Oliver! -musikaali

Viime viikonloppuinen Finncon-viikonloppuni päättyi musikaaliin (jolla ei ollut Finnconin kanssa mitään tekemistä). En ylipäätään ole kovin musikaalien ystävä. Inhosin muksunakin sitä, että Disney-piirrettyihin piti aina mennä tunkemaan jokin typerä laulu.


Ystävä houkutteli kumminkin mukaansa katsomaan Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissin Oliver! -musikaalia. Kyseessä on Lionel Bartin kirjoittama ja säveltämä klassikkomusikaali, joka perustuu Charles Dickensin Oliver Twist -romaaniin. Ja kai minä nyt yhtä musikaalia sen verran kestän? Onhan miljöönä 1800-luvun Lontoo ja taustalla klassikkoromaani (jota en tosin ole lukenut). Lisää arvostusta ja kiinnostusta herätti se seikka, että laulut on kääntänyt suomeksi Miljoonasateesta tuttu Heikki Salo.


Tarina kertoo orvosta Oliverista, joka elää ensin ankeassa lastenkodissa, tulee myydyksi hautausurakoitsijan oppipojaksi. Sieltä hän päätyy persoonallisen herra Faginin huomaan, joka johtaa lapsista koottua taskuvarasjoukkoa. Lontoon alamaailmaa hallitsee kuitenkin häijy Bill Sikes, jonka kynsiin Oliverkin joutuu.


Minä pidin tarinasta ja sen toteutuksesta kovasti. Laulut sopivat tarinaan hyvin ja tanssikohtauksia ei voinut kuin ihailla. Oliver! esitetään Jyväskylässä latoteatterissa Kuokkalassa. Esiintymislava ei ole järin suuri, mutta jotenkin siellä mahtui tanssimaan kolmatta kymmentä lasta eikä kukaan sotkeutunut toistensa jalkoihin.
Laadukkuutta lisäsi myös musiikki, jota soitti oikea bändi. Tämä ei ollut mikään harrastelijamainen taustanauhaviritys.

Erityiskiitosta pitää antaa myös puvustuksesta ja maskeerauksesta. Niihin oli todella panostettu. Ilolla huomioin sen, ettei näytelmän prostituoiduista naisista oltu tehty mitään hemaisevia kurtisaaneja, vaan pyrittiin enemmän realistisuuteen; vaatteet olivat mitä olivat, oli mustelmia, kellastuneita hampaita ja homssuisuutta.

Näyttelijöistä ei moitittavaa. Kaikki nimet olivat minulle ennestään tuntemattomia, mutta soisin heidän jatkavan urallaan. Parhaiten mieleen jäi herra Faginia näytellyt Sauli Yksjärvi, jonka pari repliikkiä jäivät kyllä elämään sisäpiirivitsinä.

Oliver! on musikaali, jota kannattaa mennä katsomaan vaikka vähän kauempaakin. Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille, ja minusta suositus on ihan paikallaan ja vakavasti otettava.
Aion kyllä pitää silmällä myös tulevina kesinä, että mitä tältä porukalta on luvassa. Ei Salosta nyt niin pitkä matka Jyväskylään ole...

*Tämän bloggauksen kuvien lähteenä:
Oliver! / Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi
Kuvaaja: Riku Suonio

Kuvitukseen kysytty ja saatu lupa Kulissilta.

Kommentit

  1. Ooh vau! Tuota kun pääsisi katsomaan! Olen muistaakseni jonkun teatterisovituksen nähnyt Oliver Twistista ja lisäksi tietysti lapsuuteni kesiin kuuluvissa Turun Vartiovuoren kesäteatterin esityksessä. Vuoden 2005 elokuvasovituksen katsoin hiljattain ja pidin siitäkin kovasti. Pitäisi pian täyttää se viimeinen etappi ja lukea itse kirja. Hieno tarina.

    VastaaPoista
  2. Mukava lukea näin jyväskyläläisenä noin positiivinen arvio. Ja porukassa on tuttujakin. Menen kyllä katsomaan.

    VastaaPoista
  3. Tämä olisikin kiva nähdä joskus, jos ei Jyväskylässä niin ainakin jossain muualla. Kirjakin on hyvä, suosittelen! Ja suosittelen kyllä ylipäänsä tutustumaan lisää musikaalien maailmaan, hyvin toteutettuina niihin pääsee uppoutumaan todella hyvin. Itse pidän synkistä keskieurooppalaisista musikaaleista, mutta pirteät tanssia täynnä olevatkin ovat joskus ihan kivoja ja piristäviä.

    VastaaPoista
  4. Onpa mukavaa, että musikaali pääsi yllättämään iloisesti! Harmi, että tänä kesänä ei ole enää asiaa Jyväskylään, tämän olisin mielelläni nähnyt. Oliver! on nimittäin vielä muutenkin näkemättä, ja kirja lukematta. Jos Jekyll & Hyde -musikaali tulee taas jonkun ammattiteatterin esitettäväksi, suosittelen sitä sinulle lämpimästi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti