Mutta tällä kertaa Kristiina Vuoren uusin romaani Disa, Hannuntytär jäi kesken noin sivulla 90. Päähenkilö Disa on aluksi ihan kiinnostava, eikä niin kovin perinteinen hahmo. Hän on kirjan alussa jo naimisissa oleva nainen, jolla on 10-vuotias poikakin. On virkistävää, että näissä kirjoissa nähdään myös muitakin naistyyppejä kuin naimattomia neitosia.
Harmikseni kuitenkin Disan kehittyminen alistetusta naisesta uhmakkaaksi karkuriksi tapahtui minun makuuni aivan liian nopeasti ja epäuskottavasti. Kirjakko ruispellossa -blogissa oli kiinnitetty samaan asiaan huomiota. Minua tällainen tympii ja jos menetän makuni päähenkilöstä jo alkuunsa, niin matka tyssää aika lailla pian.
Disa on tarinan pääasiallinen näkökulmahenkilö. Alussa on myös pari poliittista infodumppausta, jotka eivät oikein Disan näkökulmaan istu. Disa itsekin päivittelee, ettei voi sellaisia asioita ymmärtää. Nämä infodumpit puuduttivat ja tuntuivat pikkuluennoilta. Kirjailijalla on vielä taipumusta tällaiseen informaatioähkyyn. Eiköhän se kuitenkin ajan myötä tasaannu sekin, sillä silloin kun kerronta kulkee, niin se totta vie kulkee ja hyvin!
Raiskaukset ja raiskausyritykset tuntuvat olevan historiallisten viihderomaanien vakiotavaraa. Disa, Hannuntytär ei tee poikkeusta. Pohdinkin, että olisiko tarina menettänyt jotakin oleellista, jos eräästä alun kohtauksesta olisi jätetty raiskausyritys pois?
Ylipäätään historiallisista romaaneista saa sen kuvan, että miehet ovat 99% himojensa orjia, joiden on ihan pakko seksuaalisesti alistaa tarinan sankaritar. Poikkeuksen tekee se yksi prosentti, ne sankarit, joihin sankaritar rakastuu.
Okei. Viihde on viihdettä, eikä tällaisia pitäisi lukea liian ryppyotsaisesti. Voi olla, että tämä romaani osui väärään aikaan. Tai voi olla, että genrestä on nyt yliannostus.
Disa, Hannuntytär sopii varmasti edelleen monen historiallisen romaanin ystävälle. Mutta tällä kertaa täällä eivät nyt kemiat kohdanneet.
Kommentit
Lähetä kommentti