Suomennos: Helinä Kangas
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 253 (e-kirja)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Tammen Keltainen kirjasto viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa, mutta en minä sen takia tätä valinnut. Ikkunat auki Eurooppaan -haaste on yhä hengissä ja tällä teoksella onnistun nappaamaan Albanian.
Onnea kuitenkin, Keltainen kirjasto!
Albanialaissyntyinen Anilda Ibrahimi kertoo teoksessaan Punainen morsian kotiseutunsa muistoista ja kertomuksista, vaikka korostaa jo kirjan ensisivuilla henkilöiden ja tapahtumien olevan keksittyjä. Nykyisin Ibrahimi asuu Italiassa (aivan kuten tarinan toinen päähenkilö...) ja siksi romaani on myös alkukieleltään italiaksi.
Punainen morsian on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa on Saba, nuori ja punaisiin puettu morsian. Eletään 1900-luvun alkua ja Saba menee naimisiin sisarensa miehen kanssa. Avioliiton alku ei ole kaunis, mutta tämä ei myöskään ole mikään väkivaltaisuuksilla mässäilevä naiskohtaloromaani. Sabasta kasvaa aikanaan monien tapauksien kautta vaikutusvaltainen nainen suvussaan. Pienen vuoristokylän elämä on tarkoin säädeltyä, joissa taikauskolla ja vanhoilla tavoilla on voimakas jalansija.
Toisessa osassa jatkaa Saban pojantytär Dora. Pääpaino on 1900-luvun lopulla ja Hoxhan aikaisessa diktatuurissa, jolloin Albania oli kommunistinen kansantasavalta. Kovin mairittelevaa kuvaa kommunismista ei saa nytkään, vaikka karuimmistakin jutuista on tullut luettua. Kovin koettelemus Doralle taitaa lähinnä olla se, että yliopiston asuntolassa soi kansanradio, jota on pakko kuunnella.
Saban ja Doran ohella kuullaan juttuja muistakin heidän sukulaisnaisistaan. Minua kosketti eniten Esma-tädin tarina, joka tuomittiin yhteisössään haureudesta – perusteettomasti. Seuraukset olivat aika karut ja ne vaikuttivat vielä hänen lapsiinsakin.
Myös kehitysvammaisen tyttärensä laitoshoitoon antanut täti suretti kovasti. Ihminen kun tekee minkä parhaaksi uskoo, mutta lopputulos ei olekaan aina sellainen kuin on ajatellut.
Punainen morsian asettuu kolmen pisteen haarukkaan, koska oli "ihan okei". Olen oikeastaan hiukan yllättynytkin siitä, kuinka keskinkertainen tämä oli Keltaisen kirjaston kirjaksi. Ibrahimin (vaiko suomentajan?) käyttämä kieli on hyvin yksinkertaista. Lisäksi häiritsevästi pisti silmään termien noita, velho ja shamaani käyttö. Oliko henkilöiden tittelit alunperinkin näin sekavia vai onko suomentaja päätynyt tällaiseen ratkaisuun? Mitään eroja noidan, velhon ja shamaanin välillä ei nimittäin tuntunut olevan. Luettua -blogissa tästä löydettiin maagista realismia, minä en löytänyt – noidista huolimatta.
Aiheiltaan ja teemoiltaan tämä olisi myös ihan pätevä nuortenkirja. Historiasta kiinnostunut nuori voisi hyvinkin tarttua tähän eikä tarvitse kompastella vaativan tekstin ja kerronnan kanssa.
Sukulaistätejä ja -setiä vyörytettiin aika hurjaa tahtia, mutta suurin osa jäi aika pintapuolisiksi hahmoiksi. Sabaa koskeva puolisko tuntui hallitummalta kuin Doraa koskeva. Meni yllättävän pitkään, ennen kuin teoksessa mainittiin mistä maasta on kyse; luulin pitkään tarinan liittyvän Turkkiin, kun siihen viitattiin usein. Olin nimittäin lukenut takakansitekstin joskus kauan sitten kirjan tilatessani ja unohtanut sitten mistä tarina kertoo. E-kirjaa lukiessa ei tule takakantta niin vain vilkaistua sitten uudestaan.
Punaisen morsiamen parissa kuitenkin viihtyi ihan mukavasti. Harvemmin tulee luettua Albaniaan liittyvää kirjallisuutta, joten sikäli tämä oli kiinnostava. En kuitenkaan uskoisi tämän kestävän omassa käytössäni useampaa lukukertaa. Ihan okei.
Luettua -blogin lisäksi tästä on juttua myös näissä kirjablogeissa:
Nenä kirjassa
Kirja joka maasta
Keltainen kirjasto
Kommentit
Lähetä kommentti