Sivumäärä: 298 (e-kirja)
Pisteet: 3½
Mistä minulle: Elisa Kirja*
Olen viime vuosina suhtautunut melkoisen nihkeästi näihin Kaari Utrion uusiin "eepokkikomedioihin". Niitä koskevia avautumisia voi lukea aiemmista arvioistani, joten en turhaan ryhdy toistelemaan niitä tässä.
Oppinut neiti sai kuitenkin aikanaan kiittäviä arvioita, joten päätin sitten kumminkin kokeilla. Ja tarvitsin näihin lämpimiin kesäpäiviin jotakin mukavan kevyttä luettavaa. Ja vallan oikein; Oppinut neiti toimi tähän tarkoitukseen oikein hyvin!
1830-luvulle sijoittuvan tarinan Sofia Malm on se oppinut neiti. Hän on opiskellut arvostetussa Smolnan naisopistossa ja on valmistautunut elämään itsenäisenä naisena. Hän toimii opettajattarena ja seuraneitinä korkea-arvoisissa perheissä, ja onkin varsin tyytyväinen elämäänsä.
Sattumalta hän kohtaa Silvan kartanon paronin, komean Christian Hackfeltin, joka ei paljoa kotonaan viihdy. Kopeaa miestä ei aateliton nainen kiinnosta ja Sofiaa ärsyttää miehen ylimielinen suhtautuminen lähes kaikkeen. Mutta mitä tapahtuu, kun he kohtaavat Sofian kotimaaperällä, arvaamattomilla tuntureilla Lapin sydämessä... No. Sen voi arvata itse kukin!
Pidin Sofia Malmista todella paljon. Hän oli virkistävän erilainen sankaritar, ja paikoin hänestä tulikin mieleen Henrietta kirjasta Rakas Henrietta, joka on yksi ehdoton suosikkini Utriolta. Sofia on vaatimaton, paikkansa tietävä, mutta ei mikään reppana. Hän on sanavalmis, mutta ei röyhkeä. Hän ei ole kaunotar, vaan enemmin aika tavallisen näköinen nainen – rakastuneen silmin toki suloinen (niinhän me kaikki!). Sofia on sankaritar, johon on käsittämättömän helppo samastua.
Christian Hackfelt jäi turhankin etäiseksi ja aika stereotypiseksi rikkaaksi poikarukaksi. Ylpeän kuoren alla sykkii kultainen sydän – kas kummaa. Olisin kaivannut tähän tyyppiin vähän särmää. Vähän samahan pätee Austenin Mr. Darcyyn, mutta Darcyssa onkin juuri sitä särmää.
Sivuhenkilöistä kiinnostavin olikin ruustinna Anna Pihlman. Hän on Hackfeltin äidin ystävätär, ja tarinan pahis ja varsinainen rautarouva. Sitkeästi ja ovelasti hän työntää kapuloita rattaisiin ja pyrkii ohjaamaan asioiden kulkua haluamaansa suuntaan. Hänen vaikuttimensa tuodaan hyvin esiin, eikä hän tällöin jää niin mustavalkoiseksi tyypiksi, kun voisi tämäntyyppisissä viihderomaaneissa olettaa.
Kiitän siis paikoittain hyviä henkilöhahmoja ja onnistuneita näkökulmavaihtoja. Tarina oli tietysti aika tyypillinen, mutta oikein viihdyttävä ja sujuvasti etenevä ajoittaisia sisustusinfodumppeja lukuunottamatta.
Pyyhkeitä sisustusähkyn lisäksi annan tietynlaisesta toisteisuudesta ja rautalangan vääntämisestä. Alkuun meinasin uuvahtaa jatkuvaan Sofia Malmin vaatimattomuuden korostamiseen. Kyllä se tulisi selväksi vähemmälläkin ja näkyy onnistuneesti myös Sofian käytöksessä. Romaanin lopussa jäi kiireen maku suuhun. Kilpakosijatar Isabellan päätyminen toiseen mieheen tuli vähän puskista ja oli epäuskottava. Sofian ja Christianin kohtaaminen kievarissa oli söpöä, mutta tarina jäi ikään kuin kesken.
Ja edelleenkään en löydä näistä mitään komediaa, mutta se on jo osaltani vanha virsi se.
Kokonaisuudessaan kumminkin oikein sopiva opus rentoon kesäpäivään! Jos ette usko, niin lukekaa ainakin nämä bloggariarviot: Sallan lukupäiväkirja, Sinisen linnan kirjasto ja Saran kirjat.
*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa
Minun ei ehkä pitäisi Kaari Utrion tuttavana lainkaan kommentoida hänen kirjojaan esitteleviä blogikirjoituksia, siilä mielipiteeni hänen kirjoistaan sekottuu varmaan hänen omaan olemukseensa, joka on yleensäkin tiedossa: hän on erittäin fiksu nainen ja yställinen ja miellyttävä ihminen, tekee laajaa ja perusteellista esityötä jokaisen kirjansa taustaa varten. Mutta kun luin tämän kirjoituksesi, Morre, huomasin heti sen ammatillisen otteen, joka tästä heijastuu, ja pidän näkemystäsi luotettavana.
VastaaPoistaEn ole itse lukenut tätä kirjaa, mutta selostuksesi perusteella näen kyllä Kaarin selkeästi tekstistäsi saadun vaikutelman takana. Kaari on Kaari. Tässäkin kirjassa korostuu ilmeisesti hänen erikoislaatunsa kirjailijana, ajan kuvauksen ollessa eräs hänen vahvimpia puoliaan. Ja romantiikan nälkäisille hän pystyy antamaan paljon purtavaa. Kertojana hän on hyvä. Mutta itselläni on /varsinkin nykyisin/ suuntaus kirjallisuudessa enemmän abstraktiin suuntaan. Pidän kirjoista, joissa kuvataan sitä, mikä ei varsinaisesti ole muodon omaavaa, silminnähtävää, eikä samalla tavalla koettavaa, vaan pikemminkin näkymätöntä, ajatuksia tms.
Se, mihin ilmeisesti kirjoituksillasi tähtäät: kirjan luettavuuteen, sen ansioihin ja heikkouksiin, on hyvin toteutunut. Sait minut kiinnostumaan. Se on tärkeää lukijan kannalta. Ja lukijaksi voin kyllä leimautua, siilä luen paljon. Tällä hetkellä on montakin kirjaa menossa. Silloin kun on aikaa ja tarve harrastaa tarkkalukua, tartun Clarice Lispectorin kirjaan Aqua Viva alaotsikko ajatuksen takana. Se pysäyttää usein ja saa ajatukset liikkeelle. Muita mielikirjailijoitani on Thomas Bernhard ja Marcel Proust. - Tämähän ei kuulu asiaan puhuttaessa jostain määrätystä kirjasta, mutta halusin kertoa sen lähinnä kiitollisuudesta teitä kohtaan, jotka toisille kirjoista kerrotte täällä blogeissanne. (Lispectorista olen kiitollinen Unkuri- nimisen blogin pitäjälle, merille. Ilman hänen suositustaan, en olisi varmaan ikinä päässyt edes tietämään sen nimisestä kirjailijasta (joka on 1900-luvun merkittävimpiin brasialaiskirjailijoihin kuuluva naiskirjailija).
PS.
VastaaPoistaTuo kommenttini tuossa yläpuolella on helteen vetelöittämillä aivoilla kirjoitettu. Tekisi mieli poistaa se. Sitä varten tulin tänne, nyt, seuraavaa aamua seuraavana aamuna. Mutta koska se on ainoa asia, jonka sain sitä ennen ja sen jälkeisenä päivänä, eilen, aikaiseksi, olkoon siinä, ja onhan se ymmärrettävää (puhun itselleni), että sen yleensä kirjoitin (vieläpä sisuuntuneena siitä, kun jostain syystä aikaisempi yritys lähettää kommenttia epäonnistui). Kun silloin selailin tätä blogimaailmaa, tämä kirjoituksesi oli ainoa, joka sai minut hetkeksi pysähtymään. Nimi Kaari Utrio, jolle tunnen olevani paljon velkaa, herätti mielenkiintoni.
Morre, olen tyhjyyden partaalla, ja pyydän anteeksi. Se ettei lukeminenkaan auta, eikä edes musiikin kuunteleminen innosta, on siitä osoituksena. Istun keinussa Marcel Proustin kanssa. (Kirja Päivällisvieras ja muita kertomuksia on tuossa vieressä). Marcel avaa suunsa (avaan kirjan). Marcel on lainannut Shakespearea: Huomenna, huomenna ja huomenna! (Suljen kirjan) Se riittää minulle.
Ehkä huomenna on paremmin. (Arvaa, ilahduinko e-mailistasi!)
Morre, tiedän, ettei tällaisia kommentteja yleensä pitäisi kenellekään kirjoittaa. Mutta jollain kummallisella tavalla tunnen ystävyyttä sitä henkilöä kohtaan, jonka blogi minut yleensä pysäyttää ja saa edes yrittämään kommentoimista. Se tietää hyvää, Morre, luin tuon "henkilöhistoriasi" ja voin sanoa, että kunnioitan sinua. Olet toiminut (tietämättäsi) valotuikkuna minulle, jonka itsetunto on painunut maan alle. Omitusta. Koeta kestää! (Huomenna taas häpeän näitä kommenttejani. Eihän tällaisia kirjoiteta, mutta annan itselleni periksi.) Saat poistaa, jos nämä vaivaavat sinua.
Lämmin kiitos Liisu ihanista kommenteistasi :) Nämä eivät vaivaa yhtään, päinvastoin; otan nämä vastaan ilolla ja kiitollisuudella!
VastaaPoistaEn ole Kaaria koskaan henkilökohtaisesti varsinaisesti tavannut. Kerran olin myyjänä hänelle kirjakaupassa, mutta en jännitykseltäni saanut sanottua mitään "faneudestani" (enkä tiedä olisiko se asemani puolesta ollut sopivaakaan). Mutta voimakas mielikuva jäi herttaisesta, ystävällisestä ja kohteliaasta naisesta.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää! Olet fiksu, taidolla sanasi asettava, ilahduttava ja sivistynyt. Se on paljon. Älä unohda sitä :)
Morre, oot tosi kiltti. Kiitos!
VastaaPoista