Tuomas Saloranta (toim.): Stepanin koodeksi (2013)

Kustantamo: Kuoriaiskirjat
Sivumäärä: 111
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Stepanin koodeksi on novelliantologia, jonka teemana on kuvitteellinen (tai niinhän minä toivon...) mystinen koodeksi, joka ajaa sen käsiinsä saaneet ihmiset hulluuteen. Böömiläisestä hopeakaivoksesta löytyi omituinen teos 1400-luvulla. Se päätyi jesuiittojen käsiin ja sai nimen Stepanin koodeksi. Se on yritetty tuhota monesti, mutta aina se vain nousee jostakin esiin. Elämä muuttuu tuskaksi, tuska kuolemaksi ja kuolema hopeaksi...

Novelliantologiassa ovat seuraavat karmeat tarinat:
Samuli Antila: Stepanin koodeksi
Markus Harju: Veli Frantisekin viimeinen toive
Tuomas Saloranta: Kirjan mahti
Jussi Katajala: Ääni kellarissa
Shimo Suntila: Rakkaudesta kirjaan
Mixu Lauronen: Veli Adolphuksen tunnustus
Heikki Nevala: Suruntuoja
Anne Leinonen: Kirje Helenille
Boris Hurtta: Rosy Luxemburgové 3
Tarja Sipiläinen: Murretut

Jo vilkaisu kirjoittajalistaan antaa luvan odottaa kovatasoisia tekstejä, eikä tarvinnut pettyä. Kuten aina antologioiden kohdalla, joistakin pidin enemmän kuin toisista. Ainuttakaan huonoa novellia tässä ei ollut, vaan kaikki eivät olleet vain olleet sataprosenttisesti minun makuuni. Pidin kaikissa erityisesti siitä, ettei koodeksia ja sen historiaa selitelty liian tarkasti. Mielikuvitukselle oli annettu hyvin tilaa ja se oli antologian kovin valtti. On vain juttuja mustasta kirjasta, hopeasta, kavioiden kopseesta, monikätisestä naisesta ja epäilyttävistä köynnöskasveista. Riettauksista, joita ei avata tarkemmin. Ja tunne... Se hyytävä ja painostava tunne siitä, että nyt ollaan tekemisissä jonkun Pahan Asian kanssa.

Tähän sopiikin pieni tarina, kun mielikuvitus lähti laukkaamaan. Olen siis nyt asunut viitisen kuukautta täällä Salossa. Joitakin päiviä sitten olin illalla ulkoiluttamassa Velho-koiraani. Kello ei ollut edes paljoa, mutta ulkona oli jo säkkipimeää. Ja vaikka tämä onkin omakotitaloaluetta, niin täällä osaa olla hyvin pimeää kun ei ole lunta. Tämä on rauhallista aluetta ja niinpä siinä yhdeksän tienoilla oli ulkonakin varsin hiljaista. Kunnes äkkiä kuulin jotain outoa ääntä. Tarkempi kuulostelu tarkensi sen olevan kavioiden kopsetta... Hyvä elämä kuinka minä pelästyin. Olin justiinsa ollut lukemassa Stepanin koodeksia. Oliko tullut hulluksi? Ei täällä mitään hevosia ole näkynyt!
Seuraavana päivänä kävi sitten ilmi, että on tässä talli suht lähellä. En vain tosiaan ole törmännyt hevosiin. En nähnyt laitumella enkä ratsukkoja. Minä sydämestäni toivon, että se kuulemani ääni tuli sieltä...

Samuli Antilan niminovelli aloittaa vahvasti ja tiukasta tilanteesta. Ei siis mitään historiikkeja alkuun, vaan mennään suoraan asiaan. Harju, Saloranta ja Katajala jatkavat novelleissaan hienosti viitaten siihen mihin Antilan tarina jäi. Näin siis saadaan hyvä pohja.
Seuraavat novellit jatkavat Stepanin koodeksin vaiheista toisiinsa sitoutumattomasti, mutta kiinnostavasti. Vuoroin ollaan nykyajassa, vuoroin menneisyydessä. Aihepiireissä vilahtelevat niin luostarit, geökätköilyt, avioliitto-ongelmat kuin kirjailijavierailutkin. Ja aina vain koodeksi riivaa ja saa uusia uhreja.

Esipuheessaan Tuomas Saloranta valoittaa Stepanin koodeksi -ideaan johtaneita tapahtumia ja sitä, mistä ajatus lähti. Stepanin koodeksin on tarkoitus olla yleisemminkin hyödynnettävä URS-mytologia ja on siis vapaasti käytettävissä. Nyt tähän kannustetaan ihan kilpailullakin!

Suosittelen Stepanin koodeksia erityisesti niille kauhukirjallisuuden ystäville, jotka pitävät tällaisista myyteistä, jotka saattavat levitä laajalle. Tietyin varauksin suosittelen tätä myös rikkaalla mielikuvituksella varustetuille ihmisille – jos olet herkkä kuvittelemaan kaikenlaista, niin... No... Omalla vastuulla sitten!
Köynnöskasvien kasvattajille ja hevosihmisille tätä voi suositella vain, jos koette olevanne erityisen lujahermoisia.