Suomennos: Kersti Juva
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 934
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos
Kesä sitten vierähti tämän klassikon parissa. Charles Dickensin tuotantoon on pitänyt perehtyä pitkään ja huolimatta siitä, ettei Kolea talo vakuuttanut, luen varmasti vielä jotain muutakin.
Koska kyseessä on tunnettu klassikko, en arastele juonipaljastusten suhteen. Jos et ole tätä teosta lukenut ja haluat yllättyä, niin paree lopettaa tämän postauksen lukeminen heti tähän.
Kolea talo on hieno aikalaiskuvaus. Tarina sijoittuu 1800-luvun Lontooseen. Päähenkilönä on orpo Esther, joka päätyy asumaan John Jarndycen luo tämän suojelukseen. Samassa talossa, Bleak Housessa, asuvat myös serkukset Ada ja Richard. Tarinan kehyksenä kulkee kuuluisa oikeustaistelu Jarndycen suvun omaisuudesta, josta on käräjöity jo vuosikymmeniä. Samalla tutustutaan aatelispariskuntaan, sir ja lady Dedlockiin, joista jälkimmäisellä on sydämellään synkkä salaisuus.
Kolea talo on kirjoitettu ajalleen tyypillisenä jatkokertomuksena (kuten esim. Anna Kareninakin) ja se pääsi kyllä puuduttamaan, vaikka en tätä mitenkään putkeen ahminutkaan. Tarina rönsyää ihan liikaa joka suuntaan, vatuloidaan olemattomia ja turhia juttuja, ja koko jutussa maistuu venyttämisen maku. Tätä olisi voinut hyvin tiivistää muutaman sadan sivun verran, niin hieno tarina olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa.
Eniten tässä ihastutti Dickensin terävä ja humoristinen kuvailu, joka välittyy hienosti Kersti Juvan käännöksessä. Käännöstä on pakko kehua vielä muutenkin erikseen. Kieli on todella sujuvaa ja Juva tavoittaa hienosti erilaiset puhetyylitkin. Hän ei ole tyytynyt pelkkään murreratkaisuun, vaan luo oman sekoituksensa murteita hyväksikäyttäen. Esimerkiksi William Guppyn puhekielestä välittyy hauskasti se, millainen tyyppi todella on.
"Ei! Hitto, Tony", sanoo tuo herrasmies [Guppy, Morre huom.], "sinun pitäisi vähän katsoa, ettet loukkaa miähen tunteita, jonka sydämeen on kaiverrettu vaille vastakaikua jäävä haavekuva ja jonka hellimpiä tunteita soittelevat kiälet eivät voi hyvin. Sinä, Tony, omistat kaiken, mikä hurmaa silmää ja houkuttaa makua. Sinulle ei ole luanteenomaista – kukaties sinun onneksesi (voisinpa sanoa samaa) – liihottaa yhden ainokaisen kukan ympärillä. Koko puutarha on sinulle avoin ja sinun ilmavat siipesi kuljettavat sinua siällä. Siitä hualimatta, Tony, minulle ei tulisi miäleenkään haavoittaa edes sinun tunteitasi syyttä!"Näytteestä huomaa myös Dickensin rönsyilevän kielen. Paikoitellen se oli ilkikurisella tavalla hauskaa, mutta pidemmän päälle hiton raskasta. On kuitenkin vaikeaa olla arvostamatta sitä, sillä Dickens osaa todella sivaltaa ja uskoisin, että sivallukset ovat olleet osuvia.
(s. 481–482)
Henkilögalleria jäi minulle yllättävän etäiseksi. Estheriä arvostin eniten, vaikka välillä minusta tuntuikin, että hän on niitä turhankin täydellisiä sankarittaria. Esther on taatusti kilttien ja nöyrien tyttöjen esiäiti, jopa siinä määrin, että näin 2000-lukulaista turhautti.
Mutta lopussa oleva Estheriä koskeva ratkaisu sai minut todella pahalle tuulelle ja kirskuttelemaan hampaitani. En ole muissa tätä aikaa kuvaavissa (tai aikalais-) kirjoissa vastaavaa menettelyä huomannut, joten en tiedä kuinka sopiva ja realistinen käänne on.
Esther muuttaa siis nuorena naisena John Jarndycen suojelukseen. Mies on jo itse iäkkäämpi poikamies. Kiltti, asiallinen ja mukavan persoonallinen tyyli. Estheriä ihailevat kaikki, muutama mies ihastuukin. Esther itsekin antaa hyvin, hyvin salaa itselleen luvan ihastua Allaniin, vaatimattomaan haavuriin. Esther kuitenkin sairastuu ja sairaus jättää karmaisevat jäljet hänen kasvoihinsa. Hiukan lannistunut Esther luopuu ihastuksestaan ja valmistautuu jäämään lähinnä taloudenhoitajaksi Bleak Houseen.
John Jarndyce päättää kuitenkin kosia Estheriä ja suunnilleen riemusta ja syvästä kiitollisuudesta itkien Esther suostuu rakkaan suojelijansa vaimoksi (heidän suhteensa on koko ajan hyvin isä-tytär -tyylinen). Pienimuotoisia häitä ryhdytään valmistelemaan. Avuksi pyydetään Allanin äitikin, sillä kyseessä on perhetuttu. Samassa yhteydessä John on ostanut uuden talonkin, jota Esther pääsee laittamaan heidän yhteiseksi kodikseen.
Juuri muuton ja häiden kynnyksellä John järkkääkin suojatilleen yllätyksen: Esther pääseekin Allanin vaimoksi! Tadaa! ARGH! Minusta tuo kuulosti niin ärsyttävältä ja järkyttävältä ihmiskaupalta, että oksetti. Esther on tietysti jälleen onnesta soikeana ja täynnä syvää rakkautta suojelijaansa ja ihastustaan kohtaan. Siksi Allanin äitikin oli auttamassa, jotta pääsisi näkemään millaisen miniän saisi.
Jotenkin tämä kuvio ihmetytti todella paljon. Dickens noin muuten on hyvin yhteiskuntakriittinen ja tasa-arvoinen, mutta sitten tehdään tällainen ihmeellinen käänne, josta (ainakin nykylukijan mielestä) on romantiikka kaukana.
Näinpä siis arvosanaksi tälle klassikkoteokselle jäi kaksi pistettä. Niin pahasti tuohon loppuun petyin. Ymmärrän silti hyvin miksi tämä on klassikko, mutta kovin hyvin tämä ei mielestäni ole aikaa kestänyt; liian venytetty ja rönsyilevä, loppuratkaisu ärsyttävä (myös lady Dedlockin kohtalo oli vähän laiskanpuoleinen ratkaisu). Pisteet hyvästä suomennoksesta ja terävästä kuvailusta.
En ole tuota Dickensiä lukenut, mutta kiitos kirja-arvostelusta, ehkä joskus luen tuonkin. Minä rakastan 1800-luvun Englannin ihmisistä kertovia romaaneja. Joskus luin Hardyn Tessin tarinan ja ai että minua ärsytti romaanin loppuratkaisu! Vaikka kirjailija olisi omana aikanaan mielletty tosi uudistusmielisenä, niin ei se vapaamielisyys nykyihmisen silmään näytä kovin vakuuttavalta. Tuohon aikaan naisille oli vain kaksi viittaa: neitsyt Madonna tai paha nainen. Eikä tuohon aikaan sijotetuissa romaaneissa nainen saavuttanut onnellisuutta ilman miehen väliintuloa.
VastaaPoistaNäinhän se on.
PoistaPitääkin muistaa toi Tessin tarina. Olen katsonut alkua Polanskin filmatisoinnista, mutta nukahdin kesken kaiken :D
Minä surin Lady Deadlockia. Hänen kohtalonsa oli todella traaginen. Tässä teoksessa on paljon ironiaa (oikeuslaitos ja yhteiskunta-aspekti). Minä kyllä pidin tästä. Dickensillä on henkilögalleria yleensä melkoinen joukko ja niin tässäkin. Tästä on tehty todella hieno tv-sarja. Ihmetellä täytyy niitä erinäisiä näyttelijänlahjoja.
VastaaPoistaDickens on kyllä ehdottomasti minun lempikirjailijani, mutta läheskään kaikkia hänen teoksiaan en ole lukenut.
Tv-sarja on tallella digiboksilla. Koitan jossakin vaiheessa tehdä siitä oman jutun, kunhan ehdin katsoa sen.
PoistaKiitos hyvästä blogipostauksesta! Kolean talon filmatisointi muutaman vuoden takaa on kyllä minustakin tosi hyvä. Katsoin sen ensin ja luin kirjan vasta sitten. Loppuratkaisu on kieltämättä laimea, mutta enemmän Dickensmäinen: hyvä saan hyvän kohtalon, ja kuten sanoit, Esther oli oikein malli hyveellisestä nuoresta naisesta. Suojatin puolisoksi joutuminen olisi ollut aika synkkää ja johtui vain kiitollisuudesta ja siitä, ettei Esther uskonut ansaitsevansa parempaa.
VastaaPoistaLoppuratkaisussa Estherin kohdalla ärsytti eniten se tapa, miten suojelija sen hoiti. Se ei jotenkin istunut kunnolla fiksun ja lempeän Johnin hahmoon. Olisiko jo tuolloin nainen todella ollut ilahtunut siitä, että sulhanen vaihtuu vain hiukan ennen h-hetkeä? Kaikki muut ovat asiasta tienneet, paitsi nainen itse. Argh!
PoistaOllaan melko samoilla linjoilla Kolean talon kanssa. Luin kirjan tänä keväänä, ja kyllähän kirjan kanssa sai tahkota! Hyvin ristiriitainen kirja siinä mielessä, että ajoittain Dickensin meno oli sangen vetävää ja loistavaa, ja sitten yhtäkkiä tappavan tylsää. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin muisteltuna ei kirja tehnyt minuun juuri minkäänlaista säväystä. Saatanpa kokeilla silti jotain toista Dickensiä joskus. =D
VastaaPoistaNo nimenomaan juuri näin :D
PoistaTämän lukemisesta on jo jonkun verran aikaa, mutta ymmärsin tuon Estherin jutun niin, että avioliitto suojelijan kanssa toi Estherille kunniallisen aseman ja tyttöraukka ei uskonut ansaitsevansa mitään parempaa ulkonäkönsä takia. Woodcourt olikin sitten Estherin todellinen ihastus, mutta Esther ei ehkä uskaltanut kaikessa hyveellisyydessään enää purkaa kihlausta Jarndyceen, joten Jarndycen tönäisy tuli lopulta tarpeeseen. Mutta en tosiaan enää muista yksityiskohtia, eli ei kannata luottaa höpinöihini :D Pidin tässä kyllä Lontoo-kuvauksista, oikeusjutun etenemisestä ja Dedlockista, mutta ei se Esther oikein päähenkilönä säväyttänyt (muuten hieno kirja). Toivottavasti tykkäät muista Dickensin tuotoksista! :)
VastaaPoistaVastauksessani Kirsi-Marialle tuossa ylhäällä avasin enemmän sitä, mikä siinä naimajutussa ärsytti.
PoistaMutta juu. Kokeilen kyllä vielä jotain muuta. Esim. Oliver Twist on jäänyt kutkuttamaan :)
Sivuhuomio:
VastaaPoistaDickensin romaaneja ei voi arvioida nykymittapuun mukaan. Dickens kirjoitti myös rahan vuoksi jatkokertomuksia ja näihin jatkokertomuksiin tulee rönsyjä ja tietynlaisia aaltoja. Minusta Dickens nykymittapuunkin mukaan pesee uudemmat tarinan väsääjät (ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta). Nykyaikana kirjat ovat alkaneet pidentyä ja turhaan rönsyillä, aaltoliikettä sekin.
Minusta yksi klassikon merkeistä on nimenomaan se, että se kestää arvion myös nykymittapuulla :) Toki on aina seikkoja, joissa aikalaisuus on otettava huomioon, mutta silti hyvä klassikko kestää aikaa arvioinnissakin. Tietysti tällainen on myös makukysymys :)
PoistaJäin miettimään pitkäksi aikaa tätä juonen kuljetusta. Käännöksissä on eroja, tosin alkuperäiseen tällä kielitaidolla on turha edes yrittää verrata, enkä aina osaa sanoa miten uskollisesti joku käännös noudattaa alkuperäistä tunnelmaa ja tarkoitusta.
VastaaPoistaNäissä vanhoissa kirjoissa oleva miljöö ja ihanteellisuus kiehtovat usein itseäni ja monet näistä ikivanhoista kirjoista kestävät kummasti aikaa, koska kerronta on jotenkin ajatonta ja hienoa, eikä juoni ole ainoa joka kantaa kirjaa. Tämä tarina sijoittuu aikaan jolloin miehet päättivät naisen puolesta asioita ja avioliittoja. Suffragettien aika oli vähän myöhemmin. Jotenkin ymmärsin tunteesi, sama ärsytys on usein itselläkin kun kuvittelen että tarina päättyy toisin tai että sen pitäisi. Kansikuva oli kauniisti romanttinen, sen takia tänne taas ryntäsinkin ja häpeä myöntää, on tullut lainattua kirja kiireessä jopa kauniin kannen vuoksi:) Tykkään kyllä muutenkin näistä ansiokkaista kirjaarvosteluistasi ja samalla saan sivistää myös itseäni. Kaksi kaupunkia tulee Dickensistä yhtä äkkiä mieleen ja Joululaulu, mutta tämä kirja pitänee kai kahlata. Kiitoksia:)
Uusi kommentointiyritys.:) Dickensissä on ainakin se hyvä puoli, että hänen henkilöhahmojaan voi tulkita todella monella tavalla. :) Minusta esimerkiksi Esther oli "piilo-ovela". Ulkoisesti kiltti ja nöyrä, kuten orpotytön kai odotettiinkin olevan, mutta hyvin tarkkanäköinen. Hän ei mennyt höynäyttäjien vipuun, toisin kuin moni muu hahmo.
VastaaPoistaMinä luin tätä metrolukemisena ja rauhallinen lukemistahti sopi suvantovaiheisiinkin, moni luku oli kuin oma novellinsa. Ymmärrän kyllä että sellainen voi tuntua hitaalta ja rönsyilevältäkin.