Suomennos: Einari Aaltonen
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 371
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Rob Zombie on minulle tuttu lähinnä musiikkona. En mikään suuren luokan fanityttö ole, mutta Hellbilly Deluxe -albumi kököttää levyhyllyssäni ja kyllä se aina toisinaan soikin. Niinpä kauhukirjallisuudesta, noituudesta ja Rob Zombiesta innostuneena tartuin Salemin kiroukseen.
En odottanut maailmanluokan kirjallisuutta, mutta enpä kyllä näin surkeaakaan lopputulosta. Kirjoittajakaveriksi tähän on merkitty B. K. Evenson (Brian Evenson), palkittu kirjailija, sanoo sisäsivu. Jaa-a. Tähän se ei kyllä auttanut.
Salemin kirous kertoo noitaoikeudenkäynnin kostosta. 1600-luvun lopulla tuomitut naiset palaavat Salemin kylään kostamaan tuomionsa. Tapahtumien keskiössä on Heidi; ex-narkkari (Miksi kirjallisuuden rock/metalli/gootti -tytöt ovat aina joko narkkareita tai insestistä kärsineitä? Tuli mieleen Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia tässä kohdin.) ja nykyisin kuivilla oleva radio-dj. Tapahtuu pari murhaa, sekoamisia, näkyjä, unia... Siis kaikenlaisia kliseitä. Verta lentää oikein huolella.
Ehkä suomentajakin on kyllästynyt 'veri'-sanan viljelyyn, sillä vaihtelun vuoksi puhutaan joskus hurmeesta. Se ei kyllä sovi kokonaiskieleen ollenkaan, vaan tökkäsi silmään pahemman kerran. Romaanin kieli on hyvin puhekielimäistä ja vitukasta. Se olisi ehkä toiminut paremmin, jos kerronta olisi ollut minämuotoista. Nyt kertoja oli kaikkitietävä, mutta näkökulmahenkilöt vaihtelivat.
Tarinan idea on minusta hyvä, mutta kun se toteutus tökkii pahemman kerran. Tässä on tosiaan paljon kauhukirjallisuuden kliseitä; unia, pimeitä huoneita, verta, vanha viisas mies, kolme pahiseukkoa ja suolenpätkiä, näkyjä... Noitarituaalit olivat koomisia takaperin luettuine Isä meidän -rukouksineen. Puhdasta saatananpalvontaa siis, joka tosin oli sotkettu satanismiin. En tiedä onko moka suomentajan vai onko se ollut alkuperäisessäkin tekstissä. Satanismi (satanism) on eri asia kuin saatananpalvonta (devil worship). Englannin kielessä ero on tosin häilyvämpi.
Salemin kirous enemmän siis tympi kuin pelotti. Mitään jännittämistä tässä ei ollut. Teoksen rakenne ja kerronta on hyvin elokuvamaista ja ilmeisesti Zombien elokuvaan tämä pohjautuukin. Kuvailu tuntuu paikoin olevan napattu suoraan elokuvakäsiksestä (huomatkaa myös hän-viljely...):
Peto keskeytti hetkeksi ja tarkasteli kädenjälkeään peilistä. Sitten se hymyili. Varovaisesti se puhkaisi saksien kärjillä reiät poikkiviivan molemmin puolin. Maisien rinta oli nyt verestä liukas, mutta hurmehunnusta huolimatta symboli näkyi, sen ääriviivat olivat tummat ja erottuvat. Hän katsoi, kuinka hänen suunsa mutristui ja vääntyi jälleen hymyyn.
"Kuulut nyt Herroille", peto kuiskasi hänen äänellään, hänen suullaan hänen kuvajaiselleen. Tai ehkä kuvajainen kuiskasi hänelle.
"Maisie, missä olet?" hän kuuli Jarretin huikkaavan toisesta huoneesta. "Tuletko sinä sieltä vai et?"
Hän kuuli pedon sisällään höristävän korviaan. Se oli unohtanut Jarretin, mutta nyt kun sitä oli muistutettu, se huomasi olevansa nälkäinen. Se nuolaisi hänen huuliaan.
"Olen tulossa, kulta", hän huikkasi takaisin. Tai peto hänen sisällään huikkasi.
Mutta hänen äänessään oli jotain kummallista, peto käytti sitä oudolla tavalla. Se oli liian matala ja jotenkin vääränlainen. Jarret huomasi sen.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi. Mutta Maisie ei vastannut. Sen sijaan hän näpsäytti saksien terät yhteen, tarttui tiukasti niiden kädensijaan ja palasi makuuhuoneeseen.
(s. 171)
Hohhohoijaa. Ei liene vaikea arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Salemin kirous ei yllätä, mutta loppuratkaisusta on kyllä vähän annettava plussaa.
Tämä voinee siis toimia leffana paremmin kuin kirjana. Tosin mikäli IMDB:n pisteytykseen on uskominen, ei leffakaan häävi ole.
Nopeastihan Salemin kirous tuli luettua, mutta kesken olisi jäänyt, jos ei olisi ollut arvostelukappale. Ei vaan olisi jaksanut. En oikein osaa edes suositella tätä kenellekään. Ehkä kauhukirja-ahmatille, joka ei millään keksi mitään luettavaa ja kirjastossakin on tarjolla vain harlekiiniromaaneja? Hmm... Ehkä siltikin ottaisin vaikka tirsat sellaisessa tilanteessa.
Voi hän sentään ;) Minä mietin kustantajan kuvastoa selatessani, että pyytäisin tämän arvostelukappaleena, mutta en sitten tullut pyytäneeksi. Kieltämättä kirja kiinnostaa vieläkin vaikka se ei sinua kovin vakuuttanutkaan ja vaikka tuo valitsemasi sitaatti hieman kliseiseltä kuulostaakin.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan, miten tää suhun uppoaa :)
PoistaAlkuasetelma periaatteessa vaikuttaa kiinnostavalta, mutta joo. Noin muuten en kyllä nyt ihan vakuuttunut. Siteeraamasi pätkä vaikuttaa hieman sekavalta, mutta voinee johtua siitäkin kun on irrallaan. Ei ehkä ihan minun juttu, vaikka kauhu kyllä kiinnostaa, samoin suolenpätkät. Mutta niin, taidanpa jättää väliin.
VastaaPoistaJuu. Sekavuus voi kyllä tosiaan johtua siitä, että kohtaus on irrallaan. Kyseisessä kohtauksessa demoni on mennyt Maisieen. Jarret on hänen poikaystävänsä. Maisie on kylpyhuoneessa ja demoni hänessä on viillellyt kannessakin näkyvän symbolin Maisien rintakehään.
PoistaMinäkään en tästä oikein pitänyt. Paikoitellen tapahtumat menivät niin sekaviksi ja omituisiksi, että sain todella taistella pysyäkseni kärryillä. Harmi, että mielenkiintoisesta ideasta on onnistuttu tekemään vain jotain näin surkeaa. :(
VastaaPoistaKävinkin lukemassa arviosi. Aika pitkälle samoja ajatuksia...
PoistaMinua ei tämä kirja sinänsä aihepiiriltään kauheasti innosta, ja lukiessa arvioita mielessä herää yleisluonteisesti imetystä miksi jotkut kirjat valitaan käännettäviksi, jopa todella nopealla aikataululla, kun taas toiset jäävät huomion ulkopuolelle. Tämänkin kirjan sijalle olisi lajityypistä löytynyt varmastikin laadukkaampaa kirjallisuutta. Mutta kaipa se sitten tuo Rob Zombie sopii myy nimellään tarpeeksi ja sopii kustantamon imagoon, oli kirja sitten kirjallisilta ansioiltaan vaikka... heikohkoa. Tässäpä tämän perjantain hienovarainen kritiikkipläjäys meikältä :)
VastaaPoistaJa sitten pahoittelen tuota imetystä, tarkistin kyllä tekstin ennen julkaise-nappulan painamista. Se on tämä perjantai... Oikea sana on ihmetys.
PoistaKääntäjänä sitä yrittää tehdä parhaansa työstettävän materiaalin pohjalta. Ylätyylisen ja vanhahtavan hurmeen käyttö veren rinnalla linkittää nykyhetken tapahtumia Salemin noitamenneisyyteen (alkuteksti vihjailee yhteyteen tavalla, jonka suora siirtäminen suomeen olisi vaikuttanut vielä tönkömmältä kuin hurme - ja hurmeen tönkköys on makuasia). Satanismi esiintyy romaanissa kahdessa kohdassa "satanistirokkarien" (alkutekstissä satanist rockers) muodossa. Selitykseksi voisi ajatella, että henkilöt, jotka rokkareista puhuvat, eivät tiedä eroa satanismin ja saatananpalvonnan välillä. Sitä, tietääkö kirjailija eron näiden käsitteiden välillä, ei voi tämän perusteella päätellä. Kääntäjä on alisteinen sille, mitä kirjailija kirjoittaa, ja kirjailijoiden "virheiden" (tahallisten, tahattomien?) korjaamista tulee harkita tarkkaan jokaisessa yksittäisessä tapauksessa.
VastaaPoistaHei! Ja kiitos kommentista. Kääntäjä yrittää aina varmasti parhaansa. Tässäkin on varmasti ollut myös tiukka aikataulu.
PoistaKirjassa ei itseasiassa puhuta satanistirokkareista sillä sanalla.
Lainaus sivulta 79:
"Hän vilkaisi vaivihkaa kahta yhtyeen jäsentä. Molemmat lukivat edelleen lehtiään ja odottivat rauhallisina. 'Norjalaisia, luulisin. Norjalaisia satanisteja.' Hän jäi taas kuuntelemaan. 'Jossain Venäjän naapurissa tai jotain. Googlaan sen.' "
Jos siis alkuperäisessä tekstissä on ollut satanist rockers, niin sen olisi voinut laittaa tuohonkin; "Norjalaisia satanistirokkareita".
Mutta tosiaan ei voi tietää, että tiesikö kirjailija eroa. Olettaisin, että tietää, mutta oletushan ei ole tietoa ;) Ja englannissahan satanist / satanism voi viitata sekä satanismiin että saatananpalvontaan (usein silloin muodossa theistic satanism).
Ja kirjailijan mokaa ei kääntäjä oikein voi korjata, tai se tosiaan pitää harkita tarkkaan.
Hurmeen tönkköys on tosiaan makuasia, se on totta. Kiinnostava pointti tuo noitamenneisyyteen tekstillä viittaaminen! Suomen 'hurme' olisi minusta vaatinut ympärilleen runollisempaa kieltä ylipäätään (makuasia siis sekin), mutta jos ei alkuperäisessä sellaista ollut, niin eihän kääntäjä voi sitä siihen taikoakaan. Kulttuurisidonnaiset käännökset aiheuttavat taatusti harmaita hiuksia!
En tahdo vähätellä kääntäjien työtä ylipäätään. Se on todella arvokasta ja kääntäjät ovat tänä päivänä lujilla. Mutta olen huomannut yleisestikin ottaen käännösten tason laskemisen, ehkä juuri kiireestä johtuen. Ja siksi käännös (hyvässä ja pahassa) kiinnittää nykyään enemmän huomiota lukiessa.