Sivumäärä: 328
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Marko Hautala kuuluu ehdottomasti kotimaisen kauhukirjallisuuden kaartiin. Ei siellä tietysti kauheasti tunkuakaan ole, mutta vaikka määrä on vähäinen, niin laatu on korkea.
Kuokkamummo on pelottava tarina. Se ammentaa voimansa juuri niistä lapsuuden kauhujutuista, kun kokoonnuttiin kertomaan paikallisia tarinoita.
Se kertoo Sagalista, joka puhui. Samuelista, joka rakastui. Maisasta, joka saa rohkeutta olla antamatta proffalle. Juliasta, joka tuli Amerikasta ja katosi. Pasista, joka ei uskonut. Ja Reginasta, joka löysi kuokan.
1980-luvusta ja 2000-luvusta, jotka eivät sitten kuitenkaan eroa niin paljoa toisistaan. Säännöt ovat samat. Kukaan ei puhu.
Kirja, joka alkaa näin, ei voi olla huono:
Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia.Se on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii rantametsissä ja niiden isojen kivien välissä ja kaatuneiden puiden takana. Paljain laihoin varpain se menee kuin minkki. Ja jokainen, joka käy sen talon pihalla ilman lupaa, joko kuolee tai tulee hulluksi. Se odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta tai pelastamaan linnunpoikaa. Se odottaa, että sille käännetään selkä. Se humauttaa kuokan lapaluiden väliin niin, että ilmat menee pihalle ja jaloista häviää tunto.
Kuokkamummo on turhankin sujuvasti etenevä. Se pakottaa valvomaan pimeässä ja lukemaan vielä yhden luvun jouhevaa tekstiä. Ahmimaan suorastaan. Juoni, josta en halua puhua juurikaan enempää turhia paljastuksia välttääkseni, toimii erinomaisen hyvin. Siinä on tuttua sopivasti ja sopivasti vierasta, jänniä elementtejä.
Amerikasta Suomeen muuttanut Julia on hieno hahmo ja hyvin uskottava. Pidin kovasti myös Samuelista, niin aikuisena kuin nuorenakin. Epäeettisin keinoin Kuokkamummon legendaa tutkiva Maisa on myös kovin kiehtova hahmo. Ja eniten pisteitä on annettava Sagalille, maahanmuuttajaperheen tytölle. Ihastuin erityisen paljon Sagalin kuvaukseen, jossa hänen taustansa ei ole jutun pääpointti eikä sillä ratsasteta erikoisuudentavoittelemisen nimissä. Kulttuurieroja tuodaan kyllä esiin, mutta jotenkin Hautala onnistuu tekemään sen niin sujuvaksi osaksi nykysuomalaista elämää, että se asettuu samalle lähtöviivalle vaikkapa Samuelin perhe-elämän kuvaamisen kanssa. Ja näinhän sen pitäisikin olla.
Hautalalla on taito myös tunnelmoida niin, että varsinkin näin syyspimeällä niskavillat nousevat pystyyn. Kuokkamummo ei tarjoile verta ja suolenpätkiä, vaan piinaavaa fiilistä siitä, että joku tuijottaa sinua. Lapaluidenkin välissä kihelmöi ikävästi...
Ainoastaan tarinan loppu jätti hölmistyneen fiiliksen. Kauhukirjallisuudessa en toki pidäkään liian selitetyistä lopuista, mutta tämä jäi turhan hämäräksi. Esimerkiksi lopun Tarkastaja-kuvio meni ihan ohi. Ja muutaman henkilön tarina loppui jotenkin kesken kaiken.
Harmillista. Saattaa olla, että tarina vaatii uudelleen lukemista, jotta se aukeaisi kunnolla?
Kuokkamummosta kannattaa lukea myös nämä blogahdukset:
Lukuisa
Rakkaudesta kirjoihin
Booking it some more
Järjellä ja tunteella
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjavalas
Pitäisiköhän tähän Kuokkamummoon kuitenkin tarttua. Olen lukenut Hautalalta vasta Itsevalaisevat ja siitäkin jo traumatisoiduin niin etten ole vielä jatkanut vaikka kirja hyvä olikin, liian pelottava vain. Tämä kyllä kiinnostaisi. Pitänee ehkä lainata tämä miehelle ja T saa sitten sanoa että uskallanko minä lukea tätä vai en. :D
VastaaPoistaSama kuin Linnealla, en osaa päättää lukisinko vai en. Tiedän, ettei pitäisi, mutta toisaalta tekisi mieli :D
VastaaPoistaOlen niin synkällä päällä tällä hetkellä, että jo tuo nimi: Kuokkamummo, tuo lohdutusta mielentilaani.
VastaaPoistaKirjoitat niin hyvin tämän kirja-arvion, että on jo suorastaan ihme, jos tämä kirja ei alkaisi kiinnostaa.
Ehdottomasti aion lukea (nyt, kun kauhukirjallisuuden viikkoakin suunnittelen). Toivottavasti uskallan. :)
VastaaPoistaJee, olisinkin veikannut, että tykkäät tästä! Tunnelma on todella toimiva; vaikka kaikki hahmot eivät ihan napanneet, kokonaisuus oli ehdottomasti paremmasta päästä suomalaista creepsvilleä...
VastaaPoistaHirmuisen mielelläänhän sitä pitäisi kotimaisesta kauhukirjallisuudesta, mutta kun tarina on sekava ja pelottelu jää ulkokohtaiseksi, niin ei tästä saa mitään mieleenpainuvaa kokemusta, ei millään. Vähän kikkailevan sorttista tekstiäkin.
VastaaPoista