on erinomainen kehystarina. Niille, jotka kestävät samoissa kansissa rumuutta ja kauneutta. Niille, jotka eivät ole lukeneet Kätilöä.

Piippuhylly on päätynyt myös Sallan lukupäiväkirjaan ja Notko, se lukeva peikko -blogiin.