Suomennos: Jaana Kapari-Jatta
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 335
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Huom! Huom! Heti alkuun tärkeä varoitus. Olen lukenut koko sarjan kertaalleen aiemmin ennen bloggaamistani. Pidän myös Harry Potter -sarjaa jo sen sortin klassikkona, että oletan monenkin jo tietävän kuinka sarjassa käy kenellekin. Näin ollen nyt Pottereita käsittelevät postaukseni sisältävät juonipaljastuksia koko sarjan osalta riippumatta siitä mistä osasta bloggaus on. Joten jos haluat välttyä juonipaljastuksilta, niin mars kirjakauppaan tai kirjastoon!
Olen jo pitkään haikaillut sopivaa rakosta lukea koko sarja uusiksi. Olen blogannut Kuoleman varjeluksista, mutta en näemmä siinä kertonutkaan, miten minusta tuli Potter-fani. Nyt taitaa olla sopiva väli turista siitä.
Hurahdin Harry Potteriin hiukan jälkijunassa, vasta silloin kun ensimmäinen elokuva tuli valkokankaalle vuonna 2001. Ystäväni oli jo fani ja oli menossa katsomaan elokuvaa. Hän houkutteli minuakin mukaansa, sillä tiesi minut fantasiakirjallisuuden ystäväksi. Minä kumminkin jurnutin kaikella varhaisaikuisuuden ennakkoluulollani... En taatusti aikoisi katsoa mitään kakaraa heiluttelemassa taikasauvaa! Onko jengi nyt ihan tosissaan? Suippohatut, taikasauvat ja hassuhauskat (yyöööökkk!) taikasanat! Antakaa mun kaikki kestää.
Ystävä sitten lupasi, että hän korvaa minulle elokuvalipun hinnan, mikäli en todellakaan pitäisi elokuvasta. Elokuvan päätyttyä olin lähestulkoon hysteerisessä tilassa. Miksei kukaan ollut aiemmin kertonut, että tämä oli OIKEASTI hyvä juttu?! Halusin siihen mennessä ilmestyneet kirjat välittömästi. Aluksi lainasin ne ystävältä, sitten ostin omat kappaleeni. Olin mennyttä naista. Viis maineesta, mutta tämä sarja kolahti!
Koomisinta (mutta ei kuulemma kovinkaan ainutlaatuista) on se, etten missään vaiheessa oikein pitänyt Harrysta, tarinan päähenkilöstä (sama muuten pätee lapsuussuosikkiini Belgarionin taruun, Garion ei kolahtanut minuun henkilönä). Ronald Weasley on minulle ollut hahmoista rakkain eikä tilanne näemmä ole muuttunut näin uusintalukukerrallakaan.
Harry Potter ja viisasten kivi on hieno avausosa. Se oli suoraviivaisempi kuin muistinkaan. Rowling ei tuhlaa aikaa sivukaupalla maailman rakentamiseen, vaan kaikki tieto tulee Harrylle vauhdikkaidenkin tapahtumien lomassa. Se on erittäin hyvä ratkaisu, koska silloin aloitusosaa ei niin puurouteta informaatiotulvalla.
Olin yllättynyt siitä, kuinka mustavalkoisina tietyt henkilöt esitellään. Esim. Dursleyn perheessä ei tunnu olevan kerrassaan mitään hyvää. Luihuisten tupa samoin on pelkkä pahisten paikka ja vaikuttaa lähinnä vanhan ajan tarkkailuluokalta.
Asiahan selittyy pitkälti sillä, että tarinan näkökulma on hyvin vahvasti Harryn ja se mustavalkoisuus sopii Harryn ikään. Viisasten kivihän on myös enemmän lastenkirjamainen vaikkapa Kuoleman varjeluksiin verrattuna ja siinäkin mielessä tiukempi jako hyviksiin ja pahiksiin toimii ja on odotettavissa. Mutta pääsi se silti yllättämään – ja ehkä hitusen ärsyttämäänkin. Toisella lukukerralla oli aikaa (ja jonkinlaista kypsyyttäkin?) pohtia tarinaa näinkin.
Ihailin sitä, kuinka suoraviivaisen jouhevasti Rowling tarinaa kuljettaa. Ei näy kompurointia, ei haparointia. Hän oikoo, yksinkertaistaa ja jättää selittelemättä turhia. Pottereissa ei väännetä rautalankaa, mutta ei siitä mitään älykkyystestiäkään tehdä.
Henkilöt ovat omia ihania persooniaan – paitsi Harry, joka on minusta edelleenkin aika hajuton ja mauton. Hermione oli ärsyttävämpi kuin muistinkaan ja Ron mahtava hömppä. Draco oli häijy ja Dumbledore oli sekopäisempi kuin muistikuvani antoivatkaan ymmärtää. Muistinvirkistykseksi teillekin laitan tähän Dumbledoren lukukaudenavajaispuheen (s. 137):
"Tervetuloa!" hän sanoi. "Tervetuloa aloittamaan uusi lukuvuosi Tylypahkassa. Ennen kuin rupeamme juhlimaan tahtoisin kuitenkin sanoa muutaman sanan. Ja ne ovat: Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipitys!
Kiitos!"
Hän istuutui. Kaikki taputtivat ja hurrasivat. Harry ei tiennyt nauraako vai ei.
Näihin tunnelmiin lienee hyvä päättää tämäkin bloggaus, ennen kuin tämä leviää ihan mahdottomiin mittoihin. Jatkan hiljalleen Pottereiden uusintalukukierrostani jännityksestä hykerrellen...
Olipas mukava lukea arviosi! Luin itse juuri Harry Potter: Suuri velhouskirjan, kun se on hyllyssä nököttänyt ja sen innoittamana ajattelin itsekin ottaa (jälleen kerran) uusintalukuun Potterit. En olekaan niitä ainakaan kolmeen neljään vuoteen lukenut!
VastaaPoistaMinulla muuten kävi Potterin kanssa vähän samoin. Kun hypetys alkoi, olin vaan, että no ei kiinnosta ja että täytyy olla paska, jos kaikki tykkää. (Olin silloin niin vaihtoehtoinen lapsi haha.) Sitten eräänä jouluna sain kaksi kappaletta Viisasten kiveä joululahjaksi ja koska periaatteni oli lukea kaikki lahjaksi saamani kirjat, niin luin. Ja voi luoja, sen jälkeen sitten luinkin pikapikaa jo ilmestyneet pari kolme jatko-osaa. Nykyään olen ihan superfani<3
Mullakin on ollut etenkin nuoruudessani tuota vaihtoehtoisuus-mentaliteettia :D
PoistaMutta tämän edessä oli sitten alistuttava <3
Dumbledorehan kirjaimellisesti haluaa sanoa muutaman sanan ja ne ovat ne neljä sanaa, jotka hän sanoo :D
VastaaPoistaOli tosi kiva lukea tämä! Tekisi mieli itsekin alkaa lukea näitä uudestaan. Muutama vuosi sitten kokeilin, pääsin toiseen osaan. Ei sillä, että sarja olisi tuntunut huonolta, vaan tuli vain muita menoja ja uudelleenluku jäi... Muistan kuitenkin, että Viisasten kivessä kiinnitin huomiota siihen, kuinka nuori Harry oikeasti on, ja kuinka Salaisuuksien kammiossa hän on selvästi vähän kasvanut.
Harry on tässä tosiaan niin kovin nuori – ja uskottavasti ikäisekseen hahmoksi kirjoitettu :)
PoistaEi muuta kuin uusintalukuun vain!
En ole ihan varma haluanko lukea näitä enää uudestaan, nämä ekat olen lukenut pariin otteeseen ja loput kerran ja leffat olen nähnyt. Ainakin toistaiseksi riittää :)
VastaaPoistaOsuin kai aloittaa juuri ennen pahinta hypetystä, kolme ekaa oli ilmestynyt ja yksi kaveri jonka näkemykseen pystyi sen verran luottamaan kehui niitä...
Hypetys varmasti on kohdallani tehnyt sen oman osuutensa, että tarttumiskynnys oli niin korkea. Minulle Meyerin Twilight-kirja osui aikaan ennen hypeä – en tosin tykännyt siitä silloin ja ällistelin (ja ällistelen vieläkin) miten ihmeessä se sai sellaisen suosion :D
PoistaKuitenkaan sarjan edetessä henkilöt eivät säily ihan noin mustavalkoisina. Varsinkin viimeisessä osassa käy selville, että hyviksissä on myös vikoja ja pahiksissa myös hyvää. Tietysti osa henkilöistä säilyy koko sarjan ajan varsin epämiellyttävinä, mutta eivät kaikki. Ensimmäinen osa on vielä aika selvää lastenkirjallisuutta, tavallaan se on ehkä hieman satumainenkin (hyvien ja pahojen selvä erottelu, "ryysyistä rikkauteen"). Mielenkiintoista kuulla, mitä kirjoitat toisesta Harry Potterista. Salaisuuksien kammio on minulle ollut aina Potter-kirjoista se, josta pidän vähiten.
VastaaPoistaJuu. Sen muistan, että mustavalkoisuus on väistyvä piirre Harryn kasvaessa. Ihan luontevaa.
PoistaSalaisuuksien kammio on lempielokuvani näistä, mutta se johtuu Lucius Malfoysta <3 Kirjasta ei niin selviä muistikuvia :D
Potterit voisi kyllä lukea jälleen kerran uudelleen, pitääkin käydä adoptoimassa lainassa olevat kirjat kaverilta takaisin. :) Puhuttiin tässä yksi päivä kotona yleisesti ottaen päähenkilöistä ja todettiin, että etenkin tällaisissa pitemmissä seteissä ne päätyypit tuppaavat olemaan oikeasti aika tylsiä ja "tavallisia" koska sillä tavalla saadaan sitä samaistumispintaa ja sitten voi rauhassa fiilistellä niitä sivuhenkilöitä.
VastaaPoistaHermione oli minulle se hahmo, johon itse ihastuin, mutta sarjan edetessä aloin sympata Ronia ja Nevilleä eniten, mahtavia kundeja! Ja mustavalkoisuudesta vielä, eikös se vikoissa kirjoissa vähän sekin muutu se näkökulma eli tavallaan se näkökulmahenkilönä toimiva Harry kasvaa sitten siinäkin suhteessa. Mutta nyt olen niin ylikierroksille että hipsin muualle hehkuttelemaan. :)
Lue ihmeessä uudestaan! Ja bloggaa myös!
PoistaMinulla on hämärä muistikuva, että matkan varrella symppasin Hermionea aina hissukseen enemmän. Ron piti tiukasti suosikinasemastaan kiinni :P
Ihana kirjoitus ja minullekin niin ajankohtainen. Aloin itse lukea Harry Pottereita aika pian tämän Viisasten kiven suomennokseen jälkeen, joskin luin kirjan englanniksi. Pidin Viisasten kivestä paljon, mutten ihan täysin hurahtanut. Sitten luin seuraavatkin osat ja nautin lukemastani, en kuitenkaan varsinaisesti fanittanut, mutta koukutuin ja innostuin.
VastaaPoistaNyt olemme lukemassa Pottereita uudelleen, koska tokaluokkalaiseni alkaa olla täysiverinen fani. Uudella lukukerralla minäkin yllätyin Viisasten kiven suoraviivaisuudesta, mutta on hienoa että sarja kasvaa hahmojensa myötä.
Minun tekisi mieli saada hyllyyni koko sarja myös englanniksi. Olin Lontoossa joskus muutaman kuukauden au pairina, ja silloin luin kolme ensimmäistä myös englanniksi :)
PoistaTosi hieno kuva, ja oli mukava lukea jotain mistä nousi vahvat muistot miieleen. :) Minä lämpenin jälkijunassa. Lukiosta asti minulla on ollut läheinen ystäväporukka. Porukassa on yksi tosi fanaattinen fani (hän on lukenut kaikki kirjat moneen, moneen kertaan, jonotti aina uutta osaa pukeutuneena tunteja ja puhui niistä, vaikka kuinka, jos joku vaan osallistui keskusteluun.) Muutamaa porukassa ei ikinä kiinnostanut. Minä innostuin varmaan ystävieni painostuksesta. :) Kaksi luki aina englanniksi pian ilmestymisen jälkeen ja olivat aina juonessa minua edellä. Sitten piti keskustella niin, että minä en spoilaannu liikaa. Ostin kaikki osat suomennettuina omaksi. Siskonikin luki ne, vaikka hän ei paljon lue.
VastaaPoistaPidän kirjoista paljon enemmän kuin elokuvista. Olin hieman pettynyt elokuviin, koska kuvittelin monta asiaa hieman eri tavalla. Ron on suosikkihahmoni.
Tuli ihan ikävä sitä odotuksen aikaa, kun oli vielä osia odotettavissa. :) Mikäköhän sarja saa edes lähelle yhtä paljon huomiota osakseen?
Hauska Potter-muistelo sinullakin!
PoistaElokuvissa minua kiusaa eniten se, että Riesu on jätetty pois. Hmph!
Kivan nostalginen juttu, kiitos muistojen jakamisesta! Minä avauduin vastaavasti syksyllä kuunneltuani koko sarjan aivan mainioina äänikirjoina. Omat suosikkihahmoni taisivat lopulta olla Neville ja Luna Lovekiva. Jotenkin symppaan heidän kaltaisiaan ihmisiä :D
VastaaPoistaLuna on aivan ihanalla tavalla outo! Ei vaikuta sellaiselta tekemällä tehdyltä oudolta, vaan ikään kuin hänestä olisi vain luontaisesti tullut sellainen <3
PoistaMinäkin haaveilen näiden uusintaluvusta. Harkitsen ottavani. Potterit iltasatulistalle, mutta saa nyt nähdä. :)
VastaaPoistaKirjoina Potterit ovat elokuvia upeampia, mutta minäkin pidin erityisen paljon siitä ensimmäisestä. Onnistuneita toteutuksia, sellaisia jotka eivät latistaneet kirjoissa luotuja kuvitelmia. (Loppupään elokuvat eivät kyllä toimineet, kun pitkäänkään elokuvaan ei saa mahtumaan yhtä paljon kuin kirjaan.)
Loppupään elokuvissa taso todella laski – ja osin ihan ymmärrettävistä syistä. Minusta niissä vaikuttaa myös tietynlainen kiire. Mukavaa kuitenkin, kun samat näyttelijät (Dumbledorea lukuunottamatta) pysyivät elokuvissa :)
PoistaMinäkin innostuin sarjasta vähän jälkijunassa. Lainasin sarjan ensimmäisen osan eräällä kyläilyreissulla kun kiinnosti tietää mistä ihmiset kohisevat. Luin sarjan alun nopeaan tahtiin ja ostin loppupään kirjat heti kun ne ilmestyivät, alkupään kirjat hankin sitten hiljalleen. Aion ottaa sarjan uudelleenlukuun jossain vaiheessa, pitäähän nämä saada tuotua blogiin asti :)
VastaaPoistaBloggauksia odotellessa! Onkin kiinnostavaa lukea, mitä näistä ajatellaan uusintalukukierroksilla kaiken sen tohkeilun jälkeen :)
PoistaVanhan ajan tarkkailuluokka :D Repesin. Kalkaros on paras!
VastaaPoistaNo ne Luihuiset ovat vähän sellaisia! :D
Poista