Sivumäärä: 147
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Juri Nummelin on monille tuttu novellikokoelmien toimittajana, mutta hän on kirjoittanut myös itse. Viimeinen bjarmialainen on eräänlainen aiemmin julkaistujen jatkokertomusten kokoelma. Tarinat eivät kuitenkaan ole varsinaisia novelleja, vaan nivoutuvat sujuvasti yhteen yhdeksi kokonaisuudeksi.
Viimeinen bjarmialainen kertoo Pesäri-nimisestä soturista jossain muinaisessa Pohjolassa. Venäjä ja Suomikin mainitaan, mutta ne ovat vieraita maita.
Pesäri on soturina suorastaan legendaarinen, josta kiertää juttua jos jonkinlaista. Mieleen tulee Conan-tyyppinen taistelija, jonka elämän keskiössä ovat taistelut ja naiset (lähinnä seksi).
Nyt Pesäri törmää kiinnostavaan naissoturiin, Ahdottareen, jonka mukana on mitä ilmeisemmin houkutteleva aarre. Ahdotar katoaa kuitenkin varsin pian erään taistelun jälkeen ja Pesäri päätyy Kerho-nimisen kuninkaan linnakkeeseen. Linnaketta uhkaavat valkoiset jättiläiset, verenhimoiset pedot. Siinähän se aika kuluu sitten taistellessa ja kuvioita ilmestyy sotkemaan Kerhon tytär Uhtu. Ja kun Ahdotarkin sitten kumminkin ilmaantuu takaisin, niin soppa on valmis.
Viimeinen bjarmialainen on tekijänsä mukaan rehellistä pulp-viihdettä. Tämä ei yritäkään olla korkeakirjallisuutta tai avata mitään syvällistä sieluntuskaa kirjallisuuden keinoin. Tiesin tämän jo lähtiessäni lukemaan tätä kirjaa, mutta kaiketi tämä on kuitenkin liian höttöä minun makuuni. Ehkä tiedostamattanikin hain tästä jotain sellaista, jota tässä ei ollut tarkoituskaan olla.
Pesäri käyttäytyi minusta välillä epäloogisesti, kaikki naiset tuntuivat himottavan häntä (ja päinvastoin), kyllästyin valkoisiin jättiläisiin alta aikayksikön, eivätkä soturinaiset Uhtu ja Ahdotarkaan juuri vaikuttaneet. Hahmot jäivät pintapuolisiksi (kuuluu kaiketi lajityyppiin) ja sellainen nyppii minua aina enemmän tai vähemmän. Lisäksi kiinnitin huomiotani siihen, että huomattavan usein tässä "pureskellaan leukaperiä".
Kiitosta on kuitenkin annettava nimistöstä, joka sopi tarinaan todella hyvin. Ja eittämättä tarina on varsin vauhdikas. Tässä ei turhia vatuloida, vaan mennään eteenpäin tyrät rytkyen ja miekka tanassa.
Minun juttuni tämä ei kuitenkaan varsinaisesti ollut.
Kommentit
Lähetä kommentti