Jenni Linturi: Malmi, 1917 (2013)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 206
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Jenni Linturi kirjailijanimenä jäi lähtemättömästi mieleen vuonna 2011 esikoisteoksellaan Isänmaan tähden. Linturin tyyli oli persoonallinen ja tietysti aihevalintakin oli kiinnostava nuorelta naiselta.

Toisessa romaanissaan Linturi jatkaa kotimaisen historian linjoilla. Malmi, 1917 kertoo uudehkosta pitäjästä, joka on syntynyt Helsingin kupeeseen. Vastakkainasetteluja piisaa; punaiset ja valkoiset, suomenkieliset ja ruotsinkieliset, nuoret ja vanhat. Uskallan sanoa, että teoksen tietyt teemat tuntuivat varsin ajankohtaisilta. En tiedä, onko se vaikuttanut Linturin aihevalintaan. Onko hän nähnyt samoin ja nostanut juuri siksi vuoden 1917 pinnalle?

Tarinan keskiössä on kaksi sisarusta; Lettu ja Ingeborg. Toinen on kaunis, rohkea ja itsekäs – tahtoo näyttelijättäreksi, tähdeksi Suomenmaan taivaalle. Toinen on vaatimattomampi, arempi, mutta rakkauden vuoksi on valmis tarttumaan vaikka aseeseen. Aatteesta viis. Oiva on komea hämäläispoika, jonka isä on palkattu apulaisnimismieheksi Malmille. Onko uudella sukupolvella mahdollisuus toteuttaa unelmiaan?

Harmikseni Malmi, 1917 oli minulle melkoinen pettymys. Puitteet kiinnostivat erityisen paljon ja olihan minulla luettuna hieno Isänmaan tähden. Toinen teos on kirjailijalle varmasti aina haastavampi paikka. Tässäkin romaanissa oli selvästi yritystä, mutta se ei kantanut.

Lettu parahti. Ingeborg nousi seisomaan, hän oli liian nuori tajutakseen kuolemaa. Salamavalot kävivät, ruotsalaisia, englantilaisia kuvia. Ingeborg käveli kuvaajien ohitse. Hän käveli pihan poikki, Osuuskaupan ohitse. Kilometripylväs, Malminkaari. Aurinko pilkehti pilvien lomasta. Kengät työnsivät varpaita eteenpäin. Tuuli tarttui tukkaan. Myssy oli jäänyt kunnantalolle. Ingeborg ei välittänyt siitä. Edellisen kesän pihjalanmarjat, tehtaan piippujen harmaus. Ingeborg asettui selälleen hehkuvalle lumihangelle. Muutama pilvi, varisparvi, kullankeltainen lumihiutale. Taivas oli niin kirkas ja korkea, että se huimasi.
(s. 192)

Isoin muutos oli mielestäni kielessä ja kerronnassa. Malmi, 1917 oli paikoin hyvin sekava. Putosin välillä kärryiltä, että kuka oli kuka ja kenelle sukua. Jäi sellainen turhanaikaisen monimutkaistamisen maku.
Kielentasolla taas Linturi oli käyttänyt rohkeammin erilaisia vertauskuvia; janoiset vaahterat vielä onkin aika selvä, mutta tympeät kädet ei taas oikein avautunut. Tuntui jotenkin tarkoituksenhakuiselta taiteellisuudelta. Eikä kielivirheiltäkään vältytty. Huomasin samat virheet, jotka Lasse Koskela mainitsi Parnassossa mm. varietee-tähtösen, resepti-vihjeen ja tanhu-pokaalin.

Kaiken tämän silasi vielä inhokkikliseeni! Uuuaaah! Ei näin. Tarinassa olisi ollut traagisuutta jo ihan ilman sitäkin. Malmi, 1917 kärsi samanlaisesta traagisuusähkystä kuin Hirvosen Että hän muistaisi saman. Kerrasta-raskaaksi -kortti on jotenkin halpa ratkaisu.

Nämä jäivät harmittamaan erityisen paljon, koska henkilöt olivat taitavasti rakennettuja ja kiinnostavia. Letun ja Ingeborgin vastakkainasettelu tapahtui hienosti salavihkaa ja oli hyvin uskottava sisarusten välinen kilpailutilanne. Karu tilanne vaatii karuja toimia. Kuinka sakeaa se sukulaisveri onkaan?
Ingeborgin teatterimaailman haasteista olisi lukenut ahmien lisääkin. Minkä hinnan näyttelijättäreksi aikova nainen joutuikaan tuolloin toiveestaan maksamaan. Punatut huulet ja kiharretut hiukset riittivät jo kyseenalaistamaan kunniallisen naisen maineen.
Kiinnostavasti Linturi esitti myös hämäläisveljesten keskinäiset ristiriidat – ja aseman ruotsinkielisiin tyttöihin nähden. Oivan lisäksi Antero ja Into olisivat ansainneet vielä enemmän tilaa.

Ylipäätään Malmi, 1917 olisi ansainnut syvemmän tarinan, väljemmät kehykset. En tarkoita, että historiallisten romaanien pitäisi aina olla tiiliskiviä. Mutta tässä oli niin paljon asiaa ja tarinaa, että se tuntui tukahtuvan lupaaviin alkuliekkeihinsä. Lopun äkkinäinen ja suhteeton roihahdus jätti kylmäksi.

Malmi, 1917 ovat lukeneet myös ainakin:
Sinisen linnan kirjasto
Ajatuksia kirjamaasta
Täällä toisen tähden alla

Tuo kuva on hiukan säälittävä yritykseni petrata näitä kirjakansikuvauksiani. Huulipuna liittyykin vähän asiaan.

Kommentit

  1. Kirjan luen pian. Ostin sen kirjamessuilta, sillä pidin myös erittäin paljon esikoisteoksesta. Harmi juttu, ettei tämä ole niin kirkas kuin esikoinen, odotukset ovat korkealla. Toivon, että pysyn henkilöistä selvillä.

    Muuten, huomasin, että noissa tunnisteissa olet kirjoittanut inhokkikliseen yhdellä e-kirjaimella. Se on tietysti klisee. Olen monesti miettinyt, mikä on oma inhokkini. Sinulle ainakin tuntuu tosi usein osuvan kirja, jossa tuo vahinkoraskaus tai ensimmäisen yhdynnän onni toistuu. Minua se ei kirjoissa häiritse, mutta olen blogiarvioittesi jälkeen alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No perhana. Niinhän se tietysti on; klisee. (Pitääköhän muokata kaikki kahdeksan?!)

      Tämä minun inhokkini on tietyllä tapaa vähän koominenkin juttu. Pistän sille tahtomattanikin suurempaa painoarvoa kuin se ansaitsisi, mutta kun osuu silmään, niin osuu...

      Poista
  2. Naurahdin ääneen inhokkikliseen kohdalla :D
    Näitä bongatessa.

    VastaaPoista
  3. Aihe on tosi kiinnostava ja Malmillakin tulee pyörittyä, mutta en oikein pitänyt esikoisestakaan, niin taidan jättää tämän väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei esikoinen ollut makuusi, niin tuskin tämäkään.

      Poista
  4. Suuret olivat myös minun odotukseni esikoisteoksen jälkeen, mutta ei todellakaan tämä yltänyt samaan. Itse jäin kaipaamaan jotenkin enemmän jonkun henkilön sisäisen maailman ja ajattelun kuvaamiseen ja jättänyt vaikka muuten henkilömäärän vähäisemmäksi. Tässä oli kuitenkin mukana varsin paljon ainesta. Aihe ja ajankohta sinänsä mielenkiintoinen. Kirjoitusvirheet ja töksähtelevät lyhyet lauseet heikensivät lukukokemusta (virheitä nykyään mielestäni luvattoman paljon ja välimerkkien käyttö todella vapaata). Jostain syystä minäkin olen huomioinut viime aikoina tämän "eka kerrasta raskaaksi" päätymisen.
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi ollut ainesta tosiaan laajempaakin romaaniin.
      Tuo kerrasta raskaaksi alkaa olla jo niin käytetty juttu, että se todella tympii.

      Poista
  5. "Eikä kielivirheiltäkään vältytty. Huomasin samat virheet, jotka Lasse Koskela mainitsi Parnassossa mm. varietee-tähtösen, resepti-vihjeen ja tanhu-pokaalin."
    Nuo kirjoitusasut eivät ole kielivirheitä, vaan kirjan kerronta-ajan ilmiasuja - noin sanat tuolloin kirjoitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että kerronta-ajan ilmiasu näkyisi laajemminkin romaanin kielessä? Minusta se oli muutoin varsin nykykielinen. Tanhupokaali vs. tanhu-pokaali ei muuttaisi tunnelmaa miksikään. Homma on mennyt pieleen, jos se näyttää kirjoitusvirheeltä eikä tarkoitukselliselta sanankäytöltä.

      Poista
  6. Tämä kirja jäi kesken.

    Olisin ehkä pitänyt siitä, jos samat tapahtumat olisi esitetty 400 sivuisessa kirjassa 200 sivuisen sijaan. Nyt kaikki jäi liian viitteellisiksi, niin tapahtumat kuin henkilöiden ajatusmaailma. Jälkimmäinen häiritsi enemmän, henkilöt eivät kiinnostaneet koska en ymmärtänyt heistä mitään, Ingeborgia lukuunottamatta. Olen ehkä vähän yksinkertainen ja toivon kirjailijan auttavan edes puoliväliin, en välitä rakentaa henkilökuvia hajanaisista viitteistä.

    Kirjailija ei ole halunnut kirjoittaa "perinteistä" historiallista romaania, ymmärrän sen kyllä. Tätä aihepiiriä on vaikea käsitellä tuoreesti ja se lienee tässä ollut tarkoitus ja varmaan siinä onnistuikin.

    Kielellisellä tasolla tykkäsin enemmän (hyviä kielikuvia ja aforismeja) mutta se ei auta kun itse tarina ei kiinnostanut. Tunnistan kyllä kirjoittajan taidot, tämä tuntui olevan mallia enemmän kriitikoille kuin lukijoille tarkoitettu. Esikoista en ole lukenut.

    DS


    VastaaPoista

Lähetä kommentti