Annukka Salama: Harakanloukku (2014)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 338 (e-kirja)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Annukka Salaman ihastuttavan omanlaisensa Faunoidit-sarja on päässyt kolmanteen osaansa. Toisin kuin luultiin, sarja ei päätykään tähän, mutta Unnan ja Rufuksen tarina saa päätöksensä, ja jatkossa keskitytään uusiin tyyppeihin.
Ratkaisu on minusta oikein hyvä. Tämän porukan tarina on kantanut hyvin kolme kirjaa ja venyttämisen maku tuppaa iskemään äkkiä, ellei keksi jotain totaalisen uutta lähtökohtaa.

Hiukan harmittaa toisaalta, sillä Harakanloukku oli minulle pettymys. En tiedä odotinko jotenkin liikoja? Tai mitä sitä odotti ylipäätään? Tietynlaiset päätösosat ovat toki vaikeita ja aina on joku, joka ei tykkää. Mutta täällä nyt ei vaan kolahtanut niin lujaa. Muualla tämä on kyllä saanut kiitosta enkä minäkään halua tätä huonoksi sanoa, ei ei.

Ehkä osa johtui siitä, että tarina lähti liikkeelle eri tavalla kuin luulin. Harakanloukku nimenä asetti Joonen vakavasti uhanalaiseksi, mutta kun se olikin Vikke, joka joutui pulaan, niin olin ihan sekaisin. Kirjan nimi on kuitenkin ihan oikea, tarkoituksellinen ja Joonesta tässä on pitkälti kysekin.
Pääsin kuitenkin kärryille hyvin. Vikke siis kaapataan voimaeläintuotantolaitokseen ja tuttu poppoo lähtee pelastamaan kaveria. He matkustavat supervaaralliseen Venoriin, joka on täysin metsästäjien asuttama. Siellä selviää moni asia ja Joone löytää elämänsä rakkauden.

Tarina kulkee tuttuun tapaan hyvin jouhevasti eteenpäin. Minua kiusasi tässä tietynlainen painopisteen sopimattomuus. Ollaan Venorissa. Todella vaarallisessa kaupungissa, josta yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä. Etsitään myös rakasta ystävää, jonka henki on hirvittävässä vaarassa.
Ja sitten tämä faunoidiporukka mokailee, viis veisaa turvallisuuskysymyksistä (mm. unohtavat nukkua suojaavat kameleonttiriipukset yllään) ja keskittyy selvittelemään rakkaussuhteitaan ja luomaan uusia. Jotenkin tämä asetelma ei toiminut. Kaikki osaset toki olivat tarpeen kokonaistapahtuman kannalta, mutta silti tarina tuntui todella oudolta. Tiedän, ettei näissä saisi liikaa keskittyä tällaiseen, mutta ehkä pettymykseni vuoksi jäin jumiin tähän.

Toinen asia, mikä sai minut muljauttelemaan silmiäni, oli Viken päätyminen gladiaattoriksi. Venorissa siis hankalimmat faunoidivangit joutuvat areenalle, jossa hommia ei todellakaan hoideta näytellen. Ehkä tässä osuttiin liian lähelle tuttua juttua, mutta Dragonlancen Legendat-sarjassa on täsmälleen samanlainen juttu, kun Caramon joutuu areenalle. Muistaisin myös lukeneeni jostakin muualta tällaisen "vangit gladiaattoreiksi" -kuvion ja se kieltämättä vähän tympi.
Viken ylivoimaisuus areenalla oli myös vähän hohhoijaa-osastoa.

Kiitosta on sen sijaan annettava Joonen tarinasta. Minusta se on kirjan onnistuneinta antia. Erotiikkakin oli oikein maukasta ja hyvällä tyylitajulla toteutettua. Sitä paitsi pidän Joonesta aivan tavattomasti muutenkin. Joone on niin sympaattinen, kiltti ja ajatteleva, mutta toisaalta täysin vietävissä. Mikään ärsyttävä "herra erinomaisuus" Joone ei ole.

Toinen kiitos kuuluu Unnan ja Rufuksen tarinan päätökselle. Se oli toki odotettavissa oleva ratkaisu, mutta hyvin toteutettu sellainen. Kaunis, söpö ja vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettu.

Harakanloukku ei siis ollut huono. Se vain ei täysin täyttänyt odotuksiani.

Faunoidi-sarja:
Käärmeenlumooja
Piraijakuiskaaja
Harakanloukku


Lue muita arvioita:
Kujerruksia
Vinttikamarissa
Notko, se lukeva peikko

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa

Kommentit