Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 550
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale
En taida olla ainoa, jolle Sielut kulkevat sateessa on kenties syksyn odotetuin romaani. Siinä se nyt on! Kauniina ja paksuna. Upeasta ja niin osuvasta kansikuvituksesta vastaa Jussi Karjalainen.
Takakannessa sanotaan: Romaani ihmisistä ja jumalista, mahdottomista totuuksista sekä Juditista, joka lapsena uskoi koko sielullaan.
Paljon sitä osuvammin ja tiiviimmin ei voisi sanoa tästä romaanista, joka on niin polveileva ja monitahoinen.
Sivumäärä: 550
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale
En taida olla ainoa, jolle Sielut kulkevat sateessa on kenties syksyn odotetuin romaani. Siinä se nyt on! Kauniina ja paksuna. Upeasta ja niin osuvasta kansikuvituksesta vastaa Jussi Karjalainen.
Takakannessa sanotaan: Romaani ihmisistä ja jumalista, mahdottomista totuuksista sekä Juditista, joka lapsena uskoi koko sielullaan.
Paljon sitä osuvammin ja tiiviimmin ei voisi sanoa tästä romaanista, joka on niin polveileva ja monitahoinen.
Judit on elämäänsä ja homeongelmiin turhautunut jyväskyläläinen sairaanhoitaja. Avioliitto on väljähtynyt, välit tyttäreen ovat etäiset ja lapsuudenystävä Marttakin on mennyt Helsinkiin uraa luomaan. Lopulta Judit pakkaa tavaransa ja lähtee myös Helsinkiin, sillä se on portti maailmalle. Portti tulee avautuneeksi myös uskon kysymyksiin. Elämän ja kuoleman rajoille – ja jonnekin niiden välimaastoon, jossa sataa aina.
Juditin tehtävänä on pelastaa kuolemansairas lapsi, Mauri, joka on kiintynyt kummitätiinsä liiankin kanssa. Tehtävä vaatii sairaanhoitajaa ryhtymään myös vakoojaksi. Ateismin kuningas Leo Moreau tietää vastaukset perimmäisiin kysymyksiin.
Teos avaa taivaan pelottavat portit, mutta ei asetu kenenkään puolelle eikä vastaan. Judit, Moreau ja Mauri kokevat kosmisen seikkailun, jonka panoksena on sielu.
Aloitan ihasteluni nimistöstä, jota tulkitsin ihan mielivaltaisesti. En siis tiedä onko kirjailija ajatellut näitä nimiä lainkaan samalla tavoin. Judit on tietysti raamatullinen nimi; pelastaja. Leo Moreaun nimen kytkin tietysti välittömästi H. G. Wellsin tieteisromaaniin Tohtori Moreaun saari. Moreaun nimiyhtäiläisyys romaanin Maurin kanssa ei ole taatusti sattumaa. Maurin äidin nimi, Martta, on myös omalla tapaa merkityksellinen. Eikä vähiten siksi, että hän oli kaikkea muuta kuin marttamainen.
Minulle lukijana (ja kirjoittajana) nimet ovat aina tärkeitä ja ilahdun aina tavattomasti, kun huomaan nimien merkityksellisyyden. En sano, että joka nimellä pitäisi olla jokin aivan erityinen merkitys. Mutta nautin siitä kun niin on ja vielä älyänkin sen – tai ainakin olen älyävinäni...
Jääskeläinen on myös valinnut haastavan aiheen; uskonto vs. ateismi. Tasapainottelu toimii erinomaisesti. Teos ei anna vastauksia siihen, kumpi olisi yhtään sen oikeammin. Jääskeläinen ei onnistu kuulostamaan tekopyhältäkään, kuten joskus käy jos vältetään ottamasta mihinkään kantaa.
Sielut kulkevat sateessa sai kuitenkin minut miettimään paljon uskontojen ja uskon merkitystä ihmisille. Kaikki kolme päähenkilöä; Judit, Moreau ja Mauri, antavat kukin vuorollaan erinomaisia näkökulmia. Tosin tuossa romaanin keskivaiheilla alkoi olla minun makuuni vähän liikaa filosofista vatulointia, jota olisi voinut tiivistääkin.
Jonkinlaiset kieroutuneet ihmissuhteet tuntuvat muodostuvan Jääskeläisen tavaramerkiksi. Se on siitä vinkeä juttu, että se tekee mukavan yllätysmomentin. Ikinä ei voi tietää mitä käy seuraavaksi ja kenestä paljastuu mitäkin. Nautin kovasti Moreaun, Maurin ja Juditin suhteiden muodostumisesta. Myös Juditin ja Martan välit tuntuvat jotenkin hyvin kieroutuneilta, sairailta... Mutta silti niin uskottavilta! En tiedä kertooko se enemmän minusta vai tekstistä...
Omanlaisistaan henkilöhahmoista on nostettava esiin vielä Lukija ja Kirjailija (jälkimmäistä ei nimetä Kirjailijaksi, nimitys on omani).
Sielut kulkevat sateessa on romaani, josta on vaikea kirjoittaa enempää paljastamatta oleellisuuksia. Lukukokemuksena tämä ei ylitä suosikkiani, Harjukaupungin salakäytäviä, mutta sillä onkin omanlaisensa asema tajuntani räjäyttämisessä.
Minusta tuntuu, että olen höpöttänyt tästä paljon, mutta en varsinaisesti sanonut yhtään mitään. Jääskeläisen romaanien lukemisen jälkeen on aina vähän sellainen sekava olo. Tekisi mieli sanoa vaikka mitä, mutta kun kaikki sanat koittavat tulla suusta ulos yhtä aikaa (koska kaikki täytyy selittää kerralla, jotta osaset voisi ymmärtää) niin tuloksenahan on ihan käsittämätöntä mokellusta.
Minusta tuntuu, että olen höpöttänyt tästä paljon, mutta en varsinaisesti sanonut yhtään mitään. Jääskeläisen romaanien lukemisen jälkeen on aina vähän sellainen sekava olo. Tekisi mieli sanoa vaikka mitä, mutta kun kaikki sanat koittavat tulla suusta ulos yhtä aikaa (koska kaikki täytyy selittää kerralla, jotta osaset voisi ymmärtää) niin tuloksenahan on ihan käsittämätöntä mokellusta.
Tämä täytyy kokea itse, jotta sen voi ymmärtää.
(Teos on muuten omistettu kirjabloggaajille. Se oli kauniisti tehty ja sai vienon punan kohoamaan poskilleni. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lukemiseeni ja arviooni mitenkään. Ei sillä että kukaan olisi niin odottanutkaan. Kunhan hölisen. Näettekö? Just näin nämä Jääskeläisen jutut toimivat. Käsittämätöntä mokellusta...)
(Teos on muuten omistettu kirjabloggaajille. Se oli kauniisti tehty ja sai vienon punan kohoamaan poskilleni. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lukemiseeni ja arviooni mitenkään. Ei sillä että kukaan olisi niin odottanutkaan. Kunhan hölisen. Näettekö? Just näin nämä Jääskeläisen jutut toimivat. Käsittämätöntä mokellusta...)
Kommentit
Lähetä kommentti