Suomennos: Einari Aaltonen
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 507 (e-kirja)
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Minun ei oikeastaan pitänyt tarttua tähän. En oikein pidä dystopiajutuista post-apokalyptisessa hengessä. Liikaa tekniikkaa minun makuuni. Ja jotenkin... Nääh. Jengi siis elää jossakin järkyttävän isossa siilossa ja sit ne kumminkin sekoaa ja kaikki tappaa toisensa. Kivakiva ja onpa taas hieno idea.
En oikeastaan vieläkään tiedä miksi tartuin Siiloon. Facebookissa mainittiin, että tarina tuo hiukan mieleen Fallout-pelin. Tiedän kyllä mikä peli on Fallout, mutta en ole juurikaan kiinnostunut siitä. Puoliskoni pelaa sitä kyllä paljon, mutta minä olen enemmän Skyrim-koukussa (sama peliyhtiö takana molemmissa). Saatan muuten nyt olla Falloutista hiukan enemmän kiinnostuneempi...
Nimittäin Siilo vei. Voi jösses mikä tarina! Ennakkoarvaukseni osui hiukan sinne päin, mutta tarina on paljon monipolvisempi, syvällisempi, psykologisempi, kiehtovampi, jännittävämpi, koukuttavampi ja ovelampi kuin "jengi sekoaa ja kaikki tappaa toisensa" tuhahdukseni antaa ymmärtää. Porukkaa kyllä kuolee niin että heikompaa hirvittää, mutta se on kuitenkin sivuseikka. Pääroolissa näyttelee selviytyminen. Elämän on jatkuttava.
Ihmiset siis elävät siilossa. Valtavassa, satakerroksisessa siilossa. Hugh Howey ei määrittele mitä vuotta eletään, mutta jotain kamalaa on tapahtunut satoja vuosia sitten. Ilma on täynnä myrkyllisiä toksiineja ja ulos ei saa mennä. Itseasiassa ulkoilmaa ei saa edes ajatella ja siilolaislapset opetetaan siihen pienestä pitäen; siilon ulkopuolella ei ole mitään.
Elämä siilossa on työntäyteistä. Alhaalla raatavat "rasvakourat", jotka pitävät siilon koneiston kunnossa. Keskivaiheilla on mm. viljelyhommia. Hieman sitä ylempänä on seimiosasto synnyttämistä varten (lisääntyminen on tarkoin säädeltyä – ymmärrettävistä syistä). Ylhäällä on IT-osasto: valvomo. Ja tietysti pormestari ja lainvartijat.
Jokaisella on siilossa omat tehtävänsä. Kaikkien pyrkimys on säilyttää elämä siilossa tasaisen vakaana. Mahdolliset kapinalliset pistetään puhdistamaan – ulos. Eräänä päivänä puhdistamaan päätyy kaikkien rakastama seriffi Holston. Hänen tilalleen astuu hiukan vastahakoisesti Jules, nuori nainen koneosastolta. Rasvakoura. Ja aivan liian utelias ja älykäs...
Siilo on hieno taidonnäyte siitä, kuinka lukijaa viedään harhaan. Minua nimittäin Howey onnistui hämäämään oikein tehokkaasti. Se voi tietysti selittyä sillä, että lajityyppi ei ole niin tuttu, että osaisin arvata tavallisimpia juonenkäänteitä. Joka tapauksessa yllätyin usein ja janosin aina vain lisää ja lisää. Mitä sitten tapahtui?
Tarinan imu oli tehokas eikä esim. kielen tasolla jääty vatuloimaan sen kummempia. Käännöksestä ei juurikaan moitittavaa. Huomasin, että tässä on sama suomentaja kuin Rob Zombien Salemin kirouksessa. Ero on huima! Huomaa kyllä todella, että alkukieliset versiot ovat olleet hyvin eritasoiset!
Henkilöt Siilossa ovat erinomaisia. Jopa mustavalkoiseksi hahmoksi luulemani pahis osoittautui kuitenkin hahmoksi, jonka motiivit olivat ihan uskottavat. Olisinko voinut toimia hänen asemassaan toisin? En tiedä. Siilon eteen piti tehdä uhrauksia. Toiset tekevät toisenlaisia kuin toiset... Lopputuloksen paremmuudesta ei voi olla niin varma.
Ainoat moitteeni koskevat oikeastaan tarinan loppua, joka oli minusta hiukan laimea ja vähän nössökin. Toisaalta se ehkä mahdollistaa jatkon? Myös kapinavaiheen synty tapahtui turhan äkkiä ja jotenkin ihan liian helposti. Nämä ovat ehkä vähän makukysymyksiäkin, mutta selitys sille, miksi Siilo ei minun silmissäni aivan viiteen pisteeseen yltänyt.
Tästäkin huolimatta suosittelen Siiloa hyvin lämpimästi myös niille, jotka eivät välttämättä dystopiahenkiseen tarinaan ole ensimmäisenä tarttumassa. Siilo on paljon monitasoisempi juttu, joka antaa paljon pohdittavaa vaikkapa tiedonkulun merkityksestä.
Filmiähän tästä ilmeisesti pukkaa...
Siilon salaisuuksia on selvitelty myös näissä blogeissa:
Yöpöydän kirjat
Vinttikamarissa
Pihin naisen elämää
Taikakirjaimet
Booking it some more
Järjellä ja tunteella
Notko, se lukeva peikko
*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa
No jopas, olen Siilolle jo lämmennyt, mutta nyt lämpenin lisää. Luulen, etten enää piittaa pienestä fontista (olen etsiskellyt tätä kirjaa ns. normaalifonttisena; tarjolla on ollut vain pienifonttisia), vaan kahmin ensimmäisen käteeni osuvan painoksen.
VastaaPoistaItse olen lämmennyt dystopialle oikeastaan vasta viime vuonna. Aloin hiljalleen tutustua genreen ja olen ollut oikein positiivisesti yllättynyt, joten luulen että tällä genrellä on minulle vielä paljon yllätyksiä tarjottavana.
Sähkökirjan etu: fonttikokoa saa säätää itse :)
PoistaHyvin samanlaiset vibat minullakin Siilosta. Jospa tosiaan loppukin olisi pysynyt ärhäkämpänä. Mutta silti kirjaa uskaltaa kyllä lämpimästi suositella.
VastaaPoistaÄrhäkkyys on nimenomaan se, mitä jäin lopusta vähän kaipaamaan!
PoistaSiilo on trilogian eka osa (Shift ja Dust ovat seuraavat) ja lähipiiriini kuuluva lukija piti sarjasta tosi paljon. Joten kun mietit, että Siilon loppu mahdollistaa jatkon, niin näin juuri on :).
VastaaPoistaHaa! Kiitos tiedosta! Niitä odotellessa... :)
PoistaTuosta tulee mieleen Ira Levinin "This perfect day, jota ei tietääkseni ole suomennettu, mutta totalitaaliren tila, jossa tiukat hierarkiat scifinä.
VastaaPoistaOn kuulemma yksi puoliskoni suosikkeja :)
PoistaHuh ja vau! Siilo on jo kirjastosta lainassa, mutta en ole sen kanssa ajatellut pitää kiirettä. Tämän arviosi luettuani tekisi mieli aloittaa kirja saman tien!
VastaaPoistaSuosittelen!
PoistaMäkin juuri luin ja bloggasin tästä, aika samoilla linjoilla! Loppu oli vähän antikliimaksi, mutta toisaalta odotan, että jatkoa siihen tarinalinjaan tulee. Itsekään en osannut etukäteen liikkeitä arvailla ja siksi kirja olikin niin jännittävä, että oli vain pakko kääntää sivua. Luin siis englanniksi ja se oli hyvin miellyttävää mutta hienoa kuulla, että suomennoskin oli hyvä.
VastaaPoistaJuu. Oli jännää, kun alkoi oivaltaa hiljalleen, että mitä tahansa näemmä voi tapahtua :D
PoistaMinä ainakin löysin asetelmasta Fallout tyyliä. Se on muuten lempipelini (Vampire the Masqueraden ja Saints Rown kanssa). Siilo on kyllä kuin kärpäspaperia, liimaa lukijansa paikoilleen ja on pakko lukea lisää, lisää, lisää... Odotan kyllä kovasti jatko-osien suomentamista. :)
VastaaPoistaOiskohan se ollut sitten sun (blogisivun) FB-statuksesta bongattu juttu :)
PoistaMinä luin Siilon silloin ihan tuoreeltaan ja se vei kyllä minuakin ihan täysillä. Mahtava kirja. Ja kirjalijakin oli tosi symppis. Ja hänellä oli mielenkiintoisia ajatuksia ihan liittyen kirjojen julkaisemiseen + mitä ilmeisemmin hän omasi selkärangan kustannusalan kaupallisen pyörityksen keskellä. http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2013/10/ihania-kirjailijoita-ja-laiskempaa.html
VastaaPoistaKiitos linkistä :)
PoistaVaikuttaa kyllä hyvin perinteiseltä tarinalta, mutta eipä perinteisissä tarinoissa sinänsä ole mitään pahaa, jos toteutus kerran toimii.
VastaaPoistaFallout-pelit ovat kyllä itsessään jo aika retroilua, tämän tyyppiset asetelmat taitavat olla perua jostain 50-luvulta ja scifissähän niin tuhonjälkeinen maailma, suljetut yhteisöt kuin molempien yhdistelmätkin ovat klassisia kuvioita. Hyvä juttu toki, että näitäkin vielä joku kirjoittaa ja ilmeisesti vielä saa lukijoita myös nuoremmista polvista.
Mulla on näemmä paaaaaljon vielä aukkoja paikattaviksi...
PoistaMoikka Hanna!
VastaaPoistaHauska lukea muidenkin kirjan lukeneiden mielipiteitä, itse tykkäsin siitä kovasti ja meninpä sitten lukemaan kakkososan englanniksi kun ei millään jaksanut odottaa suomenkielistä käännöstä. Eli kuten arvailit, Siilon loppu on juuri jatkoa varten jätetty tuollaiseksi. Tarina jatkaa samalla jännitteellä kakkososassakin, joten suosittelen lukemaan sen olipa se sitten suomeksi tai englanniksi.
Terveisin,
Artur Gajewski
kirjablogi.com
Moikka!
PoistaJa kyllä tämä tarina koukutti siihen malliin, että jatko-osat taatusti luen :)