Sivumäärä: 290
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Tähän kirjaan tartuin kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että pidän Anu Holopaisen siitä tyylistä, johon olen tutustunut Syysmaa-sarjaa lukiessani. Toisekseen siksi, että kuinka voisin muka vastustaa kirjaa, jonka nimi on Ilmestyskirjan täti. Nimihän on vallan loistava!
Tarinaa kertoo Airi Kivikko, joka on onnellisesti avoliitossa Jarmo Lampisen kanssa. Heillä on kaksi lasta, ja haaveissa omakotitalo ja häät. Airi rakastaa avomiehensä sukua ja tuleekin heidän kanssaan juttuun hyvin. Paitsi sen yhden. Liila-täti on kerrassaan hirveä ämmä ja suorastaan Airin painajainen. Airin kiusaksi Liila-täti, joka yleensä on vältellyt lukuisia sukukekkereitä, onkin nyt osallistumassa jokaiseen... Eikä siinä vielä kaikki. Tuosta räävittömästä eukosta tulee Airin työkaveri yrityskauppojen seurauksena. Voi halavattu... Ja miksei kukaan muu tajua mitään? Juntit!
Ensimmäiset 20 sivua kiristelin hampaitani. Satuin aloittamaan tämän vielä yhtenä iltana kovin myöhään ja nukkumatti yllätti alkumetreillä (se ei johtunut kirjasta, vaan pitkästä päivästä). Muistan nähneeni painajaista, jossa jouduin tulemaan toimeen todella raivostuttavan eukon kanssa.
Ilmestyskirjan tädin vitsi piilee nimittäin hyvin tulkinnanvaraisessa kysymyksessä; kuka se raivostuttava ihminen onkaan? Minulla oli mennä järki Airin kanssa. Voiko noin pikkusieluista, ulkokultaista, nirppanokkaista kermapersettä ollakaan? Aaaarrrgghh! Ja juu. Valitettavasti voi. Väitän kyllä, että tunnistan Airissa aivan tietyntyyppisen keskiluokkaisen hienostorouvan, joka on kovasti olevinaan sivistynyt.
Liilaan tykästyin ihan täysin. Toivoisin näkeväni tosielämän Liiloja vähän enemmänkin. Hauskinta Liilan hahmossa on se, että Airi ei periaatteessa ole täysin väärässä. Hän liioittelee hieman, mutta Liila tosiaan on räävitön, juo paljon alkoholia, paneskelee ketä sattuu jne. Mutta Liilassa on paljon muutakin.
Rempseän huumorin alla Holopainen tarjoilee viiltävää yhteiskuntakritiikkiä. Työntekijöiden kohtelu, konsulttien lausunnot, irtisanomiset ja niiden hoitamiset... Ei kuulkaa yhtään tuntunut liioittelulta tai kärjistämiseltä. Toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää.
Ilmestyskirjan täti ihastutti ennen kaikkea huumorillaan ja kyllä tämän parissa viihtyi, vaikka aiheet olivat paikoin hyvin vakaviakin. Tässä on aivan hienoinen spefitulkintamahdollisuus, mutta se on tosiaan lukijan itsensä ratkaistavissa. En itse tässä kovinkaan voimakasta spefielementtiä nähnyt.
Ihan sataprosenttisesti tämä ei minun kirjani ollut, sillä jotkut tapahtumat olivat ehkä kumminkin hiukan liioiteltuja (kuten Airin työpaikkahaastattelu). Tietysti, kuten sanottua, toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää, mutta siltikin... Jarmo-parkaa kävi kyllä ajoittain sääliksi!
Tätä on tituleerattu chick litiksi, mutta en ole ihan varma, kuinka tiukasti chick litin pitäisi olla sidoksissa romantiikkaan? Sitä nimittäin tässä ei ole. Airi ei ole kumppania vailla oleva sinkkunainen, vaan äiti ja avopuoliso, jolle sukulainen ja työpaikkakuviot tuottavat päänvaivaa. Lajimääritelmä on kuitenkin varsin väljä, sikäli mikäli Wikipedia-artikkelia on uskominen.
Joka tapauksessa, jos kammoat chick litissä, eli mimmikirjallisuudessa, nimenomaan sitä romanttista hömppää, mutta kaipaat kevyttä ja hauskaa viihdettä, niin tartupa tähän. Siirapin voit unohtaa, mutta kikatuskohtauksiin kannattaa varautua.
Laitoin tämän taannoin kevätuutuuksien listalleni joten aikomus olisi lukea, etkä edes onnistunut liikaa säikyttämään arviollasi ;-)
VastaaPoistaTuo onkin mielenkiintoinen pointti, pitääkö chick-litissä aina olla romanssintynkää? Vaan etenihän Himoshoppaajakin avioon ja äidiksi ja hyvin pysyi genressä joten ehkä se riittää että päähenkilö on railakas / vauhdikas ja kaikkea älytöntä sattuu ja tapahtuu ja liioitella pitää reippaasti?
On ihan virkistävää, jos ei tarvitse! Ei naisille suunnatun kirjallisuuden tarvitse aina pyöriä romantiikan ympärillä..
PoistaLukuiloa!
Airin työhaastattelu kyllä aiheutti aivan mieletöntä myötähäpeässä kieriskelyä.
VastaaPoistaJuu. Se oli minusta myös Airin hahmolle vähän liikaa, vaikka hällä vaikeuksia olikin.
PoistaToisaalta kyse lienee myös siinä, etten vain ole tottunut genren tyyliin kuuluvaan liioitteluun?
Ai niin! Hyvä kun muistutit tästä kirjasta! Pitääpä ehdottomasti lukea jossain välissä ;D
VastaaPoistaTämä on nopsaan luettu!
PoistaNimi on loistava, aihe on herkullinen - yt:t on niin tuttua - ja kirjailija taitava, joten odotan tämän lukemista innolla. Uskon kuitenkin, että totuus on tarua ihmeellisempää.
VastaaPoistaHeh, reaktioni Airiin oli saman tapainen...
VastaaPoista