Tuire Kaimio: Pennun kasvatus (2002)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 272
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Monelle varmasti Tuire Kaimio on tuttu nimi. Liekö Suomen kuuluisin eläinkouluttaja? Nimen luotettavuudesta vakuuttuneena tartuin tähän opukseen divarissa. Ja en minä tätä ihan ilman syytä lue. Perheenlisäystä on vielä tulossa, mutta siitä lisää vielä myöhemmin.

On ehkä jokseenkin koomista, että en ole lukenut ainuttakaan lastenkasvatusopasta. En oikein usko sellaisiin. En sano, että ne ovat pahasta tai ettäkö niitä ei saisi lukea. Mutta jotenkin suhtaudun niihin nihkeämmin. Ja ainakin näin yhden lapsen perusteella uskallan sanoa, että hyvin menee, vaikkei opuksiin ole aikaansa laittanut.
Ei koirankasvatusoppaatkaan ole mitään autuaaksi tekeviä, mutta koen ne omalla kohdallani silti tarpeellisempina – ja kiinnostavimpina. Olen siis viimeiset kymmenen vuotta ollut koiraton, mutta sitä ennen koirat ovat kuuluneet vahvasti elämääni lapsesta saakka. Joten aivan kuutamolla en ole ollut alunperinkään, mutta silti sain tästä irti paljon.

Pennun kasvatus on hyvin rautalankainen, selkeä ja täysin aloittelijallekin sopiva opus. Se jakautuu viiteen eri osa-alueeseen: Pentua odotellessa, Pentu asettuu taloksi, Myöhäinen leimautumisvaihe 8-12 viikkoa, Koiran lapsuusikä 3-6 kuukautta ja Murrosikä.
Osa-alueet ovat selkeät, mutta niiden sisältö on kovin epätasainen. Jakotapa on hieman ongelmallinen. Esim. tervehtimisharjoitus ei ole kokonaisuudessaan missään, vaan jakautuu eri ikävaiheisiin sopivaksi. Se tekee lukemisesta vähän sekavaa ja varovasti kiistän myös ikäjaksottamisen sopivuuden koirakohtaisesti.
Jotkut kappaleet olisivat sopineet paremmin kirjan alkuun. Esimerkiksi "Koiran lapsuusikä" osa-alueessa on kappale "Miten koira oppii?". Sisältö on hyvin mielenkiintoinen, mutta se olisi ollut hyvä lukea ihan aluksi.

Opetus ja harjoituksia koskevat ohjeet ovat hyvin selkeät. En tietenkään ole samanlainen asiantuntija kuin Kaimio, mutta ne tuntuivat myös kovin pitkiltä ja hitailta. Omien koirieni kanssa aiemmin en ole noin pitkän kaavan mukaan opetellut esim. yksinoloa, eikä silti sen kanssa ole ollut pulmia. Pennun kasvatus -teoksessa yksinoloharjoitus koostuu yhdeksästä kohdasta. Aloitetaan siitä, että laitetaan pentu aitaukseen/portin taa hetkeksi, otetaan pois. Sitten taas pidemmäksi hetkeksi ja otetaan pois. Sitten seuraavissa harjoituksissa ollaan pennun näkösällä esim. kirjaa lukien tai muuta rauhallista tehden. Sitten seuraavaksi taas voidaan tehdä jo jotain askareita. Kun nämä hoituu, niin hiljalleen käydään poissa pennun näköpiiristä jne. Sitten harjoitellaan ulkovaatteiden + kenkien pukemista pennun nähden. Ensin vain puetaan, sitten riisutaan. Sitten puetaan, pidetään hetki, riisutaan. Sitten käydään ulkona ihan pikaisesti jne.
Olen itse vain tylysti aloittanut suoraan pennun jättämisestä yksin. Aluksi ihan muutamia sekunteja, sitten minuutteja, puoli tuntia, pari tuntia jne. En sano, että oma tapani on ainoa oikea. Eikä sano Kaimiokaan. Mielestäni Kaimion ohje on siinä mielessä omaa tapaani parempi, että a) se sopii herkälle ja arallekin pennulle hyvin, ja b) sillä ei taatusti onnistu pilaamaan koiraa. Ylipäätään Kaimion ohjeet ovat sellaisia pomminvarmoja ohjeita epävarmalle koiranomistajalle. Ja hyvä niin. Varjopuolena on se, että se saa pennunkasvattamisen kuulostamaan ehkä tarpeettomankin hankalalta.

Erityisen vahvoilla Kaimio on selittäessään koirien käyttäytymisjuttuja yleisemminkin. Todella kiinnostavaa ja avartavaa! Minulla onkin lukuohjelmassa pian Kaimion toinen koira-aiheinen teos Koirien käyttäytyminen, jossa asiaan perehdytään laajemmin.
Toinen vahvuus on harjoitusleikit. Niistä sai paljon kivoja ideoita, mitä touhuta pennun kanssa. Esim. Jäljestysleikki ja Avaimet hukassa? -harjoitukset voivat joskus tulla ihan todelliseen tarpeeseen!

Pienoisesta kritiikistäni huolimatta suosittelen tätä lämpimästi uusille pennunomistajille. Pidempään koirien kanssa touhunneille tämä voi olla turhankin perusasiaa, mutta toisaalta ainakin harjoitukset kannattaa lukea ihan inspiraatioksi.