Haruki Murakami: Kafka rannalla (2002 / 2009)

Umibe no Kafuka
Suomennos: Juhani Lindholm (englanninkielisestä käännöksestä Kafka on the Shore)
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 494 (e-kirja)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Haruki Murakamin kirjat (osa niistä) edustavat sitä spekulatiivista fiktiota, jota ei spefiksi äkkiseltään mielletä eikä sitä sellaisena markkinoida.
Näinpä siis minullakin kesti jonkin aikaa havahtua siihen todellisuuteen, että saattaisin pitää Murakamin kirjoista. Ei muuta kuin härkää sarvista ja vähän summanmutikassa tulin valinneeksi Kafka rannalla -teoksen. Valinta ei mennyt pieleen.

Kafka rannalla kertoo pojasta, joka päättää karata kotoaan. Hänen tukenaan on Poika nimeltä Varis, hiukan omalaatuinen kirjastovirkailija Oshima ja salaperäinen neiti Saeki. Samaan aikaan toisaalla hiukan yksinkertainen, vanha mies nimeltä Nakata puhuu kissojen kanssa, tulee tehneeksi murhan ja ystävystyy rekkamies Hashinon kanssa.

Kirja saattaa näin selitettynä kuulostaa oudolta, hämmentävältä ja jopa tylsältä. Kaksi ensinmainittua pitääkin paikkansa, mutta tylsä tämä ei ole. Koko teos on todella tasapainoinen ja kiehtoo sitä enemmän, mitä pidemmälle sitä lukee. Tässä yhdistyy monenlaisia teemoja, mutta mitään valmiita vastauksia ei ole. Murakami onnistuu hienosti olemaan julistamatta mitään, puhumatta minkään puolesta tai vastaan.

Yllätyin siitä, paljonko tässä oli viittauksia myös länsimaiseen populaarikulttuuriin. Japani näkyi lähinnä miljöössä, tavoissa ja ruoassa. Kafka kuuntelee paljon musiikkia Johnny Cashista Rolling Stonesiin. Hän lukee mielellään, eikä ole vaikeaa arvalta, keneltä hän on salanimensä lainannut.

Omalaatuinen Oshima oli lempihahmoni. Hän oli kiehtova tyyppi täynnä yllätyksiä. Hän onnistui yllättämään minut yhtä hyvin kuin Kafkankin. Seksuaaliteemojen käsittely on tässä teoksessa hyvin John Irvingin tyylistä; konstailematonta, suorasukaista ja toisinaan absurdiakin. Voisin väittää, että jos John Irvingistä pitää, niin pitää melko varmasti Murakamistakin. Jopa huumori on tässä samantyyppistä.
Nakata oli myös kovin sympaattinen. Hänen muistinsa on pyyhkiytynyt tyhjäksi jo lapsuudessa erään tapahtuman johdosta. Tämän jälkeen ennen niin fiksu Nakata muuttui yksinkertaiseksi tyypiksi, joka ei oppinut lukemaan eikä kirjoittamaan. Mutta hän osaa puhua kissojen kanssa – kunnes John Walker tulee ja tuhoaa kaiken. Nakatan aurinkoisuudesta, luottavaisuudesta ja elämänasenteesta olisi monellakin ammennettavaa!

Kafka rannalla ei ole yksinkertainen teos. Se oli myös yllättävän tunteikas tarina. Tunnustan, että pieni kyynel silmäkulmassani kimmelsi lukiessani ja ymmärtäessäni esimerkiksi neiti Saekin tarinaa.

Niinpä niin, kummalliseen tilanteeseen olet joutunut. Sinä rakastat tyttöä, jota ei enää ole, ja olet mustasukkainen pojalle, joka on iäksi kadonnut. Mutta silti sinun tunteesi on todellisempi ja tuskallisempi kuin mikään, mitä olet tähän mennessä tuntenut. Eikä ulospääsyä ole. Ei paikkaa, minne paeta. Olet eksynyt ajan labyrinttiin ja suurin ongelmasi on, että et halua sieltä pois. Pitääkö paikkansa?

Teoksessa on vahvaakin vahvempi maagisen realismin tuntu. Puhuvia kissoja, taivaalta satavia kaloja ja iilimatoja, toisia ulottuvuuksia... Mutta Murakami osaa käsitellä niitä taiten. Ne nivoutuvat tekstiin niin luonnollisena osana, että äkkiseltään tulee ehkä pitäneeksi puhuvia kissoja ihan normaalina asiana.

Kannustan tarttumaan tähän rohkeasti. Teksti on todella sujuvaa ja mukavaa lukea, mistä kiitos kuuluu suomentajalle. Vaikka tämä on käännetty englanninnoksesta, niin mielestäni tässä säilyi jo kielen tasolla tietynlainen oma tyyli, jonka uskon tulleen ihan suoraan Murakamilta.

Mitäs Murakamia minun pitäisi seuraavaksi lukea?

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa