Deadlocked
Suomennos: Sari Kumpulainen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 368
Pisteet: 2/5
Jo Veren muistin kohdalla valittelin näemmä tasonotkahdusta. Ja kyllä se vain näyttää jatkuvan. Tämähän venyy ja vanuu kuin mauton HubbaBubba-purkka. Turnausväsymystä on rankasti ilmassa.
12. osa Veri kielellä on tympein näistä osista. Ei seksiä, ei huumoria ja Eric todella pahasti sivuosassa niin paperisena hahmona, että oikein kiukuttaa.
Juonessakaan ei hurraamista. Joku yrittää lyödä kiilaa Ericin ja Sookien väliin, ja samalla keijusotkuja selvitellään. Sopassa mukana kaikki ylikset.
Tässä osassa oli aika selkeä osoitus siitä, kenet Sookie lopulta kumppanikseen valitsee. Sitä, mitä pahoin pelkäsinkin, ja olin siihenkin vähän pettynyt. Valinta osoitetaan melkoisen siirappisella tavalla, ja kun siinä vaiheessa olin jo kovin tympiintynyt koko kirjaan, niin loppuratkaisu tuntui entistä huonommalta.
Kyllähän tämän edelleen luki. Ja luen seuraavankin, Sydänverellä, joka on sarjan viimeinen osa. Teksti on sujuvaa, kiitos suomentajan.
Pahoittelen tällaista hävyttömän huonoa tynkäpostausta, mutta nyt ei jotensakin irtoa enempää. (Luvalla sanoen koko blogini on viime aikoina ollut vähän hunningolla. Koitan parantaa tapani.)
The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö
Pahan veren valtakunta
Veren sitomat
Pedon veri
Samaa verta
Veren muisti
Veri kielellä
Sydänverellä

Ikävä kyllä se viimeinen osa ei tästä juuri parane. :/ En ymmärrä, miksi jotkut kirjailijat venyttävät sarjoja väkisin. Tämänkin sarjan parissa viihdyin valtavan hyvin ehkä puoliväliin asti (en enää edes muista), mutta loppupää oli niin kehno että hävettää myöntää tykänneensä edes niistä ensimmäisistä osista. Ja että Eric tosiaan muuttui ihan yhtäkkiä ärsyttäväksi haahuilijaksi! Argh!
VastaaPoistaVähän oli toistoa havaittavissa jo muutaman osan jälkeen. Tämänkin olisi koko sarjan hyvin saanut tiivistettyä puoleen tuosta osamäärästä...
VastaaPoistaNimenomaan. Tästä olisi joutanut tiivistää puolet ihan hyvin!
VastaaPoistaTämä toiseksiviimeinen osa oli ihmeellisen hidas ja jaaritteleva, vain keskellä pikkuisen vauhtia. Ja sitten se viimeinen osa, se oli minusta vallan kummallinen erikoisine kertojaratkaisuineen. Minun puolestani tämä sarja olisi voinut aivan hyvin päättyä siihen, kun -VAROITUS SARJAN AIEMMASSA VAIHEESSA OLEVILLE, JUONIPALJASTUSVAARA!- Ericin muistinmenetys päättyy ja hän sanoo Sookielle muistavansa kaiken. Siinä olisi ollut minun mieleinen loppuhuipennus ;)
VastaaPoista