Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 474 (e-kirja)
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Minun ei varsinaisesti ollut tarkoitus lukea tätä. Arvelin, ettei venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä elämä juurikaan kiinnostaisi. Kuitenkin tätä on blogeissa paljon kehuttu ja sitten tämä nappasi vuoden 2013 Finlandia-palkinnon. Olihan se sitten luettava. Uteliaisuus voitti.
Totesin kuitenkin, että ennakko-odotukseni oman suhtautumiseni kanssa piti paikkansa. Jokapäiväinen elämämme ei tosiaan kiinnostanut. En saanut siitä oikein minkäänlaista otetta.
Jokapäiväinen elämämme ei ole varsinaisesti elämäkerta, vaikka kertookin olemassa olleen runoilijan ja hänen tyttärensä elämästä 1900-luvun alun Neuvostoliitossa. Romaanin tyyli on tässä mielessä hiukan sukua aiemmalle Finlandia-voittajalle vuodelta 2004. Helena Sinervon Runoilijan talossa kertoi Eeva-Liisa Mannerista. Toisaalta tämä tuo ajankohdaltaan ja julmuuksiltaan mieleen myös Puhdistuksen, Finlandia-voittajan vuodelta 2008. (Tuntuu siltä, että Finlandia-voiton resepti sisältää 1900-luvun alkupuoliskon, Neuvostoliiton ja väkivaltaa? Jos ei kaikkia, niin jotakin niistä. Poikkeuksiakin tietysti on.)
Marina ja hänen tyttärensä Alja (Adriana) ovat varsin kiinnostavia persoonia. Persoonia isolla P:llä. Toisaalta he ovat keskenään kovin erilaisia ja silti niin samanlaisia. Mielestäni Pelo onnistuu tuomaan tämän vaikeankin äiti-tytär -suhteen onnistuneesti ja uskottavasti esiin.
Marina on hyvin omalaatuinen äiti. Alja-tytär on pienenä lapsena enemmän innostunut pelakuun hoidosta kuin ikätovereistaan. Runouteen hänet on kasvatettu, tavallaan väkisin – ja sillä on oma hintansa. Marinan oma lapsuus jää hämärän peittoon.
Marinan suhde mieheensä ja Aljan isään, Sergeihin, on myös hyvin mielenkiintoinen. En saanut tosin siitä juurikaan tolkkua. Miksi he päätyivätkään yhteen? Mitä he toisissaan näkivät?
Pelon kerronta on kaunista ja monimutkaista. Se ei jaksanut kannatella minun kiinnostustani, mutta en toisaalta halua moittia siitä kirjailijan tyyliä. Hidastempoisuus ja omaleimainen kieli ovat makuasioita, ja nyt vain ei tässä osoitteessa napannut. Paikoin kumminkin oli ihailtava tyyliä, sanoja, kieltä:
Minun makuuni tarina oli myös liian venytetty, jota hidastempoisuus vain pahensi. Tämä ei ole nopealukuinen välipala, eikä se ole sen tarkoituskaan. Sinänsä tämä on hyvin venäläishenkinen.
Entäs se Finlandia-palkinto? Nyt täytyy tunnustaa, että en oikein vakuuttunut tästä siinäkään mielessä. Tämä oli varmaan ihan hieno, jos tyylistä tykkää, mutta... Monesti kuitenkin ymmärrän, miksi joku teos on saanut Finlandian, vaikka se ei juuri minun makuuni olekaan (Saision Punainen erokirja menköön esimerkkinä). Nyt en ymmärrä. Vaikka eihän sitä tietysti minulta kysytäkään ja moni muu (katsokaa vaikka noita ihastuneita bloggauksia) ymmärtää.
Jokapäiväinen elämämme on luettu myös ainakin näissä blogeissa:
Lumiomena
Kaisa Reetta T. (jäin kaipaamaan samanlaista yhteenvetoa kuin hän)
Habaneran havaintoja (samaistun hänen fiiliksiin)
Sabinan knalli
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjakaapin kummitus
Kirjakirppu
Täällä toisen tähden alla
Luetut, lukemattomat
Luettua
*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa
Sivumäärä: 474 (e-kirja)
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Minun ei varsinaisesti ollut tarkoitus lukea tätä. Arvelin, ettei venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä elämä juurikaan kiinnostaisi. Kuitenkin tätä on blogeissa paljon kehuttu ja sitten tämä nappasi vuoden 2013 Finlandia-palkinnon. Olihan se sitten luettava. Uteliaisuus voitti.
Totesin kuitenkin, että ennakko-odotukseni oman suhtautumiseni kanssa piti paikkansa. Jokapäiväinen elämämme ei tosiaan kiinnostanut. En saanut siitä oikein minkäänlaista otetta.
Jokapäiväinen elämämme ei ole varsinaisesti elämäkerta, vaikka kertookin olemassa olleen runoilijan ja hänen tyttärensä elämästä 1900-luvun alun Neuvostoliitossa. Romaanin tyyli on tässä mielessä hiukan sukua aiemmalle Finlandia-voittajalle vuodelta 2004. Helena Sinervon Runoilijan talossa kertoi Eeva-Liisa Mannerista. Toisaalta tämä tuo ajankohdaltaan ja julmuuksiltaan mieleen myös Puhdistuksen, Finlandia-voittajan vuodelta 2008. (Tuntuu siltä, että Finlandia-voiton resepti sisältää 1900-luvun alkupuoliskon, Neuvostoliiton ja väkivaltaa? Jos ei kaikkia, niin jotakin niistä. Poikkeuksiakin tietysti on.)
Marina ja hänen tyttärensä Alja (Adriana) ovat varsin kiinnostavia persoonia. Persoonia isolla P:llä. Toisaalta he ovat keskenään kovin erilaisia ja silti niin samanlaisia. Mielestäni Pelo onnistuu tuomaan tämän vaikeankin äiti-tytär -suhteen onnistuneesti ja uskottavasti esiin.
Marina on hyvin omalaatuinen äiti. Alja-tytär on pienenä lapsena enemmän innostunut pelakuun hoidosta kuin ikätovereistaan. Runouteen hänet on kasvatettu, tavallaan väkisin – ja sillä on oma hintansa. Marinan oma lapsuus jää hämärän peittoon.
Marinan suhde mieheensä ja Aljan isään, Sergeihin, on myös hyvin mielenkiintoinen. En saanut tosin siitä juurikaan tolkkua. Miksi he päätyivätkään yhteen? Mitä he toisissaan näkivät?
Pelon kerronta on kaunista ja monimutkaista. Se ei jaksanut kannatella minun kiinnostustani, mutta en toisaalta halua moittia siitä kirjailijan tyyliä. Hidastempoisuus ja omaleimainen kieli ovat makuasioita, ja nyt vain ei tässä osoitteessa napannut. Paikoin kumminkin oli ihailtava tyyliä, sanoja, kieltä:
Olen rakastanut Marinaa, olen rakastanut häntä enemmän kuin omaa elämääni, hän sanoi lopulta, mutta en usko että rakastan enää, en ole rakastanut pitkään aikaan. Mutta koska rakkauden ulkopuolella ei ole mitään, pelkkä pimeys ja kaaos, meidän on uskolteltava itsellemme ja toisillemme että sittenkin rakastamme, esitettävä sitä jokainen päivä, mikä kauhea leikki.
Minun makuuni tarina oli myös liian venytetty, jota hidastempoisuus vain pahensi. Tämä ei ole nopealukuinen välipala, eikä se ole sen tarkoituskaan. Sinänsä tämä on hyvin venäläishenkinen.
Entäs se Finlandia-palkinto? Nyt täytyy tunnustaa, että en oikein vakuuttunut tästä siinäkään mielessä. Tämä oli varmaan ihan hieno, jos tyylistä tykkää, mutta... Monesti kuitenkin ymmärrän, miksi joku teos on saanut Finlandian, vaikka se ei juuri minun makuuni olekaan (Saision Punainen erokirja menköön esimerkkinä). Nyt en ymmärrä. Vaikka eihän sitä tietysti minulta kysytäkään ja moni muu (katsokaa vaikka noita ihastuneita bloggauksia) ymmärtää.
Jokapäiväinen elämämme on luettu myös ainakin näissä blogeissa:
Lumiomena
Kaisa Reetta T. (jäin kaipaamaan samanlaista yhteenvetoa kuin hän)
Habaneran havaintoja (samaistun hänen fiiliksiin)
Sabinan knalli
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjakaapin kummitus
Kirjakirppu
Täällä toisen tähden alla
Luetut, lukemattomat
Luettua
*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa
Minulle kävi osin samoin ja osin eri tavalla kuin sinulle. En ihastunut kirjaan siinä mielessä, että tämä olisi ollut minun kirjani. Luin hammasta purren. Mutta Finlandian ymmärrän, koska (vaikken itse pidä näin runollisesta ja raskaasta kielestä) onhan tämä hienosti rakennettu ja komeasti kirjoitettu. Ts. en erityisemmin pitänyt, mutta arvostan suuresti.
VastaaPoistaSiitä on kyllä pakko olla samaa mieltä, että tämä on hienosti ja komeasti kirjoitettu. Arvostankin, mutta en ihan Finlandian vertaa ;) Tosin en ole lukenut kaikkia ehdokkaita.
PoistaOlen Morre ja Katja teidän kanssanne täysin samaa mieltä. :) Hyvin on Pelo kirjoittanut, mutta kirja ei kolahtanut niin täysillä kuin olisi voinut. Westö oli ehdokkaista suosikkini.
PoistaPidän tyylistäsi kertoa, mitä mieltä olet jostain lukemastasi kirjasta.
VastaaPoistaItse pidin (luin jo kesällä, ennen kirjan suurempaa esillä oloa) ja toivoin vähintäänkin F-ehdokkuutta. Toivoin, mutten uskonut voittoon.
Mikään välipalakirjahan tämä ei ole ja luin itsekin sitä pitkään ja muita kirjoja ohella, mitä en yleensä tee. Ehkä tykkäämiseeni vaikuttaa myös kiinnostukseni Venäjää/ venäläisyyttä/ venäläistä kulttuuria ym. kohtaan.
Sirpa
Kiitos! :)
PoistaVälillä kyllä hirvittää teilata suosittuja ja arvostettuja kirjoja.
Venäläistä kulttuuria tämä avaa kyllä kiinnostavasti!
Pelon kirja on todella ns. slaavilainen teos, erittäin kansainvälinen kirja. En voi verrata muihin viime vuoden Finlandiaehdokkaisiin, koska en ole lukenut niitä. Puhdistus kertoi Virosta, jonka venäläiset miehittivät, joten se poikkesi kovastikin tästä kirjasta. Puhdistus ansaitsi mielestäni Finlandian kirkkaasti. Hytti nro 6 suorastaan koukutti minut ja siinä aikakausi oli 1980-luku, Neuvostotasavaltaahan siinä kierrettiin, mutta suomalainen oli päähenkilö. Viime vuoden Finlandia oli todella hieno suomalaisesta saaristolaiselämästä kertova Jää.
VastaaPoistaPelon kirjaa pitää lukea hitaasti, ja ehkä siitä nauttivat eniten runollisuudesta pitävät lukijat.
Minusta tätä ja Puhdistusta yhdistävät teemat. Sama aikakausi osittain, tämä Venäjän (Neuvostoliiton) näkökulmasta, Puhdistus Viron näkökulmasta. Tyylihän näissä kirjoissa on sitten taas ihan erilaista.
PoistaOlet varmasti oikeassa siinä, että tämä voi tosiaan kolahtaa paremmin runollisuudesta pitäville :)
Lähtökohtaisesti pelkään, että en taitaisi jaksaa tätä, ainakaan nyt. Luulen, että voisi olla samantapaiset fiilikset. Mutta kai se on jossain kohtaa kokeiltava, jotta voi tietää. Tuo Finlandia valinta, se on kyllä kertakaikkisen mielenkiintoista. Toisaalta pidän siitä, että valitaan erilaisia kirjoja.
VastaaPoistaKyllä joo. Ja sitä päivää saanee hartaasti odottaa, että kaikki olisivat yhtä mieltä Finlandia-palkitun ansiokkuudesta :D
PoistaEn ole lukenut tätä vielä. Se oli meillä jo pyörähtämässä, mutta piti palauttaa ennen kuin ehdin lukea. Selatessa tuli kyllä mieleen, että ei ole ehkä minun makuuni. Yleensä arvostan tiiviimpää kerrontaa.
VastaaPoistaOlen hämmästynyt usein Finlandiavoittajasta. Täydellinen paisti (tekijäkin on jo melkein unohtunut, Satu Taskinen) yllätti minut todella. Kuulin sen sitten luettuna radiosta, ja huomasin, että ei se ihan huono ollut. Mielestäni olisi hyvä, että Finlandia ei tulisi ensimmäisestä tai vielä toisestakaan kirjasta, mutta tietenkin säännöt sallivat sen, joten pulinat pois.
Ups, se tasikin olla vain HS:n esikoispalkinto, joka meni Täydelliselle paistille. Noo, mutta entäs Antti Hyryn Uuni? Sen saamaa Finlandiaa en jaksa ymmärtää.
PoistaTaskisen romaani olikin tosiaan HS:n esikoispalkittu. Sitä en olekaan lukenut :)
PoistaHyry ei ole mun juttu. Sitä ollaan kokeiltu :D (Uuni tosin lukematta.)
Luitko sieki Morre Aitan? Mie olen lukenut sen, enkä opiskeluaikana innostunut siitä huonostikaan. Voi olla, että maku on muuttunut ja ostin Uunin pokkarina.
PoistaUunin luin. Sisulla luin. Melkeinpä itkin ja luin. En ole rakentamassa uunia. En edes aio koskaan rakentaa uunia. Enkä suosittele tätä kirjaa heille, jotka eivät myöskään aio rakentaa uunia. En vaan jaksanut se uunin rakentamisen tarkkaakin tarkemman kuvauksen rinnalla keskittyä etsimään kirjan sanomaa.
PoistaSirpa
Luin Aitan ja samaistuin noihin Sirpan tuntemuksiin hyvin vahvasti :D Jos ei aio rakentaa aittaa, niin ei kannata vaivautua...
PoistaMinä olin jo skippaamassa tämän kirjan, mutta kun sain sen lahjaksi, mieli muuttui. Minua(kin) hieman pelottaa nimenomaan tämän kirjan kieli. Noin muuten aihe vaikuttaa todella kiinnostavalta ja minulta saa aina "venäläisyydestä" plussaa, mutta liian runollinen ote ei oikein innosta. Runollisuutta saa toki olla, mutta hmm.. jotenkin sopivassa suhteessa eli ei mielellään kauttaaltaan.
VastaaPoistaTäytyy odotella sopivaa mielentilaa lukea tämä kirja.
Tämä vaatii ihan oman, kiireettömän tunnelmansa. Ehkä jonakin kirpakkana kevätpäivänä...
PoistaMinultahan tämä jäi aikoinaan kesken jo ensi metreillä. Ihan liian raskas makuuni ja kun kirjan sivumäärä on näin suuri, nousi kynnys edes yrittää vähän turhan korkeaksi. Hieno kirja varmasti on (ja alun perusteella väittäisin kirjailijaa taitavaksi), mutta ei tämä kyllä kaikkien kirja mitenkään voi olla.
VastaaPoistaJoskus onkin fiksumpaa vain jättää kesken. Se voi olla reilumpaa kaikkia osapuolia kohtaan :D
PoistaKatrikylli: Olen Morren kanssa samaa mieltä ja olen kaimani kanssa samaa mieltä.Jäi minultakin kesken alkuun jo..liikaa terminologiaa, sivukaupalla. Avautuuko toki hienosti kirjoitettu "venäläinen"kiel?.Saako sen kiharat oiottua?Odottaa toinen.Ystäväni Raspugir-odotan siltä enemmän. Flynnin Kiltti tyttö nyt. On hyvä Kannattaa ehdottomasti lukea.Dekkari, joka ei ole dekkari oikeastaan.
PoistaKiitos kommenteista! En sitten hukkaa aikaani Pelon romaaniin. Sellainen hytinä minulla olikin että olen siitä ajasta tarpeekseni lukenut, kuten natsien hommistakin. En ole lukenut Aittaan, mutta miten tulin lukeneeksi Uunin? Antoi se tirkistyksen vanhan ajan uunia rakentavan miehen sielunmaisemaan. Siinä mielssä meditaatiota, kuten joku on sanonut, mutta pääsee siihen helpommallakin. Kaikki kirjat ei vaan ole kaikkia varten, onneksi on monenlaisia!
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Onneksi on monenlaisia :)
Poista