Tero Niemi ja Anne Salminen: Nimbus ja tähdet (2004)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 389
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: kirjasto

Jokunen teistä saattaa muistaa, kuinka vaikutuin – ja samalla tipahdin kärryiltä – lukiessani Tiamatin värit -antologiasta novellin 'Kirjallinen liite kannevakuuskorvausanomukseen'. Kyseinen novelli liittyi nimenomaan tähän romaaniin vaikka tietysti se toimi myös itsenäisenä kokonaisuutenaan.

Nimbus ja tähdet on vaikuttavinta scifiä, mitä olen lukenut. Ei ehkä kuulosta minun sanomanani kovin hääviltä, kun scifi on spekulatiivisen fiktion osa-alueista se, joka on minulle vierain. (Ei kyllä kauaa, sillä innostuin nyt tästä ihan tavattomasti.)

Hulluinta tässä lienee se, että minun on aika vaikea perustella näkemystäni sillä tasolla, jota itseltäni odottaisin.
Minulta nimittäin meni osa romaanin jutuista ihan ohitse. Lähinnä ne tekniset kuviot, mutta kumminkin. Miten voi muka pitää kirjaa hyvänä, jos ei sitä ymmärrä?

Nimbus ja tähdet rakentuu vähän novellikokoelman tyyppisesti. Tarina kertoo Nimbuksesta, naispuolisesta olennosta, joka on hyvin lähellä ihmistä. Ihmisyys on yksi asia, mitä tässä pohditaan. Nimbus on nimittäin elänyt tuhansia vuosia (Terran eli Maan ajanlaskun mukaan) ja kuollutkin muutaman kerran.
Nimbuksen kumppanina seikkailee Talamus. Talamus on tietokone tai joku sen tyyppinen vempain. Näyttää jonkinlaiselta kameralta ainakin sen verran, että tullissa naamioituminen onnistuu. Talamuksella on kuitenkin oma persoonallisuutensa.
Yhdessä Nimbus ja Talamus seikkailevat tähdeltä/planeetalta toiselle ja tarinat koostuvat näistä vierailuista.

Ensinnäkin minua ilahdutti Nimbuksen ja Talamuksen suhde. Ei muuten varmasti onnistu ihan joka tekijältä rakentaa suhdetta kahden sellaisen olennon välille. Eikä nyt puhuta romanttisesta suhteesta, vaan lämpimästä ystävyydestä. Nimbus ja Talamus ovat äärimmäisen hienoja hahmoja. Persoonallisuuksia, joilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Mustavalkoisuus on tästä kirjasta muutenkin hyvin kaukana.

Eri planeetat kulttuureineen ovat tämän kirjan suola, sokeri, chili ja kaikki muutkin mausteet. Erilaisten tapahtumien kautta voidaan pohtia hyvinkin syvällisiä juttuja. Nimbus ja tähdet onnistuu olemaan pohdiskeleva ja ajatuksia herättävä. Se ei saarnaa, luennoi eikä ota kantaa. Vaikuttavin kohtaus oli Rakkaudesta avaruuteen -jaksossa ollut juttu Ruusutarhasta. Kysymys kuuluu, saako geeniteknologialla kehittää eläviä, aivottomia sikiöitä tieteen kehitystä varten, jolla taas voidaan pelastaa – tai tuhota – esimerkiksi ihmishenkiä? En tiedä.
Hyvä tieteiskirjallisuus esittää kysymyksiä, kritisoi, kyseenalaistaa ja pistää ajattelemaan. Nimbus ja tähdet onnistuu tässä tehtävässä paremmin kuin hyvin. Tämä ei ole kevyttä viihdettä ja siten helppoa luettavaa rantalomalle. Tätä pitää ajatella, lukea ajatuksella. Monesti.

Ja mitä siihen tekniseen kuvaukseen tulee... En osaa sanoa, kuinka uskottavaa tai tarkkaa se on. Sellaiseen ei oma tietotasoni ja ymmärrykseni riitä. Minut se vakuutti hyvin, mutta siihen ei paljoa vaadita. Ymmärtämättömyys ei kuitenkaan haitannut lukukokemusta lainkaan. Myönnän kyllä, että miehelleni pätkiä luin ääneen ja hämmästelin, mutta en pilkatakseni kirjaa vaan lähinnä itseäni. (Mies kyllä kiinnostui.) Tekninen

Kuin kirsikkana kakussa Nimbus ja tähdet on kaunis. Kaunis tarina, kaunista ja konstailematonta kieltä. Minulla ei ole tästä mitään moitteen sanaa. Ei mitään.
Tarttukaa tähän rohkeasti, haastakaa itsenne ajattelemaan tähteinvälisellä matkalla.