Kathryn Stockett: Piiat (2009 / 2010)

The Help
Suomennos: Laura Beck
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 611 (pokkari)
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Piiat on romaani, jolla oli aivan loistavat mahdollisuudet epäonnistua minun silmissäni. Vaikka aikanaan ostinkin tämän kioskilta kaikkien kehujen jälkeen, kaihdoin tämän lukemista silti. Tämän oli pakko olla huono kuitenkin. Teoksen piirteet ja aiheet suorastaan huutavat sitä! Karut naiskohtalot, bestseller ja sitten vielä filmatisoitukin. Ja olevinana hauskakin. Eijeijei... (Ja miksi pirussa menin tämän ostamaan?)

Romaani kertoo 1960-luvun Amerikasta ja mustien asemasta. Teos on vahvasti naisnäkökulmainen. Se kertoo mustien naisten kotiapulaisena olosta valkoisten rouvien kodeissa. Piiat kertoo valkoisesta Skeeter-nimisestä naisesta, jonka perheen kotiapulainen on kadonnut sillä aikaa kun Skeeter on ollut opiskelemassa. Constantinen kohtaloa selvitellessään Skeeter ryhtyy hurjaan hankkeeseen: hän kerää kotiapulaisten rehellisiä tarinoita ja aikoo julkaista ne.

So American -haasteeni on lojunut syyllistävänä blogini yläkulmassa ja nyt sain tartutuksi tähän. Luetaan nyt sitten, tuhisin. Suhtaudun hyvin epäluuloisesti tällaisiin naisten karuihin kohtaloihin. En siksi, että pitäisin niitä valheellisina tai arvottomina. Vaan siksi, että ne ovat usein hiton huonosti kirjoitettuja. Täynnä mustavalkoista vastakkainasettelua, ohuita henkilöhahmoja, sosiaalipornoa ja ylidramatisoitua kauhistelua. Samaan aikaan jotkut niistä ovat kuitenkin aivan hillittömässä suosiossa ja keräävät kiittäviä arvioita niin kriitikoilta kuin tavislukijoiltakin. Tuhat loistavaa aurinkoa on yksi megainhokeistani ja malliesimerkeistäni tällä saralla.

Piiat siis löi ällikällä. Skeeter, Aibileen ja Minny olivat aivan mahtavia persoonia – eikä ohuudesta ollut tietoakaan. Ylipäätään kaikissa romaanin henkilöissä ihastutti niiden monipuolisuus ja aitous. Jokaisesta löytyi niin hyvää kuin pahaakin, ja nekin asiat oli kuitenkin esitetty siten, ettei henkilöitä oikein voinut tuomita mistään. Jokainen teki sen, mitä persoonallisuus antoi odottaa, oli muuten vain tehtävä tai minkä hahmo vilpittömästi koki olevan oikein.
Tarina kulkee näiden kolmen hahmon kautta ansiokkaasti. Jokainen tuo hiukan eri näkökulmaa, mutta silti Piiat ei tarvo siinä asioiden moneen kertaan kertomisen suossa. Silti puoli pistettä rokottuu hienoisesta venyttämisestä, jonka koin paikka paikoin turhanaikaiseksi.

1960-luvulla Amerikassa rotuerottelu oli täydessä kukoistuksessaan. Martin Luther Kingillä on unelma ja Kennedy ammuttiin. Piiat-romaanin Hilly Holbrook, Naisyhdistyksen vaikutusvaltainen puheenjohtaja, keksii tärkeän aloitteen: mustille on saatava omat wc:t. Hän on vilpitön; ihan bakteerisyistä. Katsokaas kun mustilla on eri sairauksia kuin valkoisilla, ja koska mustat ovat vähän hömelömpiä eivätkä ymmärrä kunnolla hygienian päälle, niin... Ja tästä kaikki lähtee Jacksonin pienessä kaupungissa, Mississipissä.

Piiat kertoo ansiokkaasti hyvin monesta asiasta. Poliittisesta ilmapiiristä, mustien ja valkoisten väleistä, valkoisten naisten keskinäisestä asemataistelusta, salaisista ystävyyssuhteista, seurustelukulttuurista, keittiön kikkakuutosista, lastenkasvatuksesta... Piiat on hurjan monipuolinen romaani! Ja silti niin kevyt. Se on oikeasti hauska. Kaiken hauskuuden loppuhuipentuma on se, minkä Tosi Kamalan Asian Minny teki...
Hauskuudestaan ja keveydestään huolimatta se kantaa raskaan asiansa vakavasti. Se ei tee pilaa rotusorrosta eikä lyö vitsiksi koko juttua. Todellinen taidonnäyte!

Suosittelen lämpimästi tätä ihan kaikille. Kannustan erityisesti myös miehiä tarttumaan tähän, vaikka lähtökohdat eivät kuulostaisikaan houkuttelevilta. Naisnäkökulma on vahva, mutta siitä voi vaikka oppia jotakin uutta.

Piiat on luettu lukuisissa kirjablogeissa, ainakin näissä:
Sabinan knalli
Lukuisa
Luettua
Täällä toisen tähden alla
Kannesta kanteen
Amman lukuhetki
Kirjoihin kadonnut
Le Masque Rouge
Järjellä ja tunteella
Oota, mä luen tän eka loppuun
Kirjaston kummitus

Kommentit

  1. Mahtavaa! Minullakin tämä on keikkunut hyllyssä vähän sellaisella nojoo luen jossain vaiheessa vaikka onhan tätä kaikki kehunut -fiiliksellä. Nyt voisin ottaa vaikka joulukirjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii varmasti hyvin jouluun kaikessa hyväntuulisuudessaan :)

      Poista
  2. Ihan samoista ennakkoluuloista kärsin kun sinäkin (yleensäkin tuon mainitsemasi aihepiirin edessä, ja tunnen jopa vähän huonoa omaatuntoa siitä), mutta niin vain kirja vei mennessään. Muistan vieläkin sen järkyttävän lumisen maaliskuun päivän, kun luin kirjaa ahmien ja olin onnellinen, ettei tarvitse lähteä ulos ja keskeyttää kirjan lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin poden välillä huonoa omatuntoa ennakkoluuloistani. Jotenkin sitä ajattelee, että etenkin naisena minulla olisi velvollisuus kiinnostua noista kohtaloista eikä vain ummistaa silmiäni. Mutta sitten muistutan itseänikin, että kyse ei ole silmien ummistamisesta, vaan siitä etten halua tuhlata aikaani huonosti kirjoitettuihin kirjoihin. Luen aiheesta mielelläni esim. hyviä artikkeleita, mutta kun romaanit ovat tosi usein seillaista Seiskapäivää-tasoa...

      Poista
  3. Minulle Piiat oli pieni pettymys. Aiheesta olisi saanut niin paljon väkevämmänkin kirjan aikaiseksi. Henkilöhahmotkin olivat minun makuuni aika mustavalkoisia ja kliseisiä. Odotin ennakkoon kirjalta paljon ja ehkä juuri siksi hieman petyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat ennakko-odotukset ovat tuosta syystä kovin inhoja, mutta mahdottomia hallita.

      Poista
  4. Huippua, että pidit! :) Minä luin tämän ennen blogiaikaa, täysin vailla ennakko-odotuksia ja rakastin tätä <3 Allekirjoitan kaiken sanomasi, paitsi venytystä en :) Elokuva oli ihan ok, mutta ei yhtä moniulotteinen, kuin kirja.

    VastaaPoista
  5. Minullakin on odotellut tämä hyllyssä, eikä ole ollut mitään mielenkiintoa sen lukemiseen. Tämä teksi sai kuitenkin aikaan sen, että taidankin napata sen luettavakseni mahdollissimman pian, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  6. Elokuva on vielä katsomatta. Kirjan luin ystävän suosittelusta, sillä olin ennakkoluuloinen. Jotenkin kirjan nimi oli jo niin vastenmielinen, että olin päättänyt olla lukematta. Lukeminen kuitenkin kannatti ja ihastuin kirjaan tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kirjan nimi vähän tökki. Loppujen lopuksi se sopi kirjaan, mutta aluksi se kyllä tökki.

      Poista
    2. Englanninkielinen nimi The Help on parempi, monipuolisempi kuin Piiat. Luin ensin kirjan englanniksi ja epäilin, että mitenkäs se etelävaltioitten murre on saatu suomennettua, mutta kyllä suomennos oli myös ihan hyvä. Ja elokuvakin oli hyvä! Harvoin kokee niin maittavaa vahingoniloa kuin Tosi Kamalan yhteydessä!

      Poista
    3. Älä muuta sano! Se vahingonilo oli hykerryttävää :D

      Poista
  7. Heh hauska lukea arviosi tästä. Minä jätin kirjan kauppaan alhaisesta hinnasta huolimatta, kun ajattelin, etten voisi tykätä. Yksi suurimmista ennakkoluulojeni syistä oli "hauskuus". Olen liiaksikin viehtynyt synkkiin ja mustiin kirjoihin ja karvani nousevat pystyyn, kun joku kehuu kirjaa hauskaksi. Ellei se sitten ole oikeasti oikealla tavalla hauska (hah!). No mutta ehkä tämän uskaltaisi sittenkin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä rohkaisisin tarttumaan tähän. Tämän hauskuus ei minusta ollut sellaista väkisin väännettyä eikä se oleellisin pointti kirjassa ylipäätään. Tämä ei ole komediaa, vaan draama, jossa on mukana vähän komiikkaa.

      Poista
  8. Olipa kiva, että pidit tästä! Minä pidän ylipäänsäkin 50-60-luvuille jenkkilään sijoittuvista kirjoista. Tämä ei ole paras aihetta käsittelevä kirja, mutta todella hyvä se on. Ja olen samaa mieltä kanssasi, henkilöt ovat vahvoja ja toimissaan uskottavia, jopa Siinä Kamalassa Asiassa, monen hahmon kohdalla se ei olisi tuntunut uskottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :D En oikein osaa kuvitella sitä muille kuin juuri Minnylle :D

      Poista
  9. Piiat on ihana! Luin sen viime talvena, ja pidin kovasti. Vieläkin tulevat ne mainiot naiset mieleen selkeänä. Ja kirja jotenkin sykähti syvemmälle minuun vasta muutama päivä lukemisen jälkeen, se kestää aikaa, sitä ei unohda. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tämä on harvinaisen pitkävaikutteinen romaani noin viihderomaaniksi :)

      Poista
  10. Piiat oli minullekin positiivinen yllätys. Ennakkoluuloni olivat aivan samaa tasoa kuin sinullakin, mutta kun tämä tuli lukupiirikirjaksi, niin pakkohan tähän oli tarttua. ja kyllä pidin valtavasti.

    Tuhat loistavaa aurinkoa on minunkin inhokkini... Aivan puistattaa vieläkin. Selviytymistarinoiden alleviivaavaa tyyliä en yleensä kestä ollenkaan, mutta tämä oli taitavasti kirjoitettu ja koskettavakin. Elokuvaversio oli sitten pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää suhtautua tuohon elokuvaan näemmä vähän varauksellisemmin...

      Poista

Lähetä kommentti